Kiusaamisen vastalääkkeet myötätunto ja vastuunottamisen taitoSunnuntai 9.1.2022 klo 16.22 - Aino Kanniainen Kiusaamisen vastalääkkeet – myötätunto ja vastuunottamisen taito Useat uutisotsikoihin nousseet kouluväkivaltatilanteet saavat pohtimaan, millaisia signaaleja nämä ovat yhteiskuntamme tilanteesta. Lapset ja nuoret ovat yhteiskuntamme peili. Rikoksen merkit täyttävä pahoinpitely on väkivaltaa, tapahtuupa se kotona, vapaa-ajalla, koulumatkalla tai koulussa. Asioista on puhuttava oikeilla nimillä. Apua tarvitsevat niin uhrit kuin tekijät. Mitä kasvun vuosina on tapahtunut heille, jotka ovat kovettaneet mielensä ja toimivat toisia kohtaan väkivaltaisesti? On palattava perusasioiden äärelle. Jo vuoden ikäinen lapsi tunnistaa kivun tai pelon toisen ihmisen kasvoilla. Silloin lapsi näyttää huolestuneelta ja pysäyttää leikkinsä. Kyky tuntea empatiaa on keskeinen osa ihmisen psykologisia taitoja ja hyvinvointia. Perustavaa laatua oleva ihmisenä olemisen taito on oppia kunnioittamaan ja suojelemaan omia ja toisen rajoja. Sen minkä teen toiselle teen lopulta itselleni. Aikuisten esimerkki on vahva viesti. Yksilön oikeudet pitävät sisällään myös vastuun. Jos laiminlyömme tämän opettamisen ja oppimisen, viime kädessä Suomen rikoslaki pysäyttää todellisuuteen, kuinka tulee ”elää ihmisiksi.” Merkinnät rikosrekisterissä eivät ole kenellekään eduksi tiettyihin ammatteihin ja tehtäviin hakeutumisessa. Omat unelmat voivat tyssätä hetkellisen ajattelemattomuuden seurauksena. Meidän tulee siis suojella lapsiamme kasvattamalla heitä vastuuntuntoon ja empatiaan. Teoilla – niin hyvillä kuin vahingollisilla on aina jokin seuraus. Kun toimin väärin vahingossa tai tietoisesti, on todellista suuruutta kyky katua, pyytää anteeksi sekä sovittaa ja korvata aiheutettu vahinko. Lapsilla on oikeus oppia, miten ristiriitatilanteita ratkaistaan ilman väkivaltaa. Kiusaajien ja väkivaltaisesti käyttäytyvien kanssa näitä asioita on kerrattava niin usein kuin on tarpeen. Aikuisina he kiittävät heitä, jotka ovat kärsivällisen päättäväisesti jaksaneet tätä opettaa ja vaatia. Kiusaaminen ja väkivalta on monimuotoinen ilmiö, jonka vastaista työtä on sinnikkäästi jatkettava. 2019 valmistunut STM:n Väkivallaton lapsuus – toimenpidesuunnitelma lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisystä 2020-2025 osa II, jonka laatimisessa sain pieneltä osalta olla mukana, korostaa monialaista yhteistyötä. Kouluissa, varhaiskasvatuksessa, lapsi- ja nuorisotyössä sekä harrastustoiminoissa tehtävä työ hyvinvoinnin, terveyden ja yhteisöllisyyden edistämisessä on tärkeä tuki perheille. Olen iloinen, että Leppävirta pääsi Unicefin lapsiystävällinen kunta ohjelmaan. Uskon sen tukevan kotikuntamme strategiaa olla lapset ja nuoret huomioiva perheystävällinen kunta. Olemme yhteisellä asialla kaikki. Tommy Tabermann muistuttaa Pieni laulu ihmiselle – runollaan, kuinka se hyvä, mitä osoitamme toisillemme, koskettaa lopulta myös jokaista itseä. Ihminen tarvitsee ihmistä ollakseen ihminen ihmiselle, ollakseen itse ihminen. Ihminen tarvitsee ihmistä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Myötätunto, vastuunottaminen, tunnetaidot, kiusaaminen |
Vappupuhe 1.5.2015Perjantai 1.5.2015 klo 18.40 - Aino Kanniainen Vaalien tunnelmia Olemme tulleet vaalikevään Vappuun. Eilen aamulla oli lunta maassa ja nyt paistaa aurinko. Monenlaista säätä ja tunnelmaa on mahtunut kevättalveen ja kevääseen. Niin kuin elämään yleensäkin. Olen vilpittömän iloinen Varkaudesta kansanedustajaksi valitun Matti Semin (VAS) puolesta. Ilman hänen valintaansa Kuopion eteläinen osa olisi jäänyt kokonaan ilman oman seutukunnan edunvalvojaa. Onnea myös Kaisalle ja Mialle hyvästä vaalimenestyksestä. Arvostan jokaista, joka laittaa itsensä likoon demokratian ja yhteisten asioiden hoitamisen puolesta. Erityiskiitos myös kaikille Keskustaa äänestäneille. Teidän äänenne on vaikuttamassa tulevien hallitusneuvotteluiden suuntaan – siihen miten Suomi saadaan kuntoon. Monet ovat kyselleet tunnelmiani vaalien jälkeen. Lienee aiheellista avata niitä tässäkin. Omalta osaltani tavoite jäi 389 äänen päähän. Lähellehän se meni. Jokainen ääni on luottamuksen osoitus. Vaalikampanjan jälkeinen päällimmäinen tunteeni on kiitollisuus. Sainhan ikimuistoisen elämänkokemuksen, jota en vaihtaisi pois. Paljon se vaati ja paljon enemmän se antoi. Kiitos myös teille, jotka olitte mukana tavalla tai toisella tekemässä työtä yhteisen tavoitteen eteen. Me teimme tämän yhdessä. Koin, että en ollut omalla asialla vaan yhteisellä asialla. Kiitos kuuluu kaikille. Tästä jatketaan eteenpäin. Kollegan lähettämä viesti: ”Sinua tarvitaan näissäkin hommissa ja paljon…” – kuvaa mitalin toista puolta. Nyt on aikaa suunnata yritykseni kehittämiseen ja asiakastyöhöni, jossa näen ihmisten selviytymistä vaikeimmistakin tilanteista. Ymmärrän myös pettymyksen tunteita ja niillekin on annettava tilaa. Tottahan se on, että esim. Ylä- Savon saamaan viiteen kansanedustajaan verrattuna tämä Kuopion eteläisempi suunta jäi yhden kansanedustajan varaan. Vaalipiiriuudistuksen arviointia Olimme vaaleissa uudessa tilanteessa koeponnistaessamme Savo-Karjalan vaalipiirin toimivuutta. Kampanjassani en huomannut Ohtaansalmen sillan luomaa rajaa tai merkkejä mistään heimosodasta. Päinvastoin sain sydämellisen vastaanoton Pohjois-Karjalassa. Moni Pieksämäeltä, Heinävedeltä ja Joroisista harmittelivat, etteivät voineet äänestää tämän vaalipiirin puolelta itselleen lähempänä olevia ehdokkaita. Tämä saa pohtimaan alueellisesti toimivia kokonaisuuksia. Vaalipiiriuudistuksessa on vielä hiottavaa. Maantieteellisen asemansa ja alueellisen yhteistyön näkökulmasta Joroinen ja Heinävesi kuuluvat luontevasti Savo-Karjalaan. Muistetaan kuitenkin, että kaikki 16 Savo-karjalan kansanedustajaa ovat koko vaalipiirin edustajia ja pidetään heihin aktiivisesti yhteyttä oman alueemme kehittämisen näkökulmasta. Parhaimmillaanhan tehty vaalipiiriuudistus vahvistaa Itä - Suomalaista edunvalvontaa. Suomi tarvitsee ratkaisuja ja yhteen hiileen puhaltamisen taitoa Maa odottaa toimivan hallituksen muodostumista ja millaisin askelmerkein se lähtee ratkomaan talouteen, työllistymiseen ja rakenteellisiin uudistuksiin liittyviä kysymyksiä. Mitä vaikeampi tilanne on, sen tärkeämpää on hyvä johtajuus ja taitoa sovittaa erilaisia intressejä rakentavalla tavalla yhteen. Kuten työssäni näen ihmisten selviytymistä mustimmistakin hetkistä – asettamalla tavoite, pilkkomalla sen pienempiin saavutettavissa oleviin osiin, kokoamalla ympärille tukena olevia ihmisiä ja ennen kaikkea luomalla toivon näköalaa – tästä selvitään yhdessä – tämä sama pätee myös valtakunnan politiikan suuremmassa mittakaavassa. Yhdessä tekemällä me tästäkin selvitään ja kaikista pidetään huolta. Yhdessä olemme enemmän. Maa, jossa on yhteen hiileen puhaltamisen taitoa, selviytyy. Alue, jossa on yhteen hiileen puhaltamisen taitoa, menestyy. Sipilän puolueille esittämät kysymykset konkreettisista keinoista uusien työpaikkojen luomiseksi, yrittäjyyden edistämiseksi ja talouden kasvu-uralle saattamiseksi ovat tärkeitä niin koko Suomen kuin maakuntamme ja kuntamme elinvoimaisuudelle. Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä sekä työntekijöille että työpaikkoja luoville yrityksille. Ei ole toista ilman toista. Metsäteollisuus, kotimainen ruoka ja yrittäjyys Miten uutta kasvua ja työtä sitten saadaan? Uusiutuvat luonnonvarat metsä ja ruoka – kun osaamme hyödyntää näiden antamia vahvuuksia, olemme jo pitkällä. Nämä ovat vahvuuksia, joiden entistä vahvempi hyödyntäminen tulevat luomaan uutta elinvoimaa tännekin. Tälle seudulle toivoa luovat investointipäätökset - kuten mm. Varkauden kartonkikone ja puuelementtitehdas ja rakenteilla olevat Riikinnevan voimalaitos ja Leppävirran valmistunut monitoimihalli. Myönteisiä heijastevaikutuksia tulee myös Äänekosken biotuotetehtaasta. Kun nämä toteutuvat, metsille on käyttöä ja kysyntää. Miksi se, joka tekee eniten, saa vähiten? Maataloustuottajat MTK järjesti viljelijöiden toimeentulon tiimoilta reiluuttamistempauksen - pyttipannua 30 sentillä. Sen viljelijä saa pyttipannusta, viidenneksen kaupan myyntihinnasta. Eipä kuulosta reilulta. Meidän on muistettava, että viljelijä luo työpaikkoja koko elintarvikeketjulle, kuljetukseen ym. aloille. Jokainen työpaikka on tärkeä kansantaloutemme jaloilleen nostamisessa. On Sinun ja minun etu, että valitsemme kaupasta kotimaisia tuotteita. Silloin eurot jäävät kiertämään kotimaahan. Tarvitsemme entistä yrittäjämyönteisempää ilmapiiriä. Jokainen aloittava yritys on potentiaalinen suuryritys, joka ajan myötä tarjoaa työtä jopa kymmenille työntekijöille. Työ ja yrittäjyys – on molempien etu, että on työtä, mitä tarjota ja vastaanottaa. Asioita on katsottava molempien näkökulmasta niin, että kaikki voittavat. Olemme kaikki samassa veneessä, jossa jokainen on tärkeä. Uusien työpaikkojen luomisesta puhuttaessa on tärkeää muistaa jo olemassa olevien yritysten toimintaedellytysten turvaaminen. Omankin kunnan tasolla on nostettava päätöksenteossa esille yritysvaikutusten arviointi – esim. miten kilpailutukset pilkomme sellaisin osiin, että paikallisilla pienyrittäjilläkin on edes jonkinlaiset mahdollisuudet pärjätä. Aina ei tarvita odottaa valtakunnan päätöksiä vaan itsekin voimme vaikuttaa paikallisella tasolla. Kestävä talousajattelu pohjautuu siis työn ja yrittäjyyden kannustavuuteen – siihen, että työn vastaanottaminen ja tarjoaminen on aina kannattavaa. Kestävä talousajattelu tunnistaa myös inhimilliset lainalaisuudet Ihminen tarvitsee suojaa ja hoitoa erityisesti elämän alussa ja loppuvaiheessa. Ja usein myös siinä välissä. Siksipä myös Sote- uudistuksen valmistelu tulee tehdä huolella. Sehän on näyttäytynyt lähinnä rakenteiden ja rahoitusmallin hakemisena. Tavoitellut säästöt ja palveluiden turvaaminen edellyttävät Sote- palveluiden sisältöjen syvempää ymmärtämistä. haluan herätellä keskustelua Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön tiivistämisestä ja ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan työn vahvistamisesta. Näin asiakkaat saavat nopeammin apua, vältytään eri tahoilla tehtävältä osittain päällekkäiseltä työltä sekä väliinputoamisilta esim. lastensuojelun, nuorten syrjäytymiskehityksen, monien fyysisten sairauksien ym. kohdalla. Yhteinen Suomi ja Leppävirta Vastakkainasetteluista ja ennakkoluuloista on päästävä rakentavaan yhteistyöhön. Vaalien jälkeen nousseeseen pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välille rajaa piirtävään kuplakeskusteluun voi todeta, että ei ole sinun tai minun Suomea tai Leppävirtaa, vaan on meidän Suomi ja meidän Leppävirta. Siinä jokainen voi tehdä oman tärkeän osansa yhteisen hyvän eteen. Yleiseen ilmapiiriin voimme jokainen osaltamme vaikuttaa. Rohkaistaan ja tuetaan toisiamme niin henkilökohtaisissa tilanteissa kuin kotiseutumme kehittämisessä. Onhan onnistuminen pienten saavutusten summa toistettuna päivästä päivään. Toivotan Sinulle hyvää vappua, kevättä ja kesää! Kerätään voimia pitämällä huolta itsestämme ja toisistamme – laitetaan hyvä kiertoon. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vappu, vaalit, metsäteollisuus, kotimainen ruoka, työ, yrittäjyys, kestävä talousajattelu |
Lähelle se meniSunnuntai 26.4.2015 klo 12.14 - Aino Kanniainen Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ensikertalaisena saadut 3280 ääntä ja varakansanedustajan paikka kannustivat lähtemään toisen kerran ehdolle. Toisaalta pohdin, miten yhdistää vaativa asiakastyö ja kampanjan vaatima aika. Kuitenkin monet kannustavat yhteydenotot ja sekä Varkauden että Leppävirran Keskustan kunnallisjärjestöiltä tulleet pyynnöt saivat harkitsemaan asiaa vakavasti. Perheeni tuki ja kannustus oli myös ehdotonta. Ajattelin, että lopulta tarjolla on vain hyviä vaihtoehtoja – kansanedustajan työ tai jatkaminen ammatissani, jonka koen merkitykselliseksi. Miksipä sitten en olisi lähtenyt? Juha Sipilän vauhdittamassa vaalistartissa 31.8.14 Lieksassa ja Kiuruvedellä autoni mittariin tuli huikeat 650 km. Päätin jo heti alkuunsa, että vaalityössä ajettuja kilometrejä tai kuluneita tunteja ei lasketa.Saamani tehtävän kansanedustajaehdokkaana halusin hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla resurssit – osaaminen, aika, käytettävissä oleva raha ja tukijoiden antama apu - puitteissa. Yhteisellä asialla yhdessä tehden. Tunnelma kampanjassani oli heti alusta saakka innostunut. Tukijoukkoihin ilmoittautui ihmisiä ympäri vaalipiiriä. Syksyn aikatauluihini tuli ylimääräinen haaste iäkkään äitini vakavan sairastumisen ja hänen edunvalvontavaltuutetun tehtävän vastaanottamisen tiimoilta. Monet kerrat ajelin Kuopion vastaanotolta Iisalmeen häntä katsomaan ja hänen hoitoonsa liittyvien asioiden vuoksi. Ajattelin: ”Aino, nyt sinua prässätään läpi tiukkaakin tiukemman vaiheen”. Sain tehtävän, joka toi vielä uuden syvemmän näköalapaikan elämään. Voit lukea näistä tunnelmista enemmän Kun minä vaan en muista- blogistani http://www.ainokanniainen.net/blogi/2015/03/19/32 Vaalilauseenihan olikin Arjen tuntemusta eduskuntaan. Uudessa Savo-Karjalan vaalipiirissä en huomannut merkkiäkään ns. Ohtaansalmen sillan rajasta. Vastaanotto Pohjois-Karjalassa oli sydämellinen. Näistä tunnelmista voit lukea blogikirjoituksestani Lähden Pohjois-Karjalaan – siis Savo-Karjalaan http://www.ainokanniainen.net/blogi/2015/01/11/31 . Ajattelen Savo-Karjalan yhteistyön vahvistavan koko Itä-Suomen edunvalvontaa ja kehittämistä. Toisaalta vaalipiiriuudistuksessa on vielä hiottavaa. Heinäveden ja Joroisten puolelta sain viestejä ennen vaaleja ja vaalien jälkeenkin:”Ketä äänestää kun en tunne ketään ehdokasta Kaakkois-Suomen vaalipiiristä?” ja “Voi kun olisin voinut sinua äänestää”. Maantieteellisen asemansa ja alueellisen yhteistyön näkökulmasta Joroinen ja Heinävesi kuuluvat luontevasti Savo-Karjalaan. Vaalikampanjaa voi verrata maratooniin. Kampanjaani kuvaavat sanat mm. tukijoukkojen kokoaminen, suunnitelman laatiminen,165 vaalitapahtumaa ja – tilaisuutta, 17 vaalikoneen täyttämistä, lukuisiin kyselyihin vastaamista, vaalipaneeleja, haastatteluja, kampanjatuotteiden ja mainosten suunnittelua, kirjoitusten laatimista, lehti-ilmoitusten varausta jne. Kotona yksi huoneista muuntui kampanjatoimistoksi ja auton takakonttikin täyttyi esitteistä, roll upista, kaasupullosta, ilmapalloista, pääministeripeleistä, Keskustan vaaliohjelmista jne. Ja sitten ne tuulet ja tuiskut toreilla ja turuilla. Opin olemaan kiitollinen jos toripäiväksi sattui selkeä alle kymmenen asteen pakkassää ilman tuiskua ja lunta. Kampanjakokemus jäi kaikessa vaativuudessaan ehdottomasti plussan puolelle. Mieleen jäi monia kohtaamisia maahanmuuttajien, eläkeläisten, omaishoitajien, opiskelijoiden, perheellisten, yksinelävien jne kanssa. Jokaisella jokin tärkeä näkökulma ja kysymys eteenpäin vietäväksi valtakunnan päätöksentekoa ajatellen. Kohtasin paljon ihania ihmisiä, jotka pyyteettömästi tulivat monin eri tavoin kampanjaani mukaan. Puolison vankkumaton tuki, vaali- ja strategiapäällikköni sekä lukuisten muiden, joiden nimilistasta tulisi todella pitkä, tuki oli erityisen merkityksellinen. Koin, että en ollut yksin ja hyvinvoinnistani pidettiin huolta. Vaalipäivän ilta antoi vastauksen. Tarkistuslaskennan jälkeen sain 4093 ääntä. Jäin 389 äänen päähän tavoitteesta. Lähellehän se meni. Päällimmäinen tunteeni on kiitollisuus. Kun ajattelen kaikkia teitä 4093, jotka olette piirtäneet vaalilippuun 8 ja 9, leimauttaneet äänilipun ja pudottaneet sen vaaliuurnaan, voinko muuta kokea? Jokainen ääni on luottamuksen osoitus. Moni on ilmaissut myös harmia, että tavoite jäi niin pienen matkan päähän. Ymmärrän ja annan tilaa myös näiden tunteiden käsittelylle. Omalta osaltani olin heti vaalituloksen selvittyä sinut asian kanssa. Sain ainutlaatuisen elämänkokemuksen ja kulkea tukijoukkojeni kanssa ikimuistoisen matkan, jota en vaihtaisi pois. Me teimme tämän yhdessä. Kiitos kuuluu kaikille. Kollegan lähettämä viesti: ”Sinua tarvitaan näissäkin hommissa ja paljon, paljon…” – kuvaa mitalin toista puolta. Suuntaan nyt yritykseni kehittämiseen ja asiakastyöhöni, jossa näen ihmisten selviytymistä vaikeimmistakin tilanteista. Ja työni Keskustan ja yhteisten asioiden puolesta jatkuu edelleenkin. Kolmas kerta toden sanoo? Kenties…. |
1 kommentti . Avainsanat: vaalikampanja, Savo-Karjala, ehdokasasettelu, vaalitulos, Keskusta |
Veroja, leikkauksia vai kestävää talousajattelua.Maanantai 13.4.2015 klo 9.50 - Aino Kanniainen
Suomen taloudellinen tilanne on vakava. Velkaantumiselle on saatava loppu ja kilpailukyky palautettava. Mitä vaikeampi tilanne, sen tärkeämpää on hyvä johtajuus. Tarvitaan realistisen tilannekuva ja samalla rohkaisua – kaikista pidetään huolta, yhteenhiileen puhaltamalla ja työtä tekemällä me tästäkin selvitään. Leikataanko palveluita vai korotetaanko veroja? - kysymykseen ei ole mustavalkoista vastausta. Vastausta on arvioitava monesta näkökulmasta – mikä on leikkauksen hinta ja seuraus tai missä tulee verojen korottamisen kipupiste vastaan? On löydettävä ihmisten hyvinvointia ja talouskasvua edistävä tie. Meillä on jo nyt korkea veroaste, joka kiristyessään toimii itseään vastaan ja jarruttaa yritteliäisyyttä. Vaikka veroja tarvitaan, sen tulee olla kohtuullista ja kannustavaa. Suomi pelastetaan työllä, ei työn tekemisen motivaatiota hillitsemällä. Jokainen aloittava yritys on potentiaalinen suuryritys, joka ajan myötä tarjoaa työtä jopa kymmenille työntekijöille. Monella yksinyrittäjällä on tarvetta työntekijän palkkaamiseen, mutta kynnys tähän tuntuu suurelta. Yrittäjät tuskailevat myös byrokratiaviidakon monimutkaisuutta. Eräs 20 työntekijää työllistävä yrittäjä antoi jatkuvasti muuttuviin säädöksiin turhautuneena vakavan viestin: ”Seuraava yrityksen laajentaminen toteutuu ulkomaille”. Työmarkkinat ovat muutoksessa ja edellyttävät joustavuutta ja vaikkapa paikallisen sopimisenkin mahdollisuutta. Työ tehdään silloin kun sitä on. Työn vastaanottamisen tulee aina olla kannattavaa. Niin, että työntekijä ja työnantaja hyötyvät sopimuksesta. Entäpä leikkauslistat, joita media kaipaa ja kansa pelkää? Näen psykoterapeutin työssäni, miten 90-luvun laman leikkauspäätösten seurauksia hoidetaan edelleenkin. Siksi leikkauslistoja ei pidä tehdä kevyin perustein ja ilman laaja-alaista arviointia seurauksista. On haettava toimintojen kehittämisen kautta saatavia säästäjä. Sote- uudistus on näyttäytynyt lähinnä rakenteiden ja rahoitusmallin hakemisena. Tavoitellut säästöt ja palveluiden turvaaminen edellyttävät Sote- palveluiden sisältöjen syvempää ymmärtämistä. haluan herätellä keskustelua Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön tiivistämisestä ja ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan työn vahvistamisesta. Näin asiakkaat saavat nopeammin apua, vältytään eri tahoilla tehtävältä osittain päällekkäiseltä työltä sekä väliinputoamisilta esim. lastensuojelun, nuorten syrjäytymiskehityksen, monien fyysisten sairauksien ym. kohdalla. Kestävä talousajattelu pohjautuu siis työn ja yrittäjyyden kannustavuuteen – siihen, että työn vastaanottaminen ja tarjoaminen on aina kannattavaa. Kestävä talousajattelu tunnistaa myös inhimilliset lainalaisuudet – sen, että ihminen tarvitsee suojaa ja hoitoa erityisesti elämän alussa ja loppuvaiheessa. Ja usein myös siinä välissä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Talous, hyvinvointi, kestävä kehitys |
Turvataan kotien turvallisuus ja turvakotien rahoitusMaanantai 6.4.2015 klo 17.09 - Aino Kanniainen Kaikissa kodeissa ei voida hyvin. Olen työssäni kohdannut paljon eriasteista perheväkivaltaa kokeneita ihmisiä. Tiedän, millaisen jäljen lapsuudessa koettu ja nähty väkivalta jättää sisäiseen turvallisuuden tunteeseen ja miten nämä mielenarvet tarvitsevat hoitoa usein jopa vuosien ja vuosikymmentenkin jälkeen. Olen seurannut ja ollut mukana suomalaisen perheväkivaltatyön kehittämisessä 90-luvulta saakka oman kuntani perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön kehittämisen yhdyshenkilönä ja viiden kunnan yhteisen Seula- perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön kehittämisen hankekoordinaattorina. Perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön kehittäminen on edelleen ajankohtaista ja tärkeää. Siksi otin vastaan Ensi- ja turvakotien liiton kutsun kirjoittaa vaaliblogilleni perheen turvallisuutta rikkovasta väkivallasta. Otan alkuun pari tuokiokuvaa. Puhelimeni soi illalla. Soittajana on äiti, joka sanoo lähteneensä lastensa kanssa kotoa pakoon nykyajan ”lumihankeen” eli ajelemaan autolla iltapimeään. Äiti ja lapset odottavat autossa kunnes kotona tilanne rauhoittuu ja isä nukahtaa. Näitä autoajeluja on ollut silloin tällöin. Kysyn, onko kotiin sittenkään turvallista palata. Annan tietoa lähikaupungin turvakodista ja suosittelen hakeutumaan sinne. Annan äidille tietoa erilaisista avun hakemisen vaihtoehdoista. Toivon sydämestäni, että äiti saa rohkeutta vihdoinkin hakeutua turvakotiin. Ja, että lasten ei tarvitse enää kertaakaan kokea kauhua, pelkoa ja turvattomuutta. Suljen turvakodin oven, joka napsahtaa lukkoon takanani. Hengitän raikasta ulkoilmaa ja kuuntelen lintujen laulua. Olen ollut työni puolesta rankkojen tarinoiden äärellä. Tarinoiden, joissa lasten kokema turvattomuus tulee iholle. Tarinoiden, joissa väkivalta on perheissä muuttunut osaksi "normaalia arkea". Entäpä jos turvakotia ei paikkakunnalla olisi ollut? Turvakotien rahoituksen siirtäminen vuonna 2015 valtiolle oli tervetullut uudistus, koska epävarmuus rahoituksen jatkuvuudesta vie pohjaa pitkäkestoiselta kehittämistyöltä. Rahoitus uusien turvakotien perustamiseen näyttää kuitenkin riittämättömältä. Turvakodeissa on nykyään noin 120 perhepaikkaa. Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemistä koskeva yleissopimus suosittaa Suomeen kuitenkin jopa 500 perhepaikkaa. Matkaa tähän on vielä pitkästi. Riittävän tiiviin turvakotiverkoston merkitys avautuu vaikkapa kysymällä, miten lasten tuttu ja turvallinen päivähoito tai koulun käyminen mahdollistuu turvakotijakson aikana. Sote - uudistuksessa on varauduttava myös siihen, että uuden sosiaalihuoltolain myötä kuntien vastuu ehkäisevästä tuesta ja kuntouttavasta tuesta kriisivaiheen jälkeen kasvaa. On varmistettava, että hoito- ja palvelujärjestelmissä on riittävästi osaamista perhe- ja lähisuhdeväkivallan tunnistamiseen, puheeksiottamiseen ja auttamiseen. Työtä on edelleenkin tehtävä sen eteen, että kodeissa voidaan hyvin. Ennaltaehkäisevä ja perheiden hyvinvointia vahvistava työ on ensiarvoisen tärkeää. Silmiä ei kuitenkaan tule sulkea tosiasialta, että tarvitsemme samalla resursseja myös vakavaa perheväkivaltaa kokeneiden palveluiden ja avun saamisen turvaamiseen. Auttamisen ketjuissa on turvattava jatkumo ennaltaehkäisevästä työstä aina väkivaltaspesifiin työhön saakka. Apua on saatava matalalla kynnyksellä tämän jatkumon kaikissa vaiheissa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ennaltaehkäisevä työ, perheet, perheväkivalta, turvallisuus, turvakoti |
Nuoret tarvitsevat kohtaavaa tukeaTorstai 2.4.2015 klo 9.37 - Aino Kanniainen Kirjoitus on julkaistu Warkauden lehdessä 1.4.15 Nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset esittivät tärkeän kysymyksen (WL23.3.15) meille kansanedustajaehdokkaille, miten vastata nuorten yksinäisyyteen ja tuen tarpeeseen. Voin itsekin nuoria hoitavana psykoterapeuttina yhtyä kirjoituksessa esille tuotuihin kysymyksiin. Asia on tärkeä nostaa esille. Jokaisen nuoren selviytyminen hyvään ja tasapainoiseen elämään on meidän jokaisen asia. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi yhteiskunnalle koituva lasku yhdestä syrjäytyneestä nuoresta on 1,2 miljoonaa euroa. Meillä ei todellakaan ole tähän varaa. Jokainen syntyvä lapsi tarvitsee kasvulleen suojaa ja tukea. Perusta yksilön mielenterveydelle luodaan lapsuudessa. Yksinäisen tai muuten syrjäytymisvaarassa olevan nuoren tilanne ei ole kehittynyt hetkessä vaan on usein hyvin monen tekijän summa. Mitä konkreettista voimme sitten tehdä nuorten auttamiseksi? Perheisiin annettava ennaltaehkäisevä ja varhainen tuki ovat parasta tukea lapsen tulevaisuudelle. Perhepalveluita on kehitettävä niin, että perheiden hyvinkin erilaisiin tuen tarpeisiin on palvelujärjestelmässämme mahdollista vastata. Lapsiperheiden kotipalvelun, perhetyön, perheneuvonnan, matalan kynnyksen pari-, ja perheterapian ym. tulee muodostaa saumattoman palveluketjun. Päivähoitoon, kouluun ja oppilashuoltoon on turvattava riittävät resurssit nuoren kasvun ja kehityksen sekä varhaisen tuen tarpeen tunnistamiseen. Tunne- ja turvataitojen vahvistaminen vähentävät koulukiusaamisen riskiä. Opetussisältöihin tulee sisältyä ihmisenä olemisen ja arjen hallinnan taitoja. Tärkeimmän pohjan kuitenkin luo kokemus, että on arvokas ja elämällä on merkitystä. Täysi-ikäisyyden ja lastensuojelun rajana oleva 18 vuotta, ei takaa että nuori selviytyy ilman tukea. Näen tulevassa sote- uudistuksessa tärkeäksi, että rakenteiden ja rahoituspohjan miettimisestä päästään vihdoinkin toimintojen kehittämiseen ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön tiivistämiseen. Järjestelmän on oltava sellainen, että nuori ei turhaudu ja luovuta luukulta luukulle kulkiessa vaan saa tarpeidensa mukaisesti kohdennettua apua mahdollisimman matalalla kynnyksellä ja samalta luukulta. Tuen tulee olla pitkäkestoista. Tulevaisuuden uskon ja itsenäisen elämän rakentaminen tapahtuu askel askeleelta. Tälle matkalle tarvitaan kannustajia ja tukijoita, jotka jaksavat luoda uskoa myös takapakkien kohdatessa. Eri alojen ammattilaisilla on tähän halua. Siitä kertoo esitetty kysymyskin. Myös kolmannen sektorin ja monien järjestöjen julkisia palveluita täydentävä työ tulee nostaa sille kuuluvaan arvoon. Lyhytaikainen rahoitus luo epävarmuutta ja hyvien käytäntöjen juurruttaminen jää rahoituksen loppuessa kesken. Tarvitaan todellista nuorisotakuun toteutumista ja nuorten asioiden syvempää ymmärtämistä, jotta myös resurssit saadaan riittävälle tasolle. Nuorille on löydyttävä myös opiskelu- ja työpaikkoja. On haettava malleja, joilla nuoria työllistäviä yrityksiä tuetaan niin, että kynnys nuoren työllistämiseen madaltuu. Parasta kuntoutusta on työ, joka vahvistaa uskoa omiin voimavaroihin ja luo elämään sisältöä ja merkitystä. Palveluiden kehittämisessä parasta asiantuntijuutta edustavat nuoret itse, heidän vanhempansa ja nuorten kanssa työskentelevät. Olen valmis tekemään parhaani, jotta nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen nostetaan tulevalla hallituskaudella yhdeksi tärkeäksi tavoitteeksi. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nuoret, yksinäisyys, syrjäytyminen, sote-uudistus, mielenterveys |
Kun minä en vaan muistaTorstai 19.3.2015 klo 7.12 - Aino Kanniainen Kirjoitus on julkaistu Omaishoitaja- ja läheiset liiton haastekampanjan blogina Katson äitini hopeisia hiuksia ja silmissä olevaa hämmennystä. – Kun minä vaan en muista. Tunnetta, jota aiemmin kaiken niin kirkkaasti muistaneen äitini sanat saavat aikaan, on vaikea kuvata. Siinä on sekoitus surua, hämmennystä ja lopulta ääretöntä hellyyttä. – Ei se mitään. Minä otan selvää. Yksi päivä voi muuttaa paljon. Olin juuri lähtenyt matkalle saadessani tiedon, että äitini on joutunut sairaalaan. Tästä alkoi matka huolen ja toivon vaihteleviin tunnelmiin. Alkoi matka uuteen tehtävääni äitini edunvalvojana. Tehtävään, johon äitini oli minut jo vuosia aiemmin "pahan päivän varalta" valtuuttanut. Tehtävään, joka ei kysynyt sopiiko tämä aikatauluihini. Sopii, koska asioilla on tärkeysjärjestys. Ja kaikella on tarkoituksensa. Olla tytär ja edunvalvoja, on tehtävä, johon liittyy yhdistelmä vahvoja tunteita ja käytännön asioiden järjestelemistä. Nyt katson uudella tavalla maailmaa toisen heikentyneen toimintakyvyn näkökulmasta. On asioitava virastoissa, pankeissa, Kelassa, maistraatissa. Huomaan kalenteriini tulleen uudenlaisia merkintöjä: äidin lääkäriaikoja, soittoaikoja ja palvelusuunnitelmapalavereita. On yhteistyötä kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kanssa, jotta äidillä on turvallista olla kotona. Saamani luottamus tuntuu yhtä aikaa rakkaalta, raskaalta ja kuitenkin niin rikkaalta. Elämän oppikoulua tämäkin. Välimatkan ja monien vastuideni vuoksi en pääse äidin luokse niin usein kuin haluaisin. Viivyn yön yli äidin luona. Puhumme menneistä ajoista ja aavistelemme tulevaa. Elämän tiimalasissa olevien päivien määrää ei kukaan voi tietää etukäteen. Tässä ja nyt jokainen hetki tuntuu tärkeältä. Lähtiessä peittelen vanhuksen nukkumaan, halaamme pitkään ja hyvästelemme toisemme. – Jospa me vielä nähdään. Vaivihkaa pyyhkäisen äidin sanojen nostattaman kyyneleen silmäkulmastani. Niin meni syksy. Kerran viikossa lähes kahdensadan kilometrin päähän ajaen. Huoli kotona pärjäämisestä kasvoi. Monet kysymykset mielessä. – Äiti, kerrothan kun et enää pärjää. Järjestetään lisäapua tai etsitään vahvemman tuen paikkaa. Näissä omakohtaisissa tunnelmissa olen monesti ajatellut niitä monia omaishoitajia, jotka tekevät rakkauden työtä läheistään hoitaen. Usein jaksamisen äärirajoilla. Jokaisella on oma ainutlaatuinen tarinansa. Tarina, jonka arvon myös yhteiskunnan soisi ymmärtävän ja osoittavan todellisina tekoina – siinä, miten omaishoitajien tasa-arvoisesta kohtelemisesta, jaksamisesta ja hyvinvoinnista huolehditaan kokonaisvaltaisesti. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: omaishoito, edunvalvonta, ikääntyminen, muistisairaus |
Lähden Pohjois-Karjalaan - siis Savo-KarjalaanSunnuntai 11.1.2015 klo 10.10 - Aino Kanniainen Lähden Pohjois-Karjalaan – siis Savo-Karjalaan Neljä vuotta sitten kävin ensikertalaisen eduskuntavaaliehdokkaan kampanjaa Pohjois-Savon alueella. Nyt vaalipiirinä on laaja Savo-Karjalan alue. Päätös vaalipiirijaosta on tehty ja olemme kaikki niin ehdokkaat kuin äänestäjätkin uuden tilanteen edessä. Avoimin mielin olen aloittanut kampanjoinnin myös Pohjois-Karjalassa. Mahdollisuutena tämänkin voi nähdä. Ja siltä tämä on tilannetta tutkailtuani alkanut myös tuntumaan. Ehkä tämä kuvaa myös tapaani etsiä mieluummin ratkaisuja kuin esteitä. Vastaanotto Savon puolelta "rajan takaa" Karjalaan tulevalle ehdokkaalle on ollut sydämellinen. Ilokseni tukijoukkoihini ilmoittautuneita on tullut mukavasti. Loppuviikolla torstaina ja perjantaina olin Joensuun markkinoilla. Jonkin verran kuulin: "Ai, voidaanko me nyt äänestää teitä Savon ehdokkaitakin?" ”Kyllä. Ja myös toisinkin päin.” –huomasin vastaavani useampaankin kertaan. Toivon, että media tulee pitämään esillä, että olemme todellakin samaa vaalipiiriä ja voimme puolin ja toisin äänestää niin Savon kuin Karjalan ehdokkaita. Niin, että tämä ei ole kenellekään epäselvä enää vaalipäivänä. Joensuun markkinoilla ihmisiä kuuntelemalla pääsin sisälle, mitkä asiat Pohjois-Karjalan ihmisiä koskettavat. Kuulin pohdintoja vaalipiirin rajasta. Pitävätkö Savon puolelta valittavat kansanedustajat myös heidän puoliaan? Ilmassa oli myös ajatusta, että hallitus on unohtanut itärajalla asuvat. Torstai- illan tupaillassa ymmärrykseni Joensuun seutua ja Pohjois-Karjalaa kohtaan edelleen lisääntyi. Kuulin mm. varuskunnan lakkauttamisen ja itärajan läheisyyden vaikutuksista, liikenneyhteyksien puutteista ja kaiken kaikkiaan huolesta, jätetäänkö maan itäisin osa oman onnensa nojaan. Jos Joensuusta haluaa matkustaa vaikkapa Ouluun, junayhteys päättyy Nurmekseen. Matka onkin suunniteltava Joensuusta Pieksämäelle ja sieltä Ouluun. Tai varattava aikaa linja-autolla matkustamiseen reilu kahdeksan tuntia. Ei ole kenenkään etu jos joku alue Suomenmaasta jätetään katveeseen. Tieverkoston kunto oli useamman mielessä. Valtatie 23:n perusparannusta pidettiin välttämättömänä. Samaa mieltä olen minäkin. Kansanedustajat, jotka Savo- Karjalasta tulevat valituiksi, ovat siis koko vaalipiirin edustajia. Parhaimmillaan tehty vaalipiiriuudistus vahvistaa Itä - Suomalaista edunvalvontaa. Mikäli tulen valituksi kansanedustajaksi, aion paneutua koko alueen asioihin. Näin olen ajatellut ja luvannut kaikille niillle ennakkoluulottomille tukijoilleni jotka ovat rohkeasti lähteneet kampanjaani mukaan.Silloinhan tämä on kokoaikaista työtäni. Näillä mietteillä suuntasin viikonlopuksi Karjalasta Ylä-Savoon. Loppujen lopuksi niin samankaltaisia tarpeita, huolia ja toiveita pienin vivahde-eroin tuli esille sielläkin. Hyvä aluepolitiikkahan on sitä, että alueiden erityispiirteitä arvostamalla luomme hyvän elämän edellytykset niin etelään, pohjoiseen, itään kuin länteenkin. Yhdessä enemmän. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vaalipiiri, Savo-Karjala, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, edunvalvonta, Itä-Suomi |
Elämän puolellaMaanantai 5.1.2015 klo 10.13 - Aino Kanniainen Vuosi 2014 oli minulle monitahoinen vuosi. Sain viettää monia hienoja hetkiä perheeni ja ystävieni kanssa. Elämääni tuli kuitenkin mukaan myös huolta läheiseni sairastumisen vuoksi ja aikataulujen uudelleenjärjestelyä hänen asioidensa hoitovastuun siirtyessä minulle. Vein samalla yritykseni töiden ohella päätökseen traumaterapiaan liittyviä opintojani. Siksi tämän blogin aktiivisempi kirjoittaminen on viivästynyt. Asioilla on kuitenkin tärkeysjärjestyksensä ja aikansa. Päätöstä antaa suostumus ehdokkaaksi kevään 2015 eduskuntavaaleihin harkitsin kuitenkin tarkkaan. Vaakakupissa painoivat toisaalla mielenkiintoinen työ, jota rakastan ja jonka koen merkitykselliseksi. Se, että jo yksikin nuori tai aikuinen toipuu ja löytää elämäniloa ja suuntaa elämälleen, on merkityksellistä. Kohtaanhan työssäni ihmiselämän lähes kaikki puolet ja värisävyt sysimustasta epätoivosta valoon ja tulevaisuudenuskoon. Toisaalta mietin antaisiko kansanedustajuus - yhtenä kahdestasadasta - saman vai jopa laajemman mahdollisuuden vaikuttaa, jotta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa kuuluisi aiempaa enemmän ihmisen ääni. Uskon vahvasti, että pääsemme taloudellisesti kestävälle tielle huomioimalla ja hyödyntämällä tietoa inhimillisistä lainalaisuuksista. Sain eri puolilta maakuntaa ja jopa vaalipiirin ulkopuoleltakin viestejä, joissa toivottiin asettumistani toisen kerran ehdokkaaksi. Leppävirta-Varkaus alueen Keskustan aktiivit ilmaisivat jo varhain keväällä odottavansa myönteistä päätöstäni. Arvostin saamaani kannustusta.Mieheni sanat: "Aino, sinua kutsutaan" antoivat lopullisen varmuuden. Mieleeni nousivat Dag Hammarskjöldin sanat: "Tie valitsi sinut – ja sinun osasi on kiittää.” Savo-Karjalan Keskustan piirin ehdokasasettelu meni todella hyvin vailla minkäänlaista ristiriitaa. Pääsin aloittamaan jo alkusyksystä kentän kiertämisen. Parasta vaalityössä on ihmisten kohtaaminen ja heidän kanssaan keskusteleminen. Äänestäjillä on myös oltava mahdollisuus tavata ja tutustua ehdokkaisiin. Uusi vaalipiirihän on laaja ja valittavat kansanedustajat tulevat olemaan koko Savo-Karjalan kansanedustajia. Vastaanotto Savon puolelta tulevalle ehdokkaalle on ollut myös Pohjois-Karjalassa sydämellinen - ihmisten mukaantulo kampanjaani on ollut koskettavaa. Koen olevani yhteisellä asialla. Eräs koskettavin ja pysähdyttävin oli erään ikääntyvän naisen kysymys: "Mistä löytyy ehdokas, joka lähtee ajamaan armopiikkiä läpi? Äänestäisin sellaista. En halua tulla yhteiskunnalle rasitteeksi." Katsoin naista silmiin ja vastasin:" Minä en ole sellainen ehdokas. Minä teen töitä sen puolesta, että elämä voittaa. Olen elämän puolella. Kysymyksesi sisältää kuitenkin vakavan viestin. Voisimmeko kuitenkin puhua siitä?" Ja niin me puhuimme ja pitkään. Lopulta tämän naisen silmissä pilkahti valoa. Olinko tuossa enemmän kansanedustajaehdokas vai terapeutti, ei väliä. Tärkeintä oli, että hän lähti ehkä hivenen luottavaisempana, että hänenkin elämänsä on arvokas. Vielä sittenkin kun tulee päivä, että ei pärjää ilman toisten hoivaa. Näillä ajatuksilla olen kansanedustajaehdokkaana. Valoisin mielin. Vaaliteemojani ja ajatuksiani pääset seuraamaan laajemmin tämän blogin kautta, tulemalla facebookiin seuraamaan Aino Kanniainen eduskuntaan 2015 sivustoa, tulemalla tupailtoihin, toritapahtumiin ja vaalitilaisuuksiin. Löydät minut myöskin twitteristä ja instagramista. Tehdään tästä yhdessä hyvä matka kohti kevään vaaleja ja erityisesti sen jälkeen koko Suomen - sinun, minun ja meidän - parhaaksi. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntavaalit, Savo-Karjala, merkityksellisyys, inhimillisyys, kohtaaminen, päätöksenteko |
Suomi tarvitsee yhdistävää johtajuuttaTiistai 24.6.2014 klo 9.20 - Aino Kanniainen Kolumni on julkaistu Varkauden lehdessä 24.6.20 Olemme meneillään olevalla vaalikaudella nähneet ennätyksiin yltävää hallitustyöskentelyä.Kataisen kuuden puolueen hallitus syntyi ylipitkien neuvotteluiden jälkeen kesäkuussa 2011. Hallituksen kestävyyttä on matkan varrella epäilty yhdeltä jos toiseltakin taholta. Kasassahan se on pysynyt - kuin ihmeen kaupalla. Vasemmistoliiton käveleminen opposition penkkiin paljasti, että yhteistyö ei niin saumatonta ollutkaan. Erilaisten ideologioiden yhteensovittaminen päätöksenteossa on taitolaji. Kompromissitkaan eivät välttämättä tuo sitä parasta lopputulosta. Ennätyksellistä on ollut myös hallitustaipaleen pitkin matkaa tapahtunut ministereiden vaihtuminen. Lisäksi yksi jos toinenkin ministeri on tähyillyt ja lähteekin Brysseliin. Viimeisimpänä pääministerin ja valtiovarainministerin salkut ovat vaihtuneet kuin viestinjuoksussa konsanaan. Ulospäin on annettu kuva, että näinkin suuren vastuun voi ottaa tuosta noin vain. Eri alojen asiantuntijuuteen kasvaminen vaatii aikaa ja paneutumista. Näin olen ajatellut ja ajattelen kunnes toisin todistetaan. En voi välttyä kysymykseltä, millainen mahtaa olla hallituksen sisäinen työviihtyvyys? Senhän pitäisi olla esimerkillisen hyvä, koska työviihtyvyys korreloi myös hyviä tuloksia. Suomi tarvitsee työpaikkoja ja uutta kasvua – näin on hoettu ja näin myös on. Monien tutkimusten mukaan työhyvinvointiin vaikuttavat eniten hyvät työkaverit, työn sisältö ja siihen vaikuttamisen merkitys. Jatkuva kiire ja esimiestyöhön liittyvät ongelmat puolestaan heikentävät työssä jaksamista ja hyvinvointia. Koko Suomea ja yksittäisiä kansalaisia koskettavat päätökset kaipaavat huolellista paneutumista asiaan. Yhtä aikaa ei voi olla läsnä monessa paikassa. Ei edes pääministeri. Näin ajattelin lukiessani Stubbin sosiaalisessa mediassa tviittailusta kesken minihallitusneuvottelua. Pääministeri on joka tapauksessa Suomi- laivan kapteenina. Kaikella ystävyydellä häntä kohtaan ajattelen, että muodissa olevien selfie- kuvien sijaan meitsie- kuvien ottaminen voisi laajentaa näkökulmaa hyödyllisellä tavalla. Kuva meistä heijastaa yhdessä tekemistä enemmän kuin kuva itsestä. Eväät talouskasvuun, vastuunottoon ja toisista huolenpitämiseen löytyvät sittenkin ruohonjuuritason ihmisiltä, yhteisestä tavoitteesta ja koko Suomen arvostamisesta. Hyvään me – henkeen sisältyy myös roima annos inhimillisyyttä, joka vahvistaa yhteiskunnan eheyttä. Elämme poikkeuksellisen haasteellista aikaa. Minihallitusneuvotteluissa katseet ovat kääntyneet Stubbiin ja Rinteeseen kuin ihmeiden tekijöihin. Tosiasia on, että yksi tai kaksikaan ministeriä tai edes koko hallitus yhdessä eivät pysty yksin muuttamaan Suomen talouden suurta kuvaa. Taantuman ja meneillään olevan rakennemuutoksen haasteista selviytymistalkoisiin tarvitaan kaikkia suomalaisia. Hallituspuolueita ja oppositiota. Sinua ja minua – meitä kaikkia. Pääministerin ja valtiovarainministerin taidot punnitaan siinä, miten he osaavat luoda yhteen hiileen puhaltamisen henkeä. Me sivustahuutelijat voimme itse kukin arvioida, osaammeko antaa palautetta rakentavasti ja kiitosta silloin kun siihen on aihetta. Poliittiset irtopisteet ovat lyhytaikaisia. Osat voivat vaihtua ja kenelläkään ei yksin ole viisautta luotsata Suomea taloudellisesti kestävälle pohjalle. Aino Kanniainen VET Psykoterapeutti Kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Kesk. Leppävirta |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: politiikka, ministereiden kierrätys, minihallitusneuvottelut, pääministeri, yhteistyö |
Ihminen ei ole tilastoTiistai 8.4.2014 klo 6.44 - Aino Kanniainen Kirjoitus on julkaistu Warkauden lehdessä 8.4.2014 Yllä olevan otsikon sanat tulivat spontaanisti mieleeni kuunnellessani erään nuoren kipuilua opintojensa viivästymisestä. Tavoite saada ammatti ja päästä vihdoinkin tekemään palkkatyötä on ollut vahva. Terveysongelmien vuoksi opinnot ovat edenneet odotettua hitaammin. Nuorta huolestutti, saako joustoa opintosuoritteiden deadlinejen kanssa. Vai joutuuko peräti keskeyttämään opinnot. Mistä saada kannustusta, jotta tavoite ei katoa näköpiiristä niinä harmaina aamuina, jolloin mielen ja kehon kivut nostavat päätään? Kurssi kurssilta ja näyttö näytöltä opintopisteitä kuitenkin kertyy. Ei niin nopeasti kuin pitäisi. Etenee kuitenkin omalla vauhdillaan. 90- luvun laman lapsi, joka ei halua näkyä tilastoissa yli miljoona euroa yhteiskunnalle maksavana syrjäytyneenä nuorena. Ajatukseni siirtyy lapsiperheeseen, jossa isä on jäänyt kotihoidontuella hoitamaan lasta, jotta äiti saisi vietyä opinnot päätökseen. Perheen valinta on antaa keskosena syntyneelle lapselle vielä aikaa kasvaa ja vahvistua ennen päivähoitoon siirtymistä. Eskarilaisen ja ekaluokkalaisen ei myöskään tarvitse tulla iltapäivällä tyhjään kotiin tai jäädä iltapäiväkerhoon odottamaan vanhempien työpäivän päättymistä. Asunto- ja opintovelat painavat päälle. Talous on tiukkaakin tiukemmalla. Huolen pilviä on nähtävillä. Perheessä halutaan katsoa yhteiskunnan synkkenevistä talousluvuista huolimatta vahvasti tulevaisuuteen. Eletään lapsiperheen arkea ja venytetään senttejä. Rahahan ei tuo onnea - niin sanotaan. Jaksamisen rajoja kuitenkin koetellaan. Kriisitietoisuus on iskostunut vähänkään aikaa seuraavien tajuntaan. Siksipä hallitus leikkaa lapsilisiä. Hallitus päättää, että kotihoidontuki on perheen erityistarpeista huolimatta jaettava vanhempien kesken. On perheen tilanne sitten mikä tahansa. Hallitus rajoittaa päivähoito-oikeutta. Hallitus nostaa oppivelvollisuusikää vuodella. Siis tälläkö nuorten syrjäytyminen poistuu? Hallitus leikkaa opintotukikuukausia. Hallitus säästää YTHS:sta ja opiskelija- asumisesta. Uutisia, joita yhä tihenevällä vauhdilla on ropissut perheiden ja opiskelijoiden niskaan. On säästettävä. On kannettava vastuuta. Kestävyysvaje on taitettava. Tässä tohinassa menee läpi perheiden ja opiskelijoiden elämää ohjailevia muitakin päätöksiä, joissa lopullinen hintalappu kääntyy lopulta maksuksi. Osalle 90- luvun laman kokeneista lapsista tehty poikkeuksellisen laaja tutkimus piirsi karun kuvan huono-osaisuuden periytymisestä.Kuka muistaa? Ja jos muistuttaa, kuka kuuntelee? Tilastothan sanovat, että suurimmalla osalla menee vielä hyvin ja osalla jopa lujaa. Niinpä tilastotieto rohkaisi leikkaamaan lapsilisiä (Yle 3.4.14) : "Lapsilisien pienentämiseen vaikutti keskeisesti se, että kahden huoltajan lapsiperheistä pienituloisia oli vuonna 2012 ”vain” 6 prosenttia. Käytännössä kyse on 100 000 henkilöstä." Entäpä jos lukuun lisätään monilapsiset tai yksinhuoltajaperheet? Mitä seuraavaksi? - ajatellaan varmasti monessa perheessä. Pelätään pahinta ja toivotaan viisautta päättäjille. On opittu selviytymään, pidentämään päivää ja tiukentamaan kukkaronnyörejä. Lapsilisän vähennys 7 e/ lapsi/ kuukausi kuulostaa pieneltä summalta. Kerrottuna perheen lasten määrällä ja yhdistettynä muihin perheisiin kohdistuviin leikkauksiin ja lisämaksuihin vaikutus alkaakin näyttää aivan toiselta. Pisaroista tulee meri ja kamelinselänkin lopulta katkaisee oljenkorsi. Henkisellä ilmapiirillä on enemmän vaikutusta kuin mitä tilastonikkarit tulevat ajatelleeksikaan. Hallitus on vaikeassa tilanteessa. Kreikan tielle emme halua. Niin kiireellä ei pidä päätöksiä tehdä, että seurauksien vaikutuksia ei ehditä arvioimaan. Vaikka tilastot antavat tärkeää tietoa, pelkästään niiden valossa toimiminen unohtaa yksilön – sen joka ei tilastoihin mahdu. Lapsi- ja perheystävällinen Suomi katsoo tulevaisuuteen. Rohkaisevia sanoja olisi jo välillä mukava hallituksenkin suunnalta kuulla. Kannustavan ja lannistavan ilmapiirin väli on lopulta pienestä kiinni. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lapsilisät, kotihoidontuki, opintotuki |
Saako puhua?Tiistai 6.8.2013 klo 21.30 - Aino Kanniainen
Kolumni on julkaistu Warkauden lehdessä 6.8.2013 Lämpimän kesän keskelle nousi ukkosmyrskyn tavoin mediamylläkkä sisäministeri Päivi Räsäsen 6.7.13 pitämästä puheesta omantunnon ja lain suhteesta. Heti tämän perään 20.7.13 toimittaja Wali Hashi nosti toisen kielletyn aiheen keskusteluun kysymällä “Voimmeko me mamutkin nostaa kissan pöydälle?” ja nimeää Suomen pahimmaksi viholliseksi alkoholin. Hän ennakoi tekstissään, että todennäköisesti hänet nyt tullaan määrittelemään tiukkapipoiseksi tai moralisoijaksi. Näistä kahdesta erilaisesta teemasta käytyä keskustelua seuratessa pohdin suomalaista keskustelukulttuuria ja sen kehitystä. Toisessa ääripäässä on vaikeneminen, puhumattomuus ja toisessa ääripäässä sanoilla käytävä asemasota, joka syventää kuilua osapuolten välille. Molemmissa on pitkälle vietynä ainekset hallitsemattomaan agressioon. Ja näiden välimaastossa on aito toisia osapuolia kunnioittava dialogi. On sanottu, että suomessa on vallinnut puhumattomuuden kulttuuri. Voi tuntua kaukaa haetulta, mutta totta se vaan on, että sodan jälkeen moni painoi kipeät tunteet sisälleen. Työ toimi terapiana. Ja työtä riitti väsymiseen saakka. Sukupolvien yli siirtyvistä sotatraumoista ryhdyttiin puhumaan vasta 1990-luvun lopulla. Kohtaan työssäni ihmisiä, jotka ovat kärsineet lapsuuskodin puhumattomuudesta ja opettelevat vasta aikuisiällä sanoittamaan tunteitaan. Lehtien pikainenkin lukaisu avaa otsikoita pahoinpitelyistä, tappeluista tai liikennerikkomuksista. Ja usein alkoholi on ollut mukana. Miksihän alkoholiin liittyvistä haitoista- inhimillisistä kärsimyksistä, terveydellisistä ja kansantaloudellisista seurauksista – puhumiseen liittyy pelkoa moralisoijan leiman saamisesta. Vaikeista asioista puhumiseen tarvitsemme vaientamisen ja vaikenemisen sijaan asiallista keskustelua. Entäpä, millaisia elementtejä Päivi Räsäsen puheesta käytyyn keskusteluun näyttää liittyvän? Nopeasti muokatut ja kärjistävät otsikot lähtivät elämään omaa elämäänsä sosiaalisessa mediassa. Kuten Jari Jolkkonen (SaSa 25.7.13) ilmaisi Esivalta ja omatunto - kirjoituksessaan: "Niin kaukana toisistaan olivat puhe ja sen synnyttämä mekastus". Kun keskustelusta puuttuu taito kuunnella, mitä toinen oikeasti on tarkoittanut, syntyy väärinkäsityksia ja väärinymmärtämistä. Keskustelulinjat lähtevät polarisoitumaan kahteen toisilleen vastakkaiseen linjaan. Eri näkökulmia edustavia voidaan luokitella vaikkapa sanoilla suvaitsevainen ja suvaitsematon. Sanat kovenevat ja kuilu syvenee eri näkemystä edustavien välillä. Sähäkimmin reagoivat kiirehtivät vaatimaan syntipukiksi leimatun erottamista tai päättävät itse erota tai ainakin sanoutua irti koko asiasta. Inhimillistähän tämä on. Mutta pahinta on jos keskustelu ylikuumenee ja lähdetään tuhoavan toiminnan tielle. Kuten joku oli jo töhrinyt Päivi Räsäsen asuntoa. Kuulostaako ilmiöltä nimeltä ryhmädynamiikka ja konfliktien kehittyminen? Keskustelukulttuuri kehittyy vaihe vaiheelta. Olemmeko murrosvaiheessa, jossa puhuminen on avautumassa ja ylilyöntejäkin tulee? Sananvapaus ja avoimuuden lisääntyminen ovat arvostettavia asioita. Monet aiemmin vaietut teemat ovatkin jo saaneet päivänvalon kuten perheväkivalta ja mielenterveysongelmat. Näiden asioiden julkisiksi tuominen on avannut myös mahdollisuuden avun saamiseen. Samoin nopea tiedonvälitys on hyvä asia. Mutta tuoko median edustajien kilpailu myyntiluvuista ja paine olla askeleen muita edellä ylilyöntien vaaran? Taustatiedot jäävät tarkistamatta. Kärjekkäät otsikot ohjaavat keskustelua pois itse asiasta. Keskustelukulttuurissa, jossa aina joku syyllistyy, syyllistetään tai pelkää joutuvansa yleisen hyökkäyksen kohteeksi mielipiteidensä vuoksi, on vielä kehittämisen varaa. Keskustelu etenee rakentavaan suuntaan aina kun taustalla on halu kuulla, kuunnella ja arvostaa toista silloinkin kun itse ajattelee toisin. Tämä puolestaan luo turvallisuutta ja mahdollistaa moniäänisen aidon dialogin jossa tarve vastakkainasetteluun vähenee. Sanat rakentavat joko siltaa tai kuilua ihmisten ja ihmisryhmien välille. Konflikteissa on hyvä palata alkuun. Keskustelua on hyvä jatkaa itse asiasta. Ja vaikkapa siitä, että järjestäytynyt yhteiskunta perustuu lakien noudattamiseen. Ja siitä, mitä elämän suojeleminen tarkoittaa. Hyvin toimivassa yhteiskunnassa on tilaa myös eettiselle keskustelulle. Kaikilla. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: keskustelukulttuuri, puhumattomuus, dialogi, ryhmädynamiikka, konflikti |
Vappupuhe 2013 Leppävirran torillaKeskiviikko 1.5.2013 klo 22.10 - Aino Kanniainen
Hyvää vappua kaikille! Edellisen kerran pidin tällä samalla paikalla vappupuhetta vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen kaksi vuotta sitten. Silloin Jytky – vaalien jälkeen olivat edessä pitkittyvät hallitusneuvottelut, joiden tuloksena syntyi kuuden puolueen hallitus. Kunta- ja soteuudistusta on valmisteltu suurilla sanoilla Kunnat kyykkyyn ja vain suuri on kaunista- ajatuksilla. Osinkoverouudistuksen todellisten vaikutusten selviäminen ja valuvikojen paikkailu herätti myös median näkemään hallituksemme tilanteen. Yhä enemmän on kuultu asiantuntijoidenkin esittämää kritiikkiä uudistusten toteuttamistavoista. Viimeisin puoluekannatusmittaus osoitti myös kansalaisten tyymättämyyden kasvaneen. Uhosta ei saa tulla tuhoa. Mikäli hallituksen politiikkaa sokeasti uskotaan on vaarana toteutua Aleksis Salusjärven (28.2.2013 )kolumnissaan luoma provosoitu kuva nyky-Suomen näköalattomuudesta ja miten Suomi on menossa kiinni. ”Asutus on keskittynyt suurten kaupunkien taajamiin ja palvelut on viety ostoskeskuksiin. Yli miljoona suomalaista on eläkeiässä ja näyttää, että viimeiset heistä tulevat sammuttamaan maaseudulla valot.” Emmehän me näin anna tapahtua Leppävirralla? Emmehän? Kuntavaalien jälkeen eräänlainen jytky tuli Leppävirrallekin. Kuin toisintona valtakunnan politiikasta syntyi 18 valtuutetun ja viiden puolueen tekninen vaaliliitto. Toivon vahvasti, Leppävirralla emme kuitenkaan sorru nykyhallituksen politiikan kopiointiin vaan päätösten perustelut lähtevät paikallistasolta ja kuntalaisista. Sitä kuntaa kuuleminen, jonka juurella asunto Kaikessa päätöksenteossa on lähdettävä ihmisen tasolta kuten Jim Rohn on todennut: Johtajana sinun tulisi aina aloittaa sieltä, missä ihminen on, ennen kuin yrität johtaa häntä sinne, minne toivot hänen menevän”. Leppävirran tulevaisuuden kuvan määrittelen seuraavaksi - Itsenäinen elinvoimainen Leppävirta. Kyllähän Leppävirralle olisi ottajia. Mutta mitä liitos tarkoittaisi pidemmässä juoksussa kuntamme kehittämiselle? Tosiasiahan on, että kuntaliitokset johtavat palveluiden etääntymiseen ja syrjäisimpien osien kuihtumiseen. Hyvään itsetuntoon liittyy oman ja toisten aseman tiedostaminen ja arvostaminen. Emme ole kaupunki vaan maaseutukunta, joka tekee hyvää yhteistyötä naapurikuntien kanssa seudun ja koko maakunnan hyvinvointia rakentaen. Selkeä tavoite antaa suunnan kuten Gart Stein on Tiellä pysymisen taito- kirjassaan todennut: “ Auto menee sinne, minne silmät katsovat”. Itsenäisyys turvaa koko kunnan kehittämisen aina syrjäisimpään kolkkaan saakka ja sen, että leppävirtalaiset saavat äänensä kuuluviin heitä koskevissa asioissa. Päätöksenteko ei myöskään valu yhä kauemmaksi ja yhä suurempien kuntien valtuustoihin. Elinvoimaisuus lähtee ja kasvaa vahvuuksista. Se, mihin huomio kiinnitetään, kasvaa ja vahvistuu. Tarvitaan arvostavaa silmää näkemään mitkä asiat meillä ovat hyvin. Pitkäjänteisen työn tuloksena Leppävirran talous ja peruspalveluiden taso on saatu pidettyä vertailukelpoisella tasolla. Kysterille terveydenhoidon palveluiden tuottajana voidaan antaa kiitosta. Opetusryhmien keskikoko on maakunnan tasolla verrattuna suhteellisen pieni ja valinnaisuudentaso suhteellisen laaja. Oman lukion säilyminen kunnassa on meille myös tärkeä. Osaammeko arvostaa näitä asioita riittävästi? Olemme laaja-alainen kunta, jossa kylillä oleva aktiivisuus ja monenlainen yritystoiminta tuovat osaltaan tekemisen meininkiä. Kuntamme ei ole liian suuri eikä liian pieni vaan sopivankokoinen. Täällä on hyvä asua, elää, tehdä töitä ja yrittää. Kunnassamme on paljon yhteisöllisyyttä. Maaseutuohjelma on rakennettu koko kunnan elinvoimaisuutta ja kehittämistä ajatellen. On pidettävä huoli, että myös valtuuston hyväksymää maaseutuohjelmaa tullaan hyödyntämään. Kunnan asukasluvun lasku on saatava taittumaan. Kaavoitus – ja tonttipolitiikan on oltava enemmänkin mahdollisuuksia etsivää kuin esteiden rakentamista. Paluumuuttajat ja mahdolliset myös maaseudulle rakentajat on otettava ilolla vastaan. Kesämökkien muuttamista vakituiseksi asunnoksi on mahdollistettava aiempaa helpommin. Jokainen kuntalainen on nähtävä elinvoimaisuuden lisääjänä eikä kulueränä. Elinkeinopolitiikan on oltava aktiivista ja on katsottava jo olemassa olevien leppävirtalaisten yritysten menestymisen ja kasvun mahdollisuuksia. Suosi suomalaista- suosi leppävirtalaista. Valintoja teemme jokainen omalta osaltamme. Lopuksi hieman positiivisen psykologian antia meille kaikille, sinulle, minulle ja koko kunnalle. Tutkimuksen mukaan kukoistavan ja hyvinvoivan yksilön tai yhteisön positiivisuus-negatiivisuussuhde on 3:1. Ei siis 3:0. Vaikka negatiivisetkin asiat on nostettava esille, voidaan se tehdä rakentavasti ja lähtien liikkeelle siitä mikä jo on hyvää ja toimivaa. Myönteistä virtaa Leppävirralle! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Leppävirta, kuntauudistus, sote-uudistus, kaavoitus, maankäyttö, elinvoimaisuus |
Yhteistyö on tahdon asiaTorstai 6.12.2012 klo 22.46 - Aino Kanniainen Julkaistu Warkauden lehden kolumnina 4.12.12 Kuntavaaleissa kansa antoi valtakirjan yhteisten asioiden hoitamiseen valituille kunnanvaltuutetuille neljäksi vuodeksi eteenpäin. Lisäksi tarvitaan vielä lukuisa joukko lautakuntien ja yhteistyötoimikuntien jäseniä tekemään arvokasta työtä oman kunnan ja lähiympäristön eteen. Tehtävät ovat vastuullisia. Luottamushenkilöt tarvitsevat myös vaalien välillä äänestäjien tukea ja suuntaviivoja, jotka ohjaavat oikeisiin ja inhimillisiin päätöksiin. Paikallaan oleva kritiikkikin on arvokasta palautetta. Vaali-illan jälkeen alkavat yleensä neuvottelut ja pahimmillaan jopa taistelu luottamuspaikkojen jakamisesta. Näin kävi myös kotikunnassani Leppävirralla. Jo vaaleja seuraavan päivän iltana syntyi 18 valtuutetun tekninen vaaliliitto SDP:n, Kokoomuksen, Perussuomalaisten, Vasemmistoliiton ja Kristillisdemokraattien laittaessa ”hynttyyt yhteen”. Leppävirtaliikkeen yksi valtuutettu ei tähän lähtenyt mukaan. Arvostettavaa suoraselkäisyyttä on olla häivyttämättä omaa äänimäärää toisten puolueiden kanssa. Keskustan kuudentoista valtuutetun yksiselitteisesti suurin valtuustoryhmä jätettiin yksioikoisesti sivuun. Hämmentävä tilanne. Tunteetkin ovat eri tahoilla käyneet kuumina. Tämäkö oli äänestäjien tahto? Mitä enemmän ihmiselle on uskottu valtaa, sitä enemmän hän joutuu myös kantamaan vastuuta. Jokaisella valtuutetulla puolueesta riippumatta on henkilökohtainen vastuu, mihin saamaansa valtakirjaa käyttää tai antaa käytettäväksi – toivottavasti luottamuksen, yhteistyön ja yhteisen hyvän rakentamiseen. Tuntuu kuin valtakunnan politiikka olisi astunut kuntapolitiikkaan. Jos vei kevään 2011 eduskuntavaalien jälkeen kuuden puolueen hallituksen muodostaminen ennätyspitkän ajan, niin Leppävirralla viiden puolueen tekninen vaaliliitto syntyi yhdessä päivässä. ”Spontaanisti ” - niin kuin joku taisi sanoa. Poliittinen sekametelisoppa, josta ei taida ottaa selvää sanonnanmukaisesti ”ite Erkkikään”. Valtapelin astuessa kuvioon tuskin kenelläkään on hyvä maku suussa. Tekninen vaaliliitto on toki mahdollista tehdä. Ideologisessa vaaliliitossa toisiaan lähellä olevat puolueet tukevat toisiaan kun taas teknisen vaaliliiton tavoitteena on hyödyn maksimointi.Puhtaasti teknisiä vaaliliittoja on arvosteltu äänestäjien näkökulmasta siitä, että annettu ääni voikin tukea vastakkaista ideologiaa ajavaa puoluetta. Leppävirtalaisittain sanottuna esim. kristillisiä tai perussuomalaisia äänestänyt huomaakin auttaneensa poliittisen kartan toisella laidalla olevaa Kokoomusta tai SDP:tä pääsemään vallankahvaan, mihin puolueen tai yksittäisen valtuutetun henkilökohtainen äänimäärä ei muutoin kantaisi. Niin ja tietenkin päinvastoin. Tilanteessa, jossa äänestysaktiivisuus on huolestuttavasti heikentynyt, ei pitäisi olla varaa lyhytnäköiseen poliittiseen peliin. Ei myöskään tilanteessa, jossa edessä on yksi historian haasteellisimmista valtuustokausista kuntarakenneselvityksineen, talouden sekä sosiaali- ja terveydenhuollon haasteineen. Matematiikka ja vaalitulos ovat lahjomattomia. Todellisen vaalituloksen ja kiistattomasti suurimman puolueen ohittaminen on vastoin yleistä oikeustajua. Suhteellinen vaalitapa tulee joka tapauksessa turvaamaan kullekin osapuolelle äänimäärien mukaiset paikat. Puheenjohtajuudet voidaan teknisellä vaaliliitolla omia, mutta onko tämä lopulta viisain tie tulevaa yhteistyötä ja kunnan kehittämistä ajatellen? Tarvitaan enemmän sillanrakentamista ja neuvottelua kuin vastakkainasettelua ja sanelua. Jokainen valtuutettu on asetettu hoitamaan kunnan ja kuntalaisten asioita parhaalla mahdollisella tavalla. Haluan uskoa, että enimmän tunnelatauksen laannuttua kaikilla osapuolilla on todellista tahtoa olla vaikuttamassa siihen, että tammikuussa uuden kauden aloittava valtuusto olisi mahdollisimman yhteistyökykyinen. Vaikka Ahtisaarta ei sovittelijaksi kutsutakaan, voinen lainata hänen Nobel- puheensa sanoja: ”Rauha ei tule ulkoapäin eli sovittelija ei yksin saa rauhaa aikaiseksi, vaan sen tekevät osapuolet. Ja kaikkien pitää osallistua rauhan rakentamiseen, niin heikkojen kuin vahvojenkin, voittajien ja voitettujen, miesten ja naisten, nuorten ja vanhojen. Rauha on tahdon valinta!” Aino Kanniainen Kunnanvaltuutettu Kesk. Leppävirta |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tekninen vaaliliitto, Keskusta, Leppävirta |
Mihin suuntaan kotikuntaamme johdetaan?Tiistai 9.10.2012 klo 21.11 - Aino Kanniainen
Mihin suuntaan kotikuntaamme johdetaan? Kirjoitus on julkaistu Soisalon Seudussa 9.10.12 Pian edessä olevat kuntavaalit ovat tärkeät linjavaalit Leppävirralle. Uudet valtuutetut tulevat olemaan avainasemassa kysymyksessä, olemmeko itsenäinen kunta vai osa suurempaa kaupunkia tulevan valtuustokauden päättyessä. Hallituksen kuntaliitosten ihannointi ja sen puolesta rummutus ei saisi johtaa siihen, että sokeasti uskoen alamme epäillä mahdollisuuksiamme selviytyä tulevista kuntatalouden haasteista. Se, mihin huomio kiinnitetään, kasvaa ja vahvistuu. Tämä lainalaisuus pätee yksittäisten ihmisten ja ryhmien kohdalla. Miksi ei myös kunnan ja valtakunnan tulevaisuuden kuvaa luotaessa? Jospa lähtisimme liikkeelle vahvuuksista. Näemmekö, mitkä asiat meillä ovat hyvin. Pitkäjänteisen työn tuloksena Leppävirran talous ja peruspalveluiden taso on saatu pidettyä vertailukelpoisella tasolla. Hyvää yhteistyötä on tehty ja tehdään edelleenkin ympäristökuntien kanssa kunnan ja seutukunnan elinvoimaisuuden eteen. Olemme laaja-alainen kunta, jossa kylillä oleva aktiivisuus ja monenlainen yritystoiminta tuovat osaltaan tekemisen meininkiä. Kuntamme ei ole liian suuri eikä liian pieni vaan sopivankokoinen. Täällä on hyvä asua, elää, tehdä töitä ja yrittää. Kunnassamme on paljon yhteisöllisyyttä. Lähellä olevia viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä on helppo lähestyä. Näistä lähtökohdista on hyvä jatkaa kuntamme kehittämistä. Monia asioita on vielä ratkaistavana ja helppoja aikoja ei ole luvassa. Investointeja on laitettava tärkeysjärjestykseen ja arvotettava etusijalle peruspalveluihin kohdistuvia tarpeita kuten uuden päiväkodin rakentaminen, Leivolan ja terveyskeskuksen peruskorjaukset, koulukiinteistöihin kohdistuvat tarpeet ym. Entäpä jos edistäisimme vetovoimaisuuttamme vahvistamalla kuntamme imagoa perhe- ja yritysystävällisyydellä? Toimivat peruspalvelut houkuttelevat kuntaan asukkaita ja yrityksille työntekijöitä. Vai uskommeko niitä, jotka epäilevät kuntamme selviytymistä? Montako leppävirtalaista valtuutettua mahtaa olla mahdollisen suurkunnan valtuustossa pitämässä esillä paikallisia tarpeitamme? Miten käy kylien kehittämisen tai oman lukion säilymisen suhteen? Paljonko saadaan vaikutettua meille niin tärkeän elinkeinotoiminnan painopisteisiin? Liian monta avoinna olevaa kysymystä, joihin ei pidä sukeltaa umpimähkään. Samalla tavalla ihmiset tarvitsevat palveluita ja palveluiden järjestäminen kaipaa resursseja, onpa kuntakoko miten pieni tai suuri tahansa. Paikallisen tason tuntemuksen kadottaminen voi lopulta kääntää tavoitellut säästöt päälaelleen. Maailma muuttuu ja kuntakentän haasteet tuskin helpottuvat. Siksi onkin entistä tärkeämpää vahvistaa tulevaisuudenuskoa. Ja malttikin on valttia. Luodaan vahva realistinen visio ja pidetään päätöksenteon avaimet omassa kunnassa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Leppävirta, kuntavaalit, päätöksenteko |
Hyvä renki, huono isäntäTiistai 10.7.2012 klo 7.35 - Aino Kanniainen - kolumni on julkaistu Warkauden lehdessä 10.7.2012
Ihmiset ovat kautta aikojen tavoitelleet onnellisuutta ja hyvinvointia. Jokainen sukupolvi on halunnut luoda lapsilleen yhä paremmat edellytykset hyvään elämään. Sotien jälkeisen niukkuuden myötä taloudellinen turvallisuus nousi yhdeksi tavoiteltavaksi päämääräksi. Vähitellen talouskasvusta alkoi tulla yhä merkittävämpi kansakunnan menestystä mittaava tekijä. Euroopan unioniin liittymisen ja euroon siirtymisen piti tuoda ja on tuonutkin Suomelle paljon hyvää. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen on ollut menestystarina. Yhdeksän vuosikymmentä ja monenlaiset lama- ja kasvukaudet nähnyt äitini on usein kyseenalaistanut, voiko taloudellinen hyvinvointi aina vaan kasvaa. Monien tutkimustenkin mukaan jossakin tulee raja, jossa rikastuminen ei enää lisääkään onnellisuutta vaan sen ylläpitäminen tapahtuu ihmisten hyvinvoinnin kustannuksella. Nyt sitten olemme tulleet vaiheeseen, jossa talouden mannerlaatat ovat liikkeellä.. Talouden synkät pilvet ovat kerääntyneet euroopan taivaalle. Ilmassa on epävarmuutta ja jopa paniikkitunnelmaa. Niin kuin tulipalossa, on talouskriisin sammuttamisessa vedottu kiireeseen ja pelkoon kriisin laajenemisesta ja suuremmasta tuhosta. Ovatko markkinavoimat muuttuneet hyvästä rengistä huonoksi isännäksi? Suomi on ansiokkaasti ollut rakentamassa kansainvälistä yhteistyötä. Yhteisvastuullisuus ja toisten auttaminen ovat hyviä asioita. Mutta missä kulkee kohtuullisuuden raja, jonka ylittyessä auttajalle jää hyväksikäytetty olo tai auttamalla toisia jäävätkin omat asiat retuperälle. Helppoa ratkaisua ei todellakaan ole näköpiirissä. Kriisitilanteiden hoitamisessa pätee sama neuvo, mikä annetaan lentokoneessa hätätilanteen varalle: laita happimaski ensin itsellesi ja vasta sitten voit auttaa muita. Eurokriisin sammutustalkoissa on vaarana, että huomiota ei riitäkään enää tavallisista ihmisistä huolehtimiseen – erityisesti niiden, joilla ei mene niin hyvin. Hyvinvointiyhteiskuntamme yskii jo. Muun muassa tulonsiirtoja lapsiperheille ei ole pidetty linjassa muun taloudellisen kehityksen kanssa. Millaisesta yhteiskunnallisesta arvomaailmasta kertoo se, että taloudellisen kasvun kautena lapsiköyhyys onkin kolminkertaistunut? Vakavaa viestiä siitä, että menestymistarinan rinnalla on myös toisenkinlainen tarina, kertovat myös nuorten syrjäytymisluvut, surulliset uutiset perhesurmista ja ulkopuolisiin kohdistuneista väkivallanteoista. Hetkessä, jossa joku surmaa perheensä tai nuori kylvää tuhoa ympärilleen on nähtävissä vain jäävuoren huippu. Vakavien tragedioiden jälkeen vaaditaan toimia ja muutoksia milloin aselakiin, alkoholiverotukseen, poliisin resursseihin ym. Yksittäisellä toimella ei pahoinvoinnin kierrettä kuitenkaan katkaista. On nähtävä paljon syvemmälle, mistä aineksista yksilöiden ja tätä kautta yhteisön hyvinvointi lopulta rakentuu. Timo Purjo määrittelee Väkivaltaisesta nuoruudesta vastuulliseen ihmisyyteen -väitöskirjassaan väkivallan perimmäisen tarkoituksettomuuden ja rakkaudettomuuden ongelmaksi. ”Ääritekoja ja pahoinvointia ehkäistään parhaiten rakentamalla yhteiskunta, jossa jokainen voi kokea elämänsä arvokkaaksi ja merkitykselliseksi”. Elämän arvokkuus ja merkityksellisyys – asioita, jotka rakentuvat siitä, miten tulemme kohdatuiksi ja nähdyiksi ihmisenä ihmiselle. Talouden maksimoinnin vauhtisokeuden sijaan tarvitsemme viisautta kunnioittaa ihmisen henkisen hyvinvoinnin lainalaisuuksia. Lopulta kaikki yhteiskunnallinen päätöksenteko joko ohittaa tai tukee tätä. Olen ilahtunut siitä, että yhä useammassa kannanotossa on alettu puhua arvokeskustelusta ja – kasvatuksesta. Voiko seuraavalle sukupolvelle olla arvokkaampaa perintöä kuin hyvän elämän vakaa arvopohja, joka ohjaa elämää suojeleviin valintoihin. Mitä ne sitten itse kenenkin kohdalla ovat. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: markkinavoimta, arvokesksutelu, elämän suojelu, hyvinvointi, pahoinvointi |
Jokaisella nuorella on tarinansaKeskiviikko 30.5.2012 klo 10.34 - Aino Kanniainen Kolumni on julkaistu Warkauden lehdessä 30.5.2012
Kevät liitetään nuoruuteen ja uuden kasvun aikaan. Peruskoulun päättävillä, ammattiin valmistuvilla ja uusilla ylioppilailla on uusi vaihe edessä. Nuorten iloon on helppo liittyä näin kevätjuhlien ja suvivirren aikaan. Tehty työ on tuottanut tulosta.
Nuoren saatua riittävän vahvat siivet voi vanhempia muistuttaa Veikko Polameren sanoin: ”Sinä päivänä, kun lapsesi on lähdössä, kun pesän risukasan reuna vähän huojahtelee sen siinä tepastellessaan ja oikoessaan lentimiään, katso ettet sano: Jää kotiin, et sinä vielä osaa mitään. Sinä päivänä muista - lähdön ja rohkaisun hetki, hetki joka ei toistu”. Väistämättä näihin vaiheisiin liittyy niin ilon kuin haikeudenkin hetkiä. Näin nopeastiko nämä vuodet menivätkin? Päällimmäisenä on kuitenkin ilo tavoitteen saavuttamisesta. Asiathan ovat niin kuin pitääkin. Vuosien varrella olen saanut äitinä, ystävänä, perhetuttuna ja myös terapeuttina seurata ja myötäkulkea lukuisten lasten ja nuorten vaiheita. Monia syvällisiä ja jopa koskettaviakin keskusteluja on käyty niin kotisohvalla nuorison kanssa iltaa istuen kuin terapiahuoneessakin. Toisilla tie on ollut mutkaton ja eteneminen on ollut sen mukaista. Luottamus tulevaisuuteen on ollut selkeä. Nuoruuteen liittyy joskus myös toisenlaisia sävyjä. Toisilla polku eteenpäin on sisältänyt omaa tai perheenjäsenten sairautta, vastoinkäymisiä ja menetyksiä. Mieleen on hiipinyt epävarmuutta jaksamisesta ja selviytymisestä. Hennoilla harteilla on voinut olla raskas taakka. On ollut aamuja, jolloin olisi tehnyt mieli vetää peitto korviin. On ollut hetkiä, jolloin elämän merkityksellisyys ja tavoitteet ovat olleet hämärän peitossa. Silti sisällä on ollut halu selviytyä ja taistella luovuttamista vastaan. Tuolloin ystävien, perheenjäsenten ja opettajien oikea- aikaiset rohkaisun sanat ovat tulleet enemmän kuin tarpeeseen. Joskus on tarvittu ja tarvitaan mielen solmujen aukaisemiseen myös ammattiauttajan tukea. Niin monenlaisissa mokkasiineissa kulkeneita on siis saamassa todistuksen vuosien työstä. Tästä näkökulmasta katsoen jokaisen saavutus on yhtä arvokas huolimatta arvosanojen laadusta. Jokaisen tarina on huikea selviytymis- ja onnistumistarina. Näitä tarinoita olisi hyvä saada enemmän esille. Tarinoita, miten vaikeuksista voi selviytyä ja löytää tukevaa maata oman elämän pitkospuiden alle. Nuoria kuunnellessa tulee selkeästi esille, miten syvimmät kysymykset peilautuvat lopulta itsetuntoon ja välittääkö kukaan -kysymykseen. Perheen ulkopuoliselle aikuiselle voidaan myöntää, että vanhempien asettamia rajoja arvostetaan samalla kun niitä vastaan kapinoidaankin. Liian väljät rajat tulkitaan puolestaan helposti välinpitämättömyydeksi. Vanhempien mitä kuuluu – kyselyihin voidaan vastata ylimalkaisesti, mutta näiden kyselyjen puute voi puolestaan luoda yksinäisyyden kokemusta. Kokemus siitä, että olen tärkeä ja elämälläni on merkitystä vahvistuu vuosien varrella kaikissa kohtaamisissa, missä läsnä on välittämistä, kohdatuksi ja kuulluksi tulemista. Erityisesti silloin kun on epäonnistunut ja kaikki ei ole mennyt toivotulla tavalla lapsi tarvitsee kannustavaa aikuista. Entäpä, millaista yhteiskunnallista keskustelua käydään nuorista? Nuorista puhutaan paljon ja heidät nähdään tulevaisuuden voimavarana. Entäpä kun asiat eivät etenekään odotetulla tavalla? Nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi vaaditaan toimenpiteitä kansantaloudellisten syiden vuoksi. Monissa puheissa syrjäytyneet nuoret nähdään yhtenä joukkona, joka on jossakin kaukana ja jolle olisi tehtävä jotakin. Entäpä jos kääntäisimme katseen vieläkin lähemmäksi ruohonjuuritasolle näkemään, kuulemaan ja ymmärtämään lasten ja nuorten maailmaa? Jokainen nuori ansaitsee tulla kohdatuksi ja nähdyksi omana itsenä. Ei vain osana joukkoa. Nuorena, jolla on oma tarina. Aino Kanniainen Psykoterapeutti ja kunnanvaltuutettu Kesk. Leppävirta |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nuoret, valmistuminen, ylioppilaat, vaikeudet, selviytyminen, perhe, syrjäytyminen, kohtaaminen |
Leppävirta - vahva peruskunta jatkossakinTiistai 31.1.2012 klo 13.16 - Aino Kanniainen Kirjoitus on julkaistu Soisalon Seudussa 31.1.2012 Vähän ennen vuodenvaihdetta puhalsivat myrskytuulet lähes koko Suomen yli ja antoivat varoituksensa yhteiskunnan haavoittuvuudesta. Yhteiskunnallisista muutosten tuulista olemme saaneet viestejä mm. Suomen Kuvalehden (13.1.2012) julkaiseman hallituksen salaisen kuntakartan myötä. Keskeneräisenä suunnitelmana se antaa kuitenkin esimakua, mihin kuntia ollaan viemässä. Vai että Leppävirta voidaan jakaa kahtia Kuopion ja Varkauden kesken. Uskomatonta! Kuntakartan julkistamisen aiheuttama kohu sai aikaan sen, että hallitus siirtää kuntauudistuksen valmistelun 20 -70 selvitysmiehelle. Näiden selvittelijöiden tehtävänä on käydä läpi kuntien olosuhteet ja tehdä sen jälkeen omat ehdotuksensa vaihtoehdoista eli kuntaliitoksista tai kuntien välisestä yhteistyöstä. Kyllä kunnat osaavat nämä tiedot ihan itsekin hallitukselle antaa. Eikö viisainta olisi tunnustaa ja tunnistaa, että kuntien kyky hoitaa taloutta ja tuottaa toimivia palveluita ei ole suoraan verrannollinen kunnan kokoon. Leppävirta menestyisi tässä analyysissä hyvin. Suomen Kuvalehden teettämän kyselyn (SK 27.1.2012) mukaan kansalaiset tyrmäävät suunnitelmat noin 70 suurkunnasta. Lehdistö teki tämän selväksi ilman hallituksen palkkaamia selvitysmiehiäkin. Selkeä viesti siitä, että nyt jos koskaan on johdonmukaisesti puolustettava kunnallista itsehallintoa ja demokratiaa. Sitä, että jokaisen osallisuus yhteisiin asioihin on tärkeä. Uudistamisen on lähdettävä alueiden ja ihmisten tasolta ja tarpeista. Yhteisöllisyys on merkityksellistä kaikille riippumatta asuinpaikasta, iästä tai sosiaalisesta asemasta. Toimivia rakenteita ja käytäntöjä ei pidä ehdoin tahdoin lähteä purkamaan. Paras – lain mukaisesti tehdyille muutoksille on annettava työrauha. Vaalikausien mukaan eri suuntiin tempoileva politiikka vie pohjaa kauaskantoiselta suunnittelulta. Totta on, että myös Pohjois-Savossa on maakunnan elinvoimaisuuden säilymisen ja kehittämisen eteen tehtävä laaja-alaista yhteistyötä yli kuntarajojen. Leppävirta on jo nyt monissa asioissa näin toiminutkin. Tästä viimeisimpänä esimerkkinä siirtyminen vuoden vaihteessa terveydenhuollon monikunnalliseen Kysteri- liikelaitokseen. Kuntien välisessä yhteistyössä olemme olleet siis aktiivisesti mukana. On vaikea ymmärtää, mitä lisäetua mahdollinen kuntaliitos tai pahimmassa tapauksessa vahvan peruskunnan jakaminen kahtia leppävirtalaisille toisi. Eiköhän anneta suurimman kuntaliitospainostuksen laantua. Keskitytään tätä odotellessa kehittämään Leppävirtaa edelleenkin itsenäisenä maaseutukuntana, jossa kirkonkylä ja monet aktiiviset kyläalueet muodostavat toimivan kokonaisuuden. Näin turvaamme parhaiten kuntalaisia lähellä olevien palveluiden säilymisen kohtuullisella etäisyydellä. Ja sen, että yhä useampi voi olla vaikuttamassa kotikuntansa kehittämiseen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Leppävirta, kuntauudistus |
Joulun 2011 mietteitäPerjantai 23.12.2011 klo 11.53 - Aino Kanniainen Joulun 2011 mietteitä Aino Kanniainen Joulun liittyy moninaisia toisilleen vastakkaisiakin tunnelmia. Itselle sopivan joulutunnelman saavuttamiseksi itse kukin joutuu sovittelemaan omaa tilannettaan, mahdollisuuksiaan ja arvojaan moninaisten ”se oikea joulu” – mielikuvien viidakossa. Mistä se joulutunnelma loppujen lopuksi tulee? Kauppojen kuvastot ja mainokset ovat olleet pullollaan toinen toistaan tarpeellisempia tai tarpeettomampia, hienompia tai huonompia lahjavihjeitä. Antajan ilo on paras ilo. Onneksi moni on huomannut, että tavaran sijaan voi antaa eettisen joululahjan ja vahvistaa ulkomailla tai kotimaassa heikommassa asemassa olevien selviytymistä. Tämänkin joulun alla olen kohdannut ihmisiä, joiden jouluvalmisteluja varjostaa huoli toimeentulosta ja rahojen riittävyydestä. Vastakohta joulukuvastojen tavarataivaaseen tuntuu isolta. Joulun valmisteluun liitetään myös mielikuva kiireestä ja tehokkuudesta. Sitä ja sitä pitää ehtiä tehdä ja saada valmiiksi. Kunnes on aika laskeutua hektisen arjen keskeltä viettämään joulujuhlaa, jolloin lähes koko Suomi pysähtyy - paitsi ne tuhannet ja tuhannet ammattinsa puolesta sairaaloissa, hoitokodeissa, pelastustehtävissä, poliisissa ym. työssä ahertajat, jotka luovat turvaa muiden joulunvietolle. Ihminen tarvitsee levon ja rauhoittumisen hetkiä. Jospa yhä useampi osaisi kuunnella itseään ja hiljentää vauhtia niin, että jouluun ei tarvitse tehdä äkkijarrutusta. Tai jouluvalmisteluiden keskellä voi säilyttää hyvän mielen. Olen saanut jouluvieraaksi 89 – vuotiaan äitini, joka on saanut elää ja kokea monenlaisten joulujen ketjun. Hänen lapsuudessaan ei ollut joka talossa puhelinta tai edes radiotakaan. Isommissa taloissa leivottiin joulun alla ja muistettiin köyhiä mökkiläisiä. Joulupulla oli suurinta herkkua ja joululahjat olivat vaatimattomia, mutta sitäkin suuremmalla ilolla vastaanotettuja. Joulussa oli suuren juhlan tuntua, jonka lapsikin aisti. Miltä äidistäni on vuosia myöhemmin mahtanutkaan tuntua nuorena aviovaimona viettää joulua niin, että mies oli rintamalla? Vain jokapäiväinen kirjeyhteys oli viesti, että "siellä jossakin" ollaan elossa, puolustetaan maata ja ajatukset ovat rakkaimpien luona.Rintamalla ei ollut punaisia tai valkoisia vaan kaikki olivat saman asian puolella.. Äitini kertoo myös sotajouluissa olleen Vapahtajamme syntymäjuhlan tuntua. Tänään hän iloitsee siitä, että ”elämässä on ollut siunausta, meiltä ei puutu mitään ja maassa on rauha”. Tätä elämänkokemusta, tyytyväisyyttä ja luottamusta elämään voi vain ihailla! Niinpä. Loppujen lopuksi se arvokkain joulumuisto ja kokemus tulee asioista joita ei voi rahalla ostaa. Jokainen lahja isompi tai pienempi tai hyvän joulun toivotus on se paras lahja silloin kun se on sydämestä annettu. Lasten kyky olla hetkessä kiinni ja iloita tässä ja nyt ovat tarpeellisia taitoja meille jokaiselle. Vietämme joulua rikkaampina kuin koskaan ennen. Suomessa on rauha. Tulevaisuuden näköaloja emme voi ennustaa. Jospa joulun sanoma rakkaudesta, hyvästä tahdosta ja yhteisöllisyydestä saa olla ohjaamassa ja turvaamassa myös tulevaa vuotta. Juuri Sinulle ja läheisillesi haluan toivottaa henkilökohtaisesti hyvää Joulunaikaa ja onnellista Uutta Vuotta! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: joulu, rauha, yksimielisyys, tulevaisuus |
Puoluekokous ja Paavo on POPSunnuntai 13.11.2011 klo 12.48 - Aino Kanniainen Kaksi viikkoa on kulunut Keskustan ylimääräisestä puoluekokouksesta ja risteilystä. Joitakin tunnelmia ja ajatuksia sieltä vielä tässä vaiheessa. Puoluekokouksessa käytetyt puheenvuorot olivat Paavo Väyrysen kannatuspuheenvuoroja presidenttiehdokkaaksi. En voinut olla harmittelematta mielessäni, miksi puoluejohto heräsi Paavo Väyrysen ehdokkuuteen vasta monen esille nostetun nimen kieltäytymisen jälkeen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Jos jäsenäänestystä toivottiin sillä perusteella, että saadaan jäsenistö aktivoitua, niin ei voi kuin päätä puistella. Kokouksessa ja risteilyllä Keskustaväki oli jo ”täysin ryntäin” Paavon takana. Nuorten iltatilaisuudessa ikinuori Paavo oli ja on edelleen POP. Ei epäilystäkään. Olin analysoinut jo aikoja sitten, millaista presidenttiehdokasta Keskusta tässä tilanteessa tarvitsee Kenellä on pitkän linjan kokemusta ulko- ja sisäpolitiikassa, kuka ottaa selkeästi kantaa EI Natoon ja liittovaltiokehitykselle, on ilmaissut tahtonsa vaaleihin ja tehnyt sen eteen työtä. Lisäksi analyysissäni pohdin Keskustan sisäistä tilaa ja kuka voisi tasoittaa etelä-pohjoinen asetelmaa ja toimia eheyttävänä tekijänä. Omaksikin hämmästykseksi tulos oli kunniapuheenjohtaja ja valtiotieteen tohtori Paavo Väyrynen. Ei kukaan muu. Jos Niinistö on Kokoomuksessa oman tien itsenäinen kulkija, on Väyrynen sitä Keskustassa. Kun muut vasta suunnittelevat, on Paavo jo täydessä vauhdissa. Vauhtia Keskusta. vauhtia! Kuka muuten saa väkeä liikkeelle ja tuvat täyteen kiertämällä hengästyttävällä vauhdilla monta paikkakuntaa päivässä? Risteilyllä tunnelma oli hyvä. Ainutlaatuinen tilaisuus Keskustaväellä olla koolla, keskustella, jakaa tunnelmia ja tarkistaa suuntaa. Niin seminaareista kuin pöytäpuheistakin sain paljon ajatuksia, näköaloja ja uutta innostusta olla mukana etsimässä ja kehittämässä vastauksia aikakautemme murrosvaiheen kysymyksiin. Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäisen puheenvuoro vastasi omiin ajatuksiini ja antoi ajattelemisen aihetta koko maapallon tilasta. Hän totesi ihmisten hakevan muutosta ja suuntaa pelon vuoksi. On syytä kirkastaa, mikä on vastauksemme tilanteessa, jossa Euroalue on kriisissä, ilmastonmuutos on karkaamassa käsistä, Afrikassa ja Somaliassa on nälänhätää ja odotettavissa on pakolaisvirtoja. Jos emme löydä vastausta, on uhkana ääriliikkeiden paluu. Pentikäinen muistutti: ” Älkää unohtako, että tässä maassa ei nähtäisi nälkää tai tulisi sotaa”. Vahvaa ja kannustavaa puhetta kansakunnan yhtenäisyyden, näköalojen ja vastausten löytämisen puolesta. Emme todellakaan pääse eteenpäin eristäytymällä, käpertymällä kuviteltuun lintukotoon ja sulkemalla silmämme ihmiskunnassa olevalta hädältä. Kovat asenteet ja ennakkoluulot kumpuavat epävarmuudesta, tietämättömyydestä ja keinottomuudesta. Hyvä kansallinen identiteetti ei perustu vastakkainasetteluun vaan päinvastoin luottamuksen ja yhteistyön rakentamiseen niin oman maan sisällä kuin kansainvälisesti. Keskustan juuret kumpuavat alkiolaisuudesta. Ensi vuonna tulee 150 vuotta Santeri Alkion syntymästä. Ympäristökirjailija Juha Kuisma totesi Istuuko alkiolaisuus 2010- luvulle – seminaarissa, että juuri alkiolaisuus auttaa Keskustaa selviytymään tästä tilanteesta. Olen vahvasti samaa mieltä. On palattava juurille, jotta voi nähdä selvästi eteenpäin. Alkion viesti olla ihmisen asialla ja muistaa köyhän asia, on ajankohtainen edelleen. Maailma muuttuu, tekniikka ja markkinavoimat hallitsevat elämää liikaakin, mutta ihminen perustarpeineen pysyy pohjimmiltaan samana. Onneksi on olemassa muitakin arvoja kuin kulutuskulttuuri. On käännettävä Alkion sanoma ja periaatteet tämän päivän maailmaan ja kielelle –miten tätä maata rakennetaan ja miten pienimmästäkin ihmisestä pidetään huolta. Turvallisuus rakennetaan ruohonjuuritasolta. Tästä sitten myöhemmin enemmän. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Santeri Alkio, alkiolaisuus, turvallisuus |
Arjen tositarinoiden kuuntelija
ja ihmisläheinen vaikuttaja
Toivoa Turvaa ja Terveyttä
Aino Kanniainen