Lähelle se meniSunnuntai 26.4.2015 klo 12.14 - Aino Kanniainen Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ensikertalaisena saadut 3280 ääntä ja varakansanedustajan paikka kannustivat lähtemään toisen kerran ehdolle. Toisaalta pohdin, miten yhdistää vaativa asiakastyö ja kampanjan vaatima aika. Kuitenkin monet kannustavat yhteydenotot ja sekä Varkauden että Leppävirran Keskustan kunnallisjärjestöiltä tulleet pyynnöt saivat harkitsemaan asiaa vakavasti. Perheeni tuki ja kannustus oli myös ehdotonta. Ajattelin, että lopulta tarjolla on vain hyviä vaihtoehtoja – kansanedustajan työ tai jatkaminen ammatissani, jonka koen merkitykselliseksi. Miksipä sitten en olisi lähtenyt? Juha Sipilän vauhdittamassa vaalistartissa 31.8.14 Lieksassa ja Kiuruvedellä autoni mittariin tuli huikeat 650 km. Päätin jo heti alkuunsa, että vaalityössä ajettuja kilometrejä tai kuluneita tunteja ei lasketa.Saamani tehtävän kansanedustajaehdokkaana halusin hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla resurssit – osaaminen, aika, käytettävissä oleva raha ja tukijoiden antama apu - puitteissa. Yhteisellä asialla yhdessä tehden. Tunnelma kampanjassani oli heti alusta saakka innostunut. Tukijoukkoihin ilmoittautui ihmisiä ympäri vaalipiiriä. Syksyn aikatauluihini tuli ylimääräinen haaste iäkkään äitini vakavan sairastumisen ja hänen edunvalvontavaltuutetun tehtävän vastaanottamisen tiimoilta. Monet kerrat ajelin Kuopion vastaanotolta Iisalmeen häntä katsomaan ja hänen hoitoonsa liittyvien asioiden vuoksi. Ajattelin: ”Aino, nyt sinua prässätään läpi tiukkaakin tiukemman vaiheen”. Sain tehtävän, joka toi vielä uuden syvemmän näköalapaikan elämään. Voit lukea näistä tunnelmista enemmän Kun minä vaan en muista- blogistani http://www.ainokanniainen.net/blogi/2015/03/19/32 Vaalilauseenihan olikin Arjen tuntemusta eduskuntaan. Uudessa Savo-Karjalan vaalipiirissä en huomannut merkkiäkään ns. Ohtaansalmen sillan rajasta. Vastaanotto Pohjois-Karjalassa oli sydämellinen. Näistä tunnelmista voit lukea blogikirjoituksestani Lähden Pohjois-Karjalaan – siis Savo-Karjalaan http://www.ainokanniainen.net/blogi/2015/01/11/31 . Ajattelen Savo-Karjalan yhteistyön vahvistavan koko Itä-Suomen edunvalvontaa ja kehittämistä. Toisaalta vaalipiiriuudistuksessa on vielä hiottavaa. Heinäveden ja Joroisten puolelta sain viestejä ennen vaaleja ja vaalien jälkeenkin:”Ketä äänestää kun en tunne ketään ehdokasta Kaakkois-Suomen vaalipiiristä?” ja “Voi kun olisin voinut sinua äänestää”. Maantieteellisen asemansa ja alueellisen yhteistyön näkökulmasta Joroinen ja Heinävesi kuuluvat luontevasti Savo-Karjalaan. Vaalikampanjaa voi verrata maratooniin. Kampanjaani kuvaavat sanat mm. tukijoukkojen kokoaminen, suunnitelman laatiminen,165 vaalitapahtumaa ja – tilaisuutta, 17 vaalikoneen täyttämistä, lukuisiin kyselyihin vastaamista, vaalipaneeleja, haastatteluja, kampanjatuotteiden ja mainosten suunnittelua, kirjoitusten laatimista, lehti-ilmoitusten varausta jne. Kotona yksi huoneista muuntui kampanjatoimistoksi ja auton takakonttikin täyttyi esitteistä, roll upista, kaasupullosta, ilmapalloista, pääministeripeleistä, Keskustan vaaliohjelmista jne. Ja sitten ne tuulet ja tuiskut toreilla ja turuilla. Opin olemaan kiitollinen jos toripäiväksi sattui selkeä alle kymmenen asteen pakkassää ilman tuiskua ja lunta. Kampanjakokemus jäi kaikessa vaativuudessaan ehdottomasti plussan puolelle. Mieleen jäi monia kohtaamisia maahanmuuttajien, eläkeläisten, omaishoitajien, opiskelijoiden, perheellisten, yksinelävien jne kanssa. Jokaisella jokin tärkeä näkökulma ja kysymys eteenpäin vietäväksi valtakunnan päätöksentekoa ajatellen. Kohtasin paljon ihania ihmisiä, jotka pyyteettömästi tulivat monin eri tavoin kampanjaani mukaan. Puolison vankkumaton tuki, vaali- ja strategiapäällikköni sekä lukuisten muiden, joiden nimilistasta tulisi todella pitkä, tuki oli erityisen merkityksellinen. Koin, että en ollut yksin ja hyvinvoinnistani pidettiin huolta. Vaalipäivän ilta antoi vastauksen. Tarkistuslaskennan jälkeen sain 4093 ääntä. Jäin 389 äänen päähän tavoitteesta. Lähellehän se meni. Päällimmäinen tunteeni on kiitollisuus. Kun ajattelen kaikkia teitä 4093, jotka olette piirtäneet vaalilippuun 8 ja 9, leimauttaneet äänilipun ja pudottaneet sen vaaliuurnaan, voinko muuta kokea? Jokainen ääni on luottamuksen osoitus. Moni on ilmaissut myös harmia, että tavoite jäi niin pienen matkan päähän. Ymmärrän ja annan tilaa myös näiden tunteiden käsittelylle. Omalta osaltani olin heti vaalituloksen selvittyä sinut asian kanssa. Sain ainutlaatuisen elämänkokemuksen ja kulkea tukijoukkojeni kanssa ikimuistoisen matkan, jota en vaihtaisi pois. Me teimme tämän yhdessä. Kiitos kuuluu kaikille. Kollegan lähettämä viesti: ”Sinua tarvitaan näissäkin hommissa ja paljon, paljon…” – kuvaa mitalin toista puolta. Suuntaan nyt yritykseni kehittämiseen ja asiakastyöhöni, jossa näen ihmisten selviytymistä vaikeimmistakin tilanteista. Ja työni Keskustan ja yhteisten asioiden puolesta jatkuu edelleenkin. Kolmas kerta toden sanoo? Kenties…. |
1 kommentti . Avainsanat: vaalikampanja, Savo-Karjala, ehdokasasettelu, vaalitulos, Keskusta |
Arjen tositarinoiden kuuntelija
ja ihmisläheinen vaikuttaja
Toivoa Turvaa ja Terveyttä
Aino Kanniainen