Turvataan kotien turvallisuus ja turvakotien rahoitus

Maanantai 6.4.2015 klo 17.09 - Aino Kanniainen

Kaikissa kodeissa ei voida hyvin. Olen työssäni kohdannut paljon eriasteista perheväkivaltaa kokeneita ihmisiä. Tiedän, millaisen jäljen lapsuudessa koettu ja nähty väkivalta jättää sisäiseen turvallisuuden tunteeseen ja miten nämä mielenarvet tarvitsevat hoitoa usein jopa vuosien ja vuosikymmentenkin jälkeen. Olen seurannut ja ollut mukana suomalaisen perheväkivaltatyön kehittämisessä 90-luvulta saakka oman kuntani perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön kehittämisen yhdyshenkilönä ja viiden kunnan yhteisen Seula- perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön kehittämisen hankekoordinaattorina.

 Perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön kehittäminen on edelleen ajankohtaista ja tärkeää. Siksi otin vastaan Ensi- ja turvakotien liiton kutsun kirjoittaa vaaliblogilleni perheen turvallisuutta rikkovasta väkivallasta. Otan alkuun pari tuokiokuvaa.

 Puhelimeni soi illalla. Soittajana on äiti, joka sanoo lähteneensä lastensa kanssa kotoa pakoon nykyajan ”lumihankeen” eli ajelemaan autolla iltapimeään. Äiti ja lapset odottavat autossa kunnes kotona tilanne rauhoittuu ja isä nukahtaa. Näitä autoajeluja on ollut silloin tällöin. Kysyn, onko kotiin sittenkään turvallista palata. Annan tietoa lähikaupungin turvakodista ja suosittelen hakeutumaan sinne. Annan äidille tietoa erilaisista avun hakemisen vaihtoehdoista. Toivon sydämestäni, että äiti saa rohkeutta vihdoinkin hakeutua turvakotiin. Ja, että lasten ei tarvitse enää kertaakaan kokea kauhua, pelkoa ja turvattomuutta.

 Suljen turvakodin oven, joka napsahtaa lukkoon takanani. Hengitän raikasta ulkoilmaa ja kuuntelen lintujen laulua. Olen ollut työni puolesta rankkojen tarinoiden äärellä. Tarinoiden, joissa lasten kokema turvattomuus tulee iholle. Tarinoiden, joissa väkivalta on perheissä muuttunut osaksi "normaalia arkea". Entäpä jos turvakotia ei paikkakunnalla olisi ollut?

 Turvakotien rahoituksen siirtäminen vuonna 2015 valtiolle oli tervetullut uudistus, koska epävarmuus rahoituksen jatkuvuudesta vie pohjaa pitkäkestoiselta kehittämistyöltä. Rahoitus uusien turvakotien perustamiseen näyttää kuitenkin riittämättömältä. Turvakodeissa on nykyään noin 120 perhepaikkaa. Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemistä koskeva yleissopimus suosittaa Suomeen kuitenkin jopa 500 perhepaikkaa. Matkaa tähän on vielä pitkästi. Riittävän tiiviin turvakotiverkoston merkitys avautuu vaikkapa kysymällä, miten lasten tuttu ja turvallinen päivähoito tai koulun käyminen mahdollistuu turvakotijakson aikana.

 Sote - uudistuksessa on varauduttava myös siihen, että uuden sosiaalihuoltolain myötä kuntien vastuu ehkäisevästä tuesta ja kuntouttavasta tuesta kriisivaiheen jälkeen kasvaa. On varmistettava, että hoito- ja palvelujärjestelmissä on riittävästi osaamista perhe- ja lähisuhdeväkivallan tunnistamiseen, puheeksiottamiseen ja auttamiseen.

 Työtä on edelleenkin tehtävä sen eteen, että kodeissa voidaan hyvin. Ennaltaehkäisevä ja perheiden hyvinvointia vahvistava työ on ensiarvoisen tärkeää. Silmiä ei kuitenkaan tule sulkea tosiasialta, että tarvitsemme samalla resursseja myös vakavaa perheväkivaltaa kokeneiden palveluiden ja avun saamisen turvaamiseen. Auttamisen ketjuissa on turvattava jatkumo ennaltaehkäisevästä työstä aina väkivaltaspesifiin työhön saakka. Apua on saatava matalalla kynnyksellä tämän jatkumon kaikissa vaiheissa.

Puoluekokous ja Paavo on POP

Sunnuntai 13.11.2011 klo 12.48 - Aino Kanniainen

Kaksi viikkoa on kulunut Keskustan                                                                                   ylimääräisestä puoluekokouksesta ja risteilystä. Joitakin tunnelmia ja ajatuksia sieltä vielä tässä vaiheessa.

Puoluekokouksessa käytetyt puheenvuorot olivat Paavo Väyrysen kannatuspuheenvuoroja presidenttiehdokkaaksi. En voinut olla harmittelematta mielessäni, miksi puoluejohto heräsi Paavo Väyrysen ehdokkuuteen vasta monen esille nostetun nimen kieltäytymisen jälkeen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Jos jäsenäänestystä toivottiin sillä perusteella, että saadaan jäsenistö aktivoitua, niin ei voi kuin päätä puistella. Kokouksessa ja risteilyllä Keskustaväki oli jo ”täysin ryntäin” Paavon takana.  Nuorten iltatilaisuudessa ikinuori Paavo oli ja on edelleen POP. Ei epäilystäkään.

Olin analysoinut jo aikoja sitten, millaista presidenttiehdokasta Keskusta tässä tilanteessa tarvitsee Kenellä on pitkän linjan kokemusta ulko- ja sisäpolitiikassa, kuka ottaa selkeästi kantaa EI Natoon ja liittovaltiokehitykselle, on ilmaissut tahtonsa vaaleihin ja tehnyt sen eteen työtä. Lisäksi analyysissäni pohdin Keskustan sisäistä tilaa ja kuka voisi tasoittaa etelä-pohjoinen asetelmaa ja toimia eheyttävänä tekijänä. Omaksikin hämmästykseksi tulos oli kunniapuheenjohtaja ja valtiotieteen tohtori Paavo Väyrynen. Ei kukaan muu. Jos Niinistö on Kokoomuksessa oman tien itsenäinen kulkija, on Väyrynen sitä Keskustassa. Kun muut vasta suunnittelevat, on Paavo jo täydessä vauhdissa. Vauhtia Keskusta. vauhtia!  Kuka muuten saa väkeä liikkeelle ja tuvat täyteen kiertämällä hengästyttävällä vauhdilla monta paikkakuntaa päivässä?

Risteilyllä tunnelma oli hyvä. Ainutlaatuinen tilaisuus Keskustaväellä olla koolla, keskustella, jakaa tunnelmia ja tarkistaa suuntaa.  Niin seminaareista kuin pöytäpuheistakin sain paljon ajatuksia, näköaloja ja uutta innostusta olla mukana etsimässä ja kehittämässä vastauksia aikakautemme murrosvaiheen kysymyksiin.

Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäisen puheenvuoro vastasi omiin ajatuksiini ja antoi ajattelemisen aihetta koko maapallon tilasta.  Hän totesi ihmisten hakevan muutosta ja suuntaa pelon vuoksi. On syytä kirkastaa, mikä on vastauksemme tilanteessa, jossa Euroalue on kriisissä, ilmastonmuutos on karkaamassa käsistä, Afrikassa ja Somaliassa on nälänhätää ja odotettavissa on pakolaisvirtoja. Jos emme löydä vastausta, on uhkana ääriliikkeiden paluu.  Pentikäinen muistutti: ” Älkää unohtako, että tässä maassa ei nähtäisi nälkää tai tulisi sotaa”.  Vahvaa ja kannustavaa puhetta kansakunnan yhtenäisyyden, näköalojen ja vastausten löytämisen puolesta.  Emme todellakaan pääse eteenpäin eristäytymällä, käpertymällä kuviteltuun lintukotoon ja sulkemalla silmämme ihmiskunnassa olevalta hädältä. Kovat asenteet ja ennakkoluulot kumpuavat epävarmuudesta, tietämättömyydestä ja keinottomuudesta. Hyvä kansallinen identiteetti ei perustu vastakkainasetteluun vaan päinvastoin luottamuksen ja yhteistyön rakentamiseen niin oman maan sisällä kuin kansainvälisesti.

Keskustan juuret kumpuavat alkiolaisuudesta. Ensi vuonna tulee 150 vuotta Santeri Alkion syntymästä. Ympäristökirjailija Juha Kuisma totesi Istuuko alkiolaisuus 2010- luvulle – seminaarissa, että juuri alkiolaisuus auttaa Keskustaa selviytymään tästä tilanteesta. Olen vahvasti samaa mieltä. On palattava juurille, jotta voi nähdä selvästi eteenpäin. Alkion viesti olla ihmisen asialla ja muistaa köyhän asia, on ajankohtainen edelleen.   Maailma muuttuu, tekniikka ja markkinavoimat hallitsevat elämää liikaakin, mutta ihminen perustarpeineen pysyy pohjimmiltaan samana. Onneksi on olemassa muitakin arvoja kuin kulutuskulttuuri. On käännettävä Alkion sanoma ja periaatteet tämän päivän maailmaan ja kielelle –miten tätä maata rakennetaan ja miten pienimmästäkin ihmisestä pidetään huolta. Turvallisuus rakennetaan ruohonjuuritasolta. Tästä sitten myöhemmin enemmän.

Eurosolmut eivät syyttelemällä aukene Aino Kanniainen

Tiistai 6.9.2011 klo 22.07 - Aino Kanniainen

Uuden hallituksen alkutaivalta ovat leimanneet voimakkaat sisä- ja ulkopoliittiset näkemyserot. Kreikan lainaohjelman vakuudet ovat nousemassa sisäpoliittiseksi kriisiksi. EU:n jäsenenä Suomeen kohdistetaan voimakasta painetta solidaarisuuden ja kansainvälisen aseman nimissä olla mukana mittavassa lainapaketissa, jonka lopullisesta vaikuttavuudesta ei ole varmuutta. Vastuuta kantavat ovat kovan paineen alaisena. Hermostuneisuutta ja tulipalojen sammuttamisen tunnelmaa on ilmassa.

Taloudellinen turvallisuus on yksi osa kansallista turvallisuutta. Uskon niin Kreikkapaketin puolustajilla kuin sitä vastustavilla olevan saman tavoitteen eli Suomen taloudellisen turvallisuuden. Näkemykset ongelman ratkaisusta vaan ovat erilaiset. Sanan säilä lentää. Erilaisia ratkaisumalleja puolustavat kaivautuvat yhä syvempiin puolustusasetelmiin. Kriisin syvyydestä ja laajuudesta saadun lisätiedon perusteella kantaansa tarkistavia soimataan takinkääntäjiksi. Tuntuu kuin kukaan ei osaisi tehdä mitään oikein.

Olemme tilanteessa, jonka ratkaisun seuraukset ovat kauaskantoiset. Nyt jos koskaan tarvitaan yhtenäisyyttä syyttelyn ja oman poliittisen aseman pönkittämisen sijaan. Ikiaikainen viisaus toteaa: "Jokainen valtakunta, joka jakautuu ja taistelee itseään vastaan, tuhoutuu, eikä myöskään kaupunki tai perhe kestä, jos sitä repivät riidat". 

Kenellä on kristallipallo, joka kertoisi, mikä tuo parhaan mahdollisen lopputuloksen? Ei kenelläkään. Helppoa ratkaisua ei näytä olevan olemassakaan. Ei varsinkaan, mikäli yhteinen tavoite on määrittelemättä. Keskustelua ei pidä käydä eliitin statuskieleksi muodostuneella talousjargonilla (SS 28.8.2011) vaan kielellä, jonka kuka tahansa kansalainen voi ymmärtää.

Euron vakausjärjestelmän luomista on leimannut kiire. Talouskriisin kehittyminen ei ole ollut hetken asia. Miten tilanne on päässyt tähän pisteeseen? Lisämausteena on kollektiivinen paine toimia yhdenmukaisesti. Ilmassa on uhkaa, että Suomen vetäytyminen lainapaketista saa aikaan hyökyaallon, joka syöksee koko euroalueen taloudelliseen kriisiin. On vaikea käsittää, miten oman taloutensa vastuullisesti hoitanut maa olisi lopulta syyllinen tähän. Arkiajattelussa lainaa ei vaadita vaan pyydetään. Lainan antamisen edellytyksenä on myös luottamus, että vastapuoli hoitaa lainansa. Nyt käytävässä keskustelussa nämä tekijät näyttävät kääntyneen päälaelleen.

Mistä siis on kysymys ilmiössä, johon voi liittää sanat kiire, kollektiivinen paine, vastuun siirtäminen ja syyllistäminen? Sanoja, joiden pitäisi saada hälytyskellot soimaan.  Olen tottunut liittämään näitä elementtejä vallankäytön kuvioihin. Ovatko talous- ja rahoitusmarkkinavoimat päässeet rengin asemasta isännäksi?

Tehtäviä ratkaisuja on viisasta arvioida myös historian kautta. J.V. Snellmanin sanoin "Kansa, joka ei tunne historiaansa, on tuomittu
toistamaan sen”. Vanhemman sukupolven muistissa on vielä, mikä hinta itsenäisyydellä on ollut ja mitä nykyisen elintason luominen on vaatinut: raskaita menetyksiä, sodan jälkeistä jälleenrakennusta, sotakorvausten maksamista, tiukkuutta ja kovaa työtä. ” Jos takaat lainaa, ajattele kuin maksaisit sen” edellisiltä sukupolvilta saatu neuvo pitänee paikkansa tässäkin. Näitä vasten puheet lainapaketista ilman vakuuksia ja eurobondeista nostavat ymmärrettävästi pelkoa saavutetun itsenäisyyden ja taloudellisen turvallisuuden vaarantumisesta.

On muistettava myös, että Suomi on tehnyt pitkäjänteistä työtä kansainvälisen luottamuksen ja arvostuksen saavuttamiseksi. Tämän ei pidä antaa murentua, onpa Suomen kanta lähteä mukaan lainapakettiin vakuuksilla, ilman vakuuksia tai vetäytyä kokonaan lainapaketista.

Toivotan päättäjille tässä megaluokan kysymyksessä taitoa kuunnella kansaa, harkintaa, viisautta ja yhteistyötaitoja.