Leppävirta - vahva peruskunta jatkossakin

Share |

Tiistai 31.1.2012 klo 13.16 - Aino Kanniainen


Kirjoitus on julkaistu Soisalon Seudussa 31.1.2012lpv.jpg

Vähän ennen vuodenvaihdetta puhalsivat myrskytuulet lähes koko Suomen yli ja antoivat varoituksensa yhteiskunnan haavoittuvuudesta. Yhteiskunnallisista muutosten tuulista olemme saaneet viestejä mm. Suomen Kuvalehden (13.1.2012) julkaiseman hallituksen salaisen kuntakartan myötä. Keskeneräisenä suunnitelmana se antaa kuitenkin esimakua, mihin kuntia ollaan viemässä. Vai että Leppävirta voidaan jakaa kahtia Kuopion ja Varkauden kesken. Uskomatonta!

Kuntakartan julkistamisen aiheuttama kohu sai aikaan sen, että hallitus siirtää kuntauudistuksen valmistelun 20 -70 selvitysmiehelle. Näiden selvittelijöiden tehtävänä on käydä läpi kuntien olosuhteet ja tehdä sen jälkeen omat ehdotuksensa vaihtoehdoista eli kuntaliitoksista tai kuntien välisestä yhteistyöstä. Kyllä kunnat osaavat nämä tiedot ihan itsekin hallitukselle antaa.

Eikö viisainta olisi tunnustaa ja tunnistaa, että kuntien kyky hoitaa taloutta ja tuottaa toimivia palveluita ei ole suoraan verrannollinen kunnan kokoon. Leppävirta menestyisi tässä analyysissä hyvin.

Suomen Kuvalehden teettämän kyselyn (SK 27.1.2012) mukaan kansalaiset tyrmäävät suunnitelmat noin 70 suurkunnasta. Lehdistö teki tämän selväksi ilman hallituksen palkkaamia selvitysmiehiäkin.  Selkeä viesti siitä, että nyt jos koskaan on johdonmukaisesti puolustettava kunnallista itsehallintoa ja demokratiaa. Sitä, että jokaisen osallisuus yhteisiin asioihin on tärkeä. Uudistamisen on lähdettävä alueiden ja ihmisten tasolta ja tarpeista.  Yhteisöllisyys on merkityksellistä kaikille riippumatta asuinpaikasta, iästä tai sosiaalisesta asemasta.  Toimivia rakenteita ja käytäntöjä ei pidä ehdoin tahdoin lähteä purkamaan. Paras – lain mukaisesti tehdyille muutoksille on annettava työrauha. Vaalikausien mukaan eri suuntiin tempoileva politiikka vie pohjaa kauaskantoiselta suunnittelulta.

Totta on, että myös Pohjois-Savossa on maakunnan elinvoimaisuuden säilymisen ja kehittämisen eteen tehtävä laaja-alaista yhteistyötä yli kuntarajojen.  Leppävirta on jo nyt monissa asioissa näin toiminutkin. Tästä viimeisimpänä esimerkkinä siirtyminen vuoden vaihteessa terveydenhuollon monikunnalliseen Kysteri- liikelaitokseen. Kuntien välisessä yhteistyössä olemme olleet siis aktiivisesti mukana.  On vaikea ymmärtää, mitä lisäetua mahdollinen kuntaliitos tai pahimmassa tapauksessa vahvan peruskunnan jakaminen kahtia leppävirtalaisille toisi.

Eiköhän anneta suurimman kuntaliitospainostuksen laantua. Keskitytään tätä odotellessa kehittämään Leppävirtaa edelleenkin itsenäisenä maaseutukuntana, jossa kirkonkylä ja monet aktiiviset kyläalueet muodostavat toimivan kokonaisuuden. Näin turvaamme parhaiten kuntalaisia lähellä olevien palveluiden säilymisen kohtuullisella etäisyydellä. Ja sen, että yhä useampi voi olla vaikuttamassa kotikuntansa kehittämiseen.

Avainsanat: Leppävirta, kuntauudistus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini