Vaalikevään tunnelmia - Kolumni Warkauden lehdessä 25.5.15

Keski-Savossa kävimme vaalit poikkeuksellisen mielenkiintoisissa asetelmissa. Kari Rajamäen ja Katri Komin poisjääminen jättivät suuren aukon Varkauden seudulle - millaisilla hartioilla jatkossa alueen asioita viedään eteenpäin? Olen vilpittömän iloinen Matti Semin (VAS) läpimenon puolesta. Ilman hänen valintaansa Kuopion eteläinen osa olisi jäänyt kokonaan ilman oman seutukunnan edunvalvojaa. Onnea erityisesti Matille ja kaikille muillekin ehdokkaana olleille. Arvostan jokaista, joka laittaa itsensä likoon demokratian ja yhteisten asioiden hoitamisen puolesta. 

Monet ovat kyselleet tunnelmiani vaalien jälkeen. Jokainen 4093 ääntä on luottamuksen osoitus. Päällimmäinen tunteeni on kiitollisuus. Sain kokea yhden muistorikkaimmista elämänvaiheista, jota en vaihtaisi pois. En, vaikka tavoite jäi niin lähelle. Hienoja ja jopa koskettavia tilanteita tulee vieläkin.

Vapputorilla aiemmin minulle tuntematon pieni tyttö huudahtaa spontaanin yllättyneenä:

-       Sinä olet olemassa!  Ja katsoa napittaa tiiviisti silmiini. Kumarrun hänen puoleensa

-      Niin olen. Mutta kukas sinä olet? 

Lapsen mummo kiirehtii selittämään, että he ovat monta kertaa katsoneet esitettäni.  Tyttö tunnisti sen perusteella. Lyhyt kohtaaminen, jossa tapahtui kuitenkin paljon.

Ymmärrän myös ehdokkaina olleiden, tukijoukkojen ja äänestäjien pettymyksen tunteita, joille on myös annettava tilaa. Vaalit ovat aina yllätykselliset ja tulos juuri sellainen kuten kansa sen parhaaksi näkee.  Mietin lähinnä Kuopion eteläisen suunnan näkökulmaa ja miten Ylä- Savon saamaan viiteen kansanedustajaan verrattuna Keski-Savo jäi yhden kansanedustajan varaan.

Omalta osaltani mitalin toista puolta kuvaa kollegan lähettämä viesti: ”Sinua tarvitaan näissäkin hommissa ja paljon…”. Nyt on aikaa suunnata yritykseni kehittämiseen ja asiakastyöhöni, jossa näen ihmisten selviytymistä vaikeimmistakin tilanteista. Mieli on hyvä pitää avoinna tulevaisuuden suhteen - työssä, omassa elämässä ja politiikassa.

Koeponnistimme uuden Savo-Karjalan vaalipiirin toimivuutta. En huomannut Ohtaansalmen sillan luomaa rajaa tai merkkejä heimosodasta. Moni Pieksämäeltä, Heinävedeltä ja Joroisista harmittelivat, etteivät voineet äänestää tämän vaalipiirin puolelta itselleen lähempänä olevia ehdokkaita. Tämä saa pohtimaan alueellisesti toimivia kokonaisuuksia. Vaalipiiriuudistuksessa on vielä hiottavaa. Maantieteellisen asemansa ja alueellisen yhteistyön näkökulmasta Joroinen ja Heinävesi kuuluvat luontevasti Savo-Karjalaan. Joka tapauksessa kaikki 16 Savo-Karjalan kansanedustajaa ovat koko vaalipiirin edustajia ja parhaimmillaan vaalipiiriuudistus vahvistaa koko Itä - Suomen edunvalvontaa.

Maa tarvitsee toimivan hallituksen ratkomaan talouteen, työllistymiseen, yrittäjyyteen ja rakenteellisiin uudistuksiin liittyviä kysymyksiä. Mitä vaikeampi tilanne on, sen tärkeämpää on hyvä johtajuus ja taito sovitella erilaisia intressejä rakentavalla tavalla yhteen. Hallitusneuvottelijoiden välinen luottamus on muutakin kuin tahdon asia – se on lunastettava myös tiukoissa tilanteissa teoilla ja sitoutumisella.  Yksi ihmisen tärkeimmistä matkoista on tulla toista puolitiehen vastaan. Olisikohan tälle yksinkertaiselle viisaudelle käyttöä politiikassakin?  

Toivotan Sinulle hyvä kevättä ja kesää!

 

Aino Kanniainen Kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Kesk. Leppävirta

aino_k.jpg

Tarvitaan yhteen hiileen puhaltamista yli puoluerajojen

Sykkeessä-lehti ehdokashaastattelu 28.2.2015

Toista kertaa eduskuntavaaliehdokkaana olevan Aino Kanniaisen (kesk.) arvot nousevat kristillisistä perusarvoista - ihmisarvo, eettisyys, oikeudenmukaisuus, rehellisyys, isänmaallisuus ja perhearvot. Edellisten eduskuntavaalien tuloksena oli varakansanedustajan paikka.

Kanniaisella on kokemusta suurperheen pyörittämisestä, ihmisten kipeidenkin tarinoiden kuuntelemisesta ja yrittäjyydestä. Koulutukseltaan hän on VET psykoterapeutti, perheterapeutti ja psykiatrian sairaanhoitaja. Hänen vaaliteemojaan ovat ihmistä koskettavat arjen asiat - mm. perheiden hyvinvointi, työ, toimeentulo ja yrittäjyys. Ilman näitä ihmiset eivät voi hyvin.

- Eikös politiikan pitäisi olla ihmistä varten, hän kysyy ja jatkaa, että yhteiskunta on sinä, minä ja me - kaikki lähtee ihmisestä.

Yksi päällimmäisistä pohdinnan kohteista hänellä on korjausliike, jolla Suomi saadaan kuntoon - tarvitaan yhteen hiileen puhaltamista - vahvasti yli puoluerajojen.

- Laitetaan ensin kuntoon "talon perustat" ja rakennetaan elämänkaaren inhimilliset teemat ja hyvinvoinnin näkökulma, sanoo Kanniainen perään kuuluttaen kasvunrauhaa lapsille. Että aikuisilla olisi aikaa pysähtyä lapsen äärelle - vanhemmilla, päivähoidossa ja koulussa - nykyisenä hektisenä aikana.

- Ensimmäisten ikävuosien aikana luodaan hyvin tärkeä perusturvallisuuden pohja. Se kantaa ihmisellä koko elämänkaaren ajan, jolloin ihminen on vahvempi kohtaamaan ja käsittelemään vaikeitakin tilanteita.

Aino Kanniaisen mielestä päätöksenteon tulisi heijastaa vanhemmuuden arvostusta ja perheiden erilaisten tilanteiden ymmärtämistä. Siten, että jokaisen vanhemman ja lapsen silmissä saa loistaa ilo. Ja että jokainen nuori voi kokea, että hänellä on oma paikkansa yhteiskunnassa.

- Tilastoissa nuorisotakuu näyttäisi toimivan. Mutta oikeasti se olisi läpikäytävä asia, jotta saataisiin vaihtoehtoisia toimintamalleja. Pitäisi olla esimerkiksi oppisopimusvaihtoehtoja ja räätälöidä kunkin nuoren kohdalle häntä eteenpäin vievä ratkaisu.

Vanhuus on arvokas elämänvaihe. Kanniainen puhuu aktiivisten eläkevuosien mahdollistamisen puolesta ja ikäihmistä kuunnellen luoda turvallinen valinnanvapaus.

- Puhutaan hyvin paljon ikäihmisten kotiin hoitamisesta. Niin kauan kuin ihminen kokee, että se on mielekästä, se on hyvää ja kannatettavaa. Mutta jossakin kulkee raja. Jos ihminen kokee turvattomuutta, pitää olla asumispalvelupaikkoja - yksilöllisiä vaihtoehtoja. Valitettavasti tällä hetkellä ollaan asiaa ajamassa yhden mallin mukaan.

- Päättäjillä pitäisi olla muutakin konsulttia kuin raha. Pitäisi olla ymmärrystä myös inhimilliselle puolelle, sanoo Kanniainen, joka kuntapoliitikkona tietää myös rahan ja laskelmien merkityksen.

 Yhteisöllisyyttä

Millainen on sitten hyvä arki?

- Kun itse kukin kokee, että hänen elämänsä on mielekästä ja palapelin palaset ovat tasapainossa - että hän voi sanoa elävänsä hyvää elämää. Itse asiassa tässä kysymyksessä palataan politiikan alkuperäiseen tarkoitukseen - ihmisten hyvinvointiin ja että olisi hyvä olla. Jokainen palapelinosa on tärkeä ja kyse on kokonaisuudesta.

Aino Kanniaisen mielestä kukaan ei voi syrjäytyä yksin ja hän haastaakin yhteiskuntaan yhteisöllisyyttä. Että entistä enemmän puhuttaisiin siitä, että jokainen voi tehdä oman asiansa eteen - olemalla, kohtaamalla ja huomaamalla toisen ihmisen. Mutta myös yhteiskunta ja päätöksenteko voivat ratkaisuillaan ja lainsäädännöllä omalta osaltaan antaa viestejä.

Yrittäjänä Kanniainen on ehdottomasti harmaantalouden torjunnan puolesta puhuja. Mutta -esimerkiksi talkootyö ja toinen toistaan auttaminen - pohdituttavat häntä. Että näistä vaadittavat selvitykset eivät tukahduttaisi yhteisöllisyyttä ja ihmisten halua auttaa toisiaan.

- Ajattelen, että siihen liittyy viesti. Ihmisistä tulee varovaisia siinä, että kaveri menisi auttamaan kaveria. Tätä asiaa päättäjät eivät ole ajatelleet loppuun asti.

- Kun vain emme tässä asiassa murentaisi sitä, mikä meillä kuitenkin on hyvää ja mikä tekee elämästä tärkeän. Että on läheisiä ihmisiä ja voi auttaa toisia - voi luottaa siihen. Ihmiset kokevat, mistä hyvä elämä tulee ja mikä on onnellisen elämän salaisuus.

Aluekokonaisuus

Yrittäjyyden edistämisestä puhuttaessa pintaan nousee se, että yrittäjyyden esteitä on määrätietoisesti purettava. Ensimmäisen työntekijän palkkaamista tulee helpottaa, arvonlisäverovapauden alarajan nosto, liiasta byrokratiasta arkijärjen käyttöön - siinä muutama seikka, jotta yrittäjän ei tarvitse tehdä töitä kahden edestä.

Aino Kanniaisen mielestä Itä-Suomea on katsottava aluekokonaisuutena, jonka puolesta puhujia tarvitaan. Alueellisia vahvuuksia tulee vaalia kyläyhteisöistä lähtien maakunnan tasolle ja tieverkosto tulee pitää kunnossa. Koulutus ja elinkeinopolitiikka ovat tärkeitä asioita.

- Mikäli tulen valituksi, pidän esillä inhimillistä  näkökulmaa ja paneudun oikeasti tämän alueen kysymyksiin. Keski-Savon alueella mikään kunta ei pärjää yksin - tarvitsemme toinen toisiamme. Iloitaan siitä, jos toisessa kunnassa saadaan elinkeinopoliittisia asioita eteenpäin - koska se heijastuu myös toisiin. Samalla tavalla kuin ennen vanhaan - hyvät naapurit. Yhdessä voimme olla vahvempia.

Teksti ja kuva: Vesa Moilanen

Leppävirran Timolassa asuva Aino Kanniainen tähdentää arkijärjen käyttämistä päätöksenteossa ja että ihmisen arki olisi hyvä koko elämänkaaren ajan.

fullsizerender-22.jpg

Hyvinvoinnin rahoitus on turvattava

Warkauden lehti 19.2.15 Ehdokashaastattelu

Kansanedustajaehdokas Aino Kanniainen näkee palvelujen karsinnan ja veronkorotusten välissä kolmannen tien.

Siksi hän ei halua vastata kysymykseen, kumpi on parempi vaihtoehto.

– Hyvinvointiyhteiskuntaa ei pidä lähteä murentamaan.

– Verojakin tarvitaan, mutta kipukynnys tulee vastaan, ja jossain vaiheessa verotus alkaa toimia yritteliäisyyttä hillitsevästi.

Ihmisten hyvinvointi lapsuudesta vanhuuteen on yksi Kanniaisen kolmesta vaaliteemasta. Siihen sisältyvät esimerkiksi vanhemmuuden tukeminen ja lapsen kasvurauha, nuorten syrjäytymisen ehkäisy, aikuisten työssä jaksaminen tehokkuuspaineiden puristuksessa sekä ikääntyneiden palvelut.

Kasvu-uralle pääsyyn helpotusta

Kanniainen uskoo, että ennaltaehkäisevien palvelujen kehittäminen säästäisi kustannuksia, tosin viiveellä, sillä ensin palveluihin pitäisi sijoittaa hieman lisää rahaa.

Vastaus kysymykseen palvelujen rahoituksesta on Kanniaisen toinen teema, talous.

– Työllistämisen ja yrittämisen esteitä pitäisi tarkastella rohkeasti, esimerkiksi ensimmäisen ja toisen työntekijän palkkaamiseen liittyviä riskejä. Yritysten kasvu-uralle pääsyyn tarvittaisiin helpotusta.

Kanniainen on ehdottomasti sitä mieltä, että vanhemmuuden kustannukset tulisi jakaa koko yhteiskunnan vastuulle. Tällä hetkellä niistä vastaavat naisten työnantajat.

– Perheitä ei tässä asiassa pidä syyllistää, koska on hyvä, että lapsia syntyy. Etuihin ei myöskään pidä kajota.

Talouden virkistämisessä Kanniainen pitää tärkeänä myös kotimaisten vahvuuksien, kuten metsäteollisuuden ja bioenergian sekä ruoan tuotannon kehittämistä.

Kolmas Kanniaisen teema on aluepolitiikka, Itä-Suomen sekä Keski-Savon aseman vahvistaminen. Tällä hetkellä erityisen tärkeää hänen mielestään on koulutuspaikkojen säilyttäminen alueella ja tieverkon kunnosta huolehtiminen. Molemmat palvelevat alueen yrityksiä, ja koulutustarjonta antaa nuorille mahdollisuuden jäädä Itä-Suomeen opiskelemaan ja työskentelemään.

Vaalityötä tehdessään Kanniainen on tutustunut Pohjois-Karjalaan ja huomannut, että ihmiset painivat siellä aivan samanlaisten ongelmien kanssa kuin Pohjois-Savossa.

– Näen vaalipiiriuudistuksen vahvuutena sen, että on enemmän kansanedustajia tekemässä yhteistyötä yli puoluerajojen ja toivottavasti myös vaalipiirirajojen.

Keskusta on valtakunnallisesti ajanut uudistusten testaamista alueellisina kokeiluina. Kanniaisen mielestä ajatus on hyvä, myös Itä-Suomen näkökulmasta.

- Miksei kokeiltaisi uusia asioita? Uudenlaista ajattelua tarvitaan. Toimivia malleja pitäisi monistaa myös.

fullsizerender-3.jpg

Toivon säteitä  Kolumni Warkauden lehdessä 17.2.15

Edessäni on nuori, joka on lähettänyt ties monennenko työpaikkahakemuksen. Insinöörikoulutus plakkarissa. Ja työhaluja vaikka muille jakaa. Hänen lauseensa koskettaa: "Sitten kun tämä piina on ohi, voi tämänkin  kokemuksen nähdä vahvuutena". Samanlaista myönteisyyttä ja periksiantamuutta   koko Suomi tarvitsee. Vaikka tilanne on miten vaikea tahansa, ei se luovuttamalla ratkea.

 Suomi on sukeltanut lamaan ja on ennustettu pitkää hidasta kasvun kautta. Osansa suuremmasta rakenteellisesta muutoksesta on saanut Keski-Savon seutukin. On lakkautettu paperikoneita, yritykset ovat siirtäneet ja supistaneet toimintojaan. Kunnat ovat joutuneet tasapainottamaan talouttaan. Työpaikat ovat yhä tiukemmassa. Ei ihme, että kohtaamani nuori mies ei hyvistä papereista huolimatta ole saanut työtä. "Pitääkö taipua ja lähteä Etelä-Suomeen töiden perässä?"

Niin mielellään vastaisin hänelle: "Maltahan vielä, josko kotiseudulta  kuitenkin työpaikka löytyy. Vielä se elämä hymyilee sinullekin".

 Jos on ihmisten elämässä nousuja ja laskuja, on niitä myös eri alueilla, kunnissa ja yrityksissä. Tiukoissa tilanteissa tarvitaan tulevaisuuden uskon luomista ja selkeän tavoitteen asettamista. Sen jälkeen on haettava keinoja sekä ympärille samaan suuntaan katsovia ja toimivia ihmisiä ja eri tahoja - yhdessä olemme enemmän.

 Yle Savo uutisoi 10.2.15 miten Pohjois-Savossa ja muualla Suomessa pk-yritysten tulevaisuudennäkymät ovat heikentyneet viime syksystä, Varkaudessa myönteinen kehitys sen sijaan on voimistunut.  Voi sanoa, että täällä uidaan nyt myönteisesti yleisen trendin vastavirtaan.

 Kaivattua valoa tälle seudulle ovat tuoneet investointipäätökset - kuten mm. Varkauden kartonkikone tämän vuoden syksylle, puuelementtitehdas keväälle 2016 ja Leppävirralle rakenteilla olevat Riikinnevan voimalaitos ja monitoimihalli. Lisäksi myönteisiä heijastevaikutuksia tännekin saakka tulee Äänekosken biotuotetehtaasta, josta Metsä Group on solminut jo aiesopimukset. Kun nämä toteutuvat, on  metsille käyttöä ja kysyntää.

 Jotta nämä toivon säteet vahvistuvat edelleen, tarvitaan yhteistyötä yli kuntarajojen ja vahvaa alueellista edunvalvontaa valtakunnan ja maakunnankin tasolla. Jokainen työpaikka on tärkeä. Suurten yritysten lisäksi on muistettava, että jokainen jo olemassa oleva ja uusi pk- yritys luo toivoa. Moni voi pohtia oman yrityksen perustamista, mutta riskit ja velvoitteet mietityttävät. Kun aikanaan suunnittelin oman yrityksen perustamista, rohkeutta ja varmuutta antoi uusyrityskeskus Wäläkyn tuki. Lämmöllä ja hymy suupielessä tuota muistelen.

 Yritykset tarvitsevat osaavaa työvoimaa. Pidetään siis huolta monipuolisesta koulutustarjonnasta. Elinvoimainen alue tarvitsee toimivat liikenneyhteydet ja tiestön kunnossapitämistä. Yritysvaikutusten arviointi ja yrittäjäystävällisyys päätöksenteossa maksavat kyllä aikanaan itsensä takaisin. Koko Suomen selviytymisen eväitä löytyy metsästä, kotimaisesta energiasta ja ruuasta. Nämä ovat myös Itä-Suomen vahvuuksia ja tuovat työpaikkoja, tekemisen meininkiä ja uutta pöhinää myös Keski-Savoon.  

 Kun  " tämä piina on ohi" , on tapaamallani nuorella ja monella muullakin täällä työpaikka. Jotta tämä käy toteen, tehdään kaikkemme alueen vetovoiman vahvistamiseksi. Eikä päästetä osaajia lähtemään täältä, koska heidän paluunsa on aina epävarmaa. Yleiseen ilmapiiriin voimme jokainen osaltamme vaikuttaa. Rohkaistaan ja tuetaan toisiamme niin henkilökohtaisissa tilanteissa kuin tämän kotiseudun kehittämisessä. Onhan onnistuminen pienten saavutusten summa toistettuna päivästä päivään.

Aino Kanniainen

Kh 1. Varapj ja kansanedustajaehdokas Kesk. Leppävirta

Ai että saako kylille rakentaa?

Julkaistu Soisalon Seutu verkkolehdessä

kirjoittanut & kategoriassa Blogi.http://www.soisalonseutu.fi/ai-etta-saako-kylille-rakentaa/

Ai että saako kylille rakentaa?

Ajelen illan hämärtyessä Kuopiosta Puutossalmen lossin kautta Leppävirran Valkeamäkeen. Talo, johon olen menossa, sijaitsee korkealla mäellä. Näköalapaikalla. Niin huikeat maisemat, että sydämessä tuntuu. Täällä on viljelty maata. Täällä on kasvatettu lapset ja hoidettu samalla isovanhemmatkin. Aistin isäntäväestä tyytyväisyyttä ja tasapainoa elämän kanssa. Ei ihme, sillä onhan luonnolla jo tutkimustenkin mukaan ihmisen hyvinvointia vahvistava vaikutus. Ja sehän me tiedetään ilman tutkimuksiakin. Täällä on tilaa ja ilmaa ympärillä. Asiat löytävät oikeat mittasuhteet.

Illan päätteeksi ajelen pitkin valkoisten puiden reunustavaa tietä mäkiä ylös ja alas kohti kirkonkylää. Mietin Leppävirran laaja-alaisuutta ja sen monia kyliä, joista asukasmäärät ovat vähentyneet. Kouluja on lakkautettu ja kyläläisten kokoontumistiloina olleita koulukiinteistöjä myyty. Mietin, mikä on syy ja mikä seuraus. Mikä on väistämätöntä kehitystä ja mikä on kunnan ja valtakunnan tason päätöksenteon ohjaamaa? Keskittämisen kun sanotaan olevan taloudellista ja tehokasta.

Leppävirran vahvuus ovat sen monet kylät. Vähän vajaa puolet leppävirtalaisista asuu kylillä eli ”pitäjillä”. Lomakausina väkiluku moninkertaistuu kesämökkiläisten ja lomailijoiden saapuessa nauttimaan tästä kauniista seudusta. Moni haaveilee myös mahdollisuudesta ympärivuotiseen asumiseen. Jokainen asukas on tärkeä. Kunnan elinvoimahan syntyy ihmisistä.

Leppävirtalaisesta kehittämishalusta ja yhteistyöhakuisuudesta kertoo sekin, että maaseutuohjelma on laadittu laajapohjaisesti kunnan, kyläyhdistysten, yrittäjien, Leppävirta-seuran ja MTK:n yhteistyöllä. Lisäksi kylät ovat laatineet ansiokkaasti kyläsuunnitelmia. Nämä ovat voimavaroja, joita ei passaa jättää käyttämättä ja paperiksi papereiden joukkoon. On aika tarttua tuumasta toimeen ja uskallettava toimia valtakunnan trendinä olevan keskittämistä rummuttavan valtavirran vastaisesti. Leppävirran ominaisvahvuuksia ja kylien voimavaroja hyödyntäen.

Mahdollisuuksien maaseutu – ajattelua tarvitaan maankäytön suunnittelusta ja kaavoituksesta lähtien. Saako kylille rakentaa? – kysymykseen vastauksen tulee olla selkeä kyllä. Kysymyshän on koko kunnan elinvoimaisuudesta, joten eikö jokainen kuntaan muuttava uusi asukas ja perhe pitäisi ottaa lämpimästi tervetulleeksi. Siinäkin tapauksessa, vaikka asuinpaikka olisikin keskustaajaman ulkopuolella esim. 40 km päässä. Kotimainen ruokatuotanto, metsätalous ja kotimainen energiaomavaraisuus ovat sanoja, joiden kautta koko Suomi tulee saamaan elinvoimaa. Silloin katseet kääntyvät takaisin maaseudulle. Myös Leppävirralla.

Perhepolitiikalla luodaan tulevaisuutta

soitto.jpg

Kirjoitus on julkaistu Soisalon Seudussa ti 16.12, Warkauden lehdessä Ke 17.2 ja Suomenmaassa pe 19.12.14

Lapsilisän noin 8 % leikkaus ei suurituloisten kukkarossa tunnu juuri miltään. Mutta monien pieni- ja keskituloisten sekä useampilapsisten perheiden arkeen sillä on jo konkreettinen vaikutus. Euroja on venytettävä entisestään samalla kun muutkin elinkustannukset nousevat.  Tiedän monia perheitä, joissa pari viimeistä viikkoa ennen tili- tai lapsilisäpäivää mietitään, miten rahat riittävät edes ruokaan. Entä jos tulee ylimääräisiä lääkäri- tai antibioottikuureja? Mitä vastata lapsen toiveeseen aloittaa harrastus, joka nielee kymmeniä ja jopa satoja euroja? Erilaisuuden ja eriarvoistumisen kokemus alkaa hiipiä pienen mieleen – meidän perheellä ei ole varaa.

Lapsiperheiden kotipalvelun vähentäminen 90- luvun laman jälkeen oli virhe. Seuraukset ovat nähtävissä lisääntyneiden lastensuojelukustannusten ja huostaanottojen muodossa. Varhain annettu ja oikein kohdennettu matalan kynnyksen apu nostaa perheen omat voimavarat parhaiten esiin.   Kun vastaus on toistuvasti ollut:”ei oo” - ovat perheet lakanneet pyytämästä kotipalvelua ja sinnitelleet tavalla jos toisella. Jaksamisella on rajansa. Ja lapset aistivat enemmän kuin aikuiset luulevatkaan.

Sosiaalihuoltolakiin ehdotettu lapsiperheiden kotipalvelun resurssien lisääminen jäi perjantaina 12.12.14 vain yhdestä äänestä kiinni. Jokainen, joka äänesti tätä vastaan, voi ajatella olleensa ratkaisijan paikalla. Toteutuessaan tämä olisi pidemmällä aikavälillä tuonut säästöjä muihin lastensuojelun kuluihin sekä paljon puhuttua varhaista tukea ja ennaltaehkäisevää työtä - sitä mistä juhlapuheissa puhutaan kauniisti. Sitä, jonka perään kuulutetaan aina silloin kun perheiden tragedioista uutisoidaan.

Tämä ei kuitenkaan ota huomioon perheiden yksilöllisiä tilanteita ja tarpeita, vaan väistämättä tulee ohjaamaan yhä useamman kaksivuotiaan päivähoitoon. Säästöjä tästäkään ei tule. Päinvastoin tulee lisääntyviä päivähoidon kustannuksia ja uusien päiväkotien rakentamispainetta. Tasa-arvon ideologian sokaisemana unohdetaan, että vanhemmat osaavat parhaiten päättää itse, mikä on heidän perheelle ja lapselle paras vaihtoehto.

Päätöksen teon tulee heijastaa vanhemmuuden arvostusta ja perheiden hyvinkin erilaisten tilanteiden ymmärtämistä. Niin, että jokaisen vanhemman ja lapsen silmissä saisi loistaa ilo.

Aino Kanniainen Psykoterapeutti Perheterapeutti

 

Yhdessä enemmän

 Kirjoitus on julkaistu Varkauden lehden kolumnina 25.11.2014

Pian vietämme Suomen itsenäisyyspäivää. Olen iloinen presidenttimme linjauksesta lähettää linnanjuhliin kutsu tänä vuonna erityisen monelle vapaaehtoistyöntekijälle sekä huomattavan monelle sotaveteraanille ja lotalle. (HS 7.11.14) Linnanjuhlien pukuloistosta uutisoinnin rinnalle kaipaan kertomuksia elävästä elämästä, toisten auttamisesta, yhteisöllisyydestä ja yhteen hiileen puhaltamisesta. Kaipaan kertomuksia arjen hiljaisista sankaritarinoista, jotka eivät loista lehtien otsikoissa. Siellä, missä ihminen kohtaa toisen ihmisen, tapahtuu aina ihme.

Olen kuullut tarinoita sotavuosista ja maamme jälleenrakentamisesta. Joka on kuullut ja kuunnellut, voi jotain aavistaa noiden vuosikymmenten ihmisten tiukkojen aikojen selviytymiskyvystä. Siellä, missä ihmiset asettavat yhteisen edun omaa etua tärkeämmäksi, saavutetaan enemmän kuin yksi ihminen koskaan voi yksin saavuttaa. 

Suomi on sukeltanut keskelle lamaa. Lisäksi ulkopoliittiseen turvallisuustilanteeseen on nopeasti tullut epävarmuutta. Valtiontalous on kriisissä. Työttömien määrä kasvaa. Keskeneräisiä suuria rakenteellisia uudistuksia hidastavat puolueiden väliset ideologiset ristiriidat.

Lehdistö spekuloi jo tulevaa hallituspohjaa. Sitäkin tärkeämpää on miettiä, miten saamme käännettyä politiikan keskustelukulttuuria toisten virheiden etsimisestä rakentavalle ja yhteistyöhakuiselle uralle. Sellaiselle, jossa erilaisten näkökulmien välille rakennetaan jyrkkien raja-aitojen sijaan mieluummin siltoja. Toisten tölväisyt ja piikittelyt lisäävät ihmisten välistä henkistä välimatkaa ja ikävä kyllä nakertavat yhteistyön pohjaa.

Niin moni on kertonut kyllästyneensä siihen, että eduskunnan kyselytunnin seuraaminen tuo eteen kuvan, jossa osa loistaa poissaolollaan, osa huutelee toisten puheenvuoron päälle ja osa näppäilee puhelintaan. Jos on sata asiaa yhtä aikaa mielessä, ei ehdi pysähtyä asioiden ja ihmisten todella tärkeiden viestien äärelle. Eduskunta on yhteiskunta pienoiskoossa. Niin. Jos sanat ja esimerkki ovat ristiriidassa, kumpi vaikuttaa enemmän?

Yhteiskunnassamme on todella suuria kysymyksiä ratkaistavana. Korviini kantautuu yhä enemmän kaikuja taloudellisesta tiukkuudesta, yksinäisyydestä, nuorten syrjäytymisestä, vanhusten turvattomuuden kokemuksesta ja työssä jaksamisen rajoilla olemisesta. Ja myös siitä kun töitä ei vaan ole.  Viikonlopun järkyttävä Kuopiossa tapahtunut lastensurma oli äärimmäinen teko ja nosti esille jo tiedossa olleen kysymyksen ihmisten ja perheiden avuntarpeesta. Yksilökeskeisyyden ja jokainen pärjätköön yksin - ajattelun sijaan ihminen tarvitsee yhteisöllisyyttä ja tietoa, että apua on saatavilla ja sitä kannattaa hakea. Yhteiskunnan auttamisverkostojen toimivuuden turvaamisen rinnalla on tärkeää muistaa, että pienikin sana, teko ja ymmärtävä katse toiselle voi merkitä enemmän kuin itse arvaakaan.  Siihen me jokainen pystymme. Ja sitä me jokainen tarvitsemme.

Ei siis ole samantekevää, millaista yleistä ilmapiiriä luomme. Yhdessä me tästäkin selvitään. Myös suuren kokonaiskuvan hahmottaminen mahdollistaa tärkeiden yksityiskohtien näkemistä. Silloin säilyy todellinen yhteys siihen, millaiset vaikutukset suurenkin mittaluokan päätöksillä on maakuntien, kaupunkien, kuntien, kylien, yhteisöjen, perheiden ja yksittäisten ihmisten tasolle. Silloin rakentuu ymmärrys, että yhteistyöllä yli puoluerajojen saavutamme myös oman alueemme elinvoimaisuutta tukevia asioita. Uskon, että siihen tällä seudulla on vahvaa tahtotilaa ja valmiutta. 

Aino Kanniainen

Kh 1 varapuheenjohtaja  Kesk Leppävirta

Kansanedustajaehdokas

 

Talous sakkaa - mistä työtä ja työpaikkoja?

Kirjoitus on julkaistu Warkauden Lehden kolumnina 9.9.2014aino_suunnistaa1.jpg

 

-          Jos edes työhaastatteluun asti pääsisi.
Huokaisee lukuisia työnhakuilmoituksia lähettänyt ja vuosi sitten ammattiin valmistunut nuori turhautuneena. Ja puuskahtaa samaan hengenvetoon

-          Kun pelkkää ei – oota saa vastaukseksi, on vaikea ymmärtää hehkutusta työurien pidentämisestä. Alkaa tuntua, että minua ei tarvita.

Tottahan se on. Jos työtä ei ole, on mahdotonta osallistua työurien pidentämistalkoisiinkaan.

Olemme yhtä aikaa kahdenlaisen haasteen edessä.

Ensiksi väestöennusteet kertovat työikäisten määrän vähenevän tulevina vuosikymmeninä. Puhutaan huoltosuhteesta, jonka ratkaisuksi on esitetään työurien pidentämistä alku-, keski- ja loppupäästä. Totisinta totta on, että Suomi tarvitsee työtä ja talouden korjaamisliikkeitä. Velaksi eläminen ei ole reilua tulevia sukupolvia ajatellen.

Samanaikaisesti olemme keskellä rakennemuutosta, jossa työttömyys vaan lisääntyy ja uutisia yt- neuvotteluista saa lukea harva se päivä. Irtisanomislappu on kylmä kädenpuristus niin saman työnantajan palveluksessa pitkän työuran tehneelle kuin asuntolainaa maksavalle nuoren perheen vanhemmallekin.

 Suomen talous sakkaa. Velanoton hillitsemiseksi tehdyt leikkaukset heikentävät ostovoimaa. Ukrainan tilanne aiheuttaa pakotteiden ja vastapakotteiden kautta lisää epävarmuutta. Putin- juustojen halpa hinta ei kauaa mieltä lämmitä. Vaakakupissa painavat alaspäin tiedot Valion yt-neuvotteluista ja maidon tuottajahintojen laskusta. Kysymys ihmisten toimeentulosta on konkreettinen.

 On aika katsoa lähelle ja nähdä kansalliset voimavaramme. Ihmisissä on paljon luovuutta ja yritysideoita. Kynnys perustaa oma yritys on monelle kuitenkin liian suuri. Olen todennut, että Nokiakin lähti liikkeelle pienestä yrityksestä. Jokainen pienyritys on siis potentiaalinen kasvuyritys. Eikö näin ollen olekin järkevää madaltaa yrityksen perustamisen ja työllistämisen kynnyksiä? Byrokratiaviidakko ei saa tulla esteeksi. Arvokasta on jo se, että ihminen työllistää itsensä ja hankkii näin leipää itsensä ja perheensä pöytään. Ja mahdollisesti samalla luo työpaikkoja toisillekin.

 Vahvuutemme ovat metsät. Suomi on Euroopan metsäisimpiä maita. Maamme pinta-alasta metsää on noin 78%.  Visiona tulee olla, että vahvistamme selkeästi kotimaista energiaomavaraisuuttamme. Erilaisten bioenergiamuotojen käytön ja energiateknologian kehittäminen eri muodoissaan tulee luomaan uusia työpaikkoja. Silloin yhä useampi ulkomaiseen energiaan nykyisellään käytetty euro jääkin kotimaahan. Ja mikä parasta -  työtä ja työpaikkoja syntyy koko Suomen alueelle. Entäpä jos kehittyisimme bioenergian käytön mallimaaksi, jossa erilaiset energiateknologian sovellukset yltävät kansainvälisiksi vientituotteiksi? Eipä kannattaisi hukata tällaista mahdollisuutta.

 Pienistä puroista syntyy suuri virta. Me jokainen voimme myös omalla toiminnallamme vaikuttaa suomalaisten työpaikkojen pysyvyyteen ja yrittäjyyden kannattavuuteen. Aloitetaan vaikkapa ruokakaupassa valitsemalla kotimaisia tuotteita. Pieniä arkipäivän valintoja, joilla on merkitystä.

 Lähetetään hallitukselle terveiset, että työllisyyden ja talouskasvun avaimet löytyvät sittenkin oman maan sisältä - sinusta, minusta, meistä suomalaisista. Synkistelyn sijaan on aika kääriä hihat ja alkaa toimeen. Niin, että myös alussa kuvaamani nuori saa vahvan osallisuuden tunteen, että häntäkin tarvitaan.

Aino Kanniainen

Kunnanhallituksen 1 varapuheenjohtaja Kesk. Leppävirta

Kansanedustajaehdokas


Pää kainalossako päivystykseen? 
http://www.iisalmensanomat.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/pää-kainalossako-päivystykseen/820493

Onko keisarilla vaatteita?

( Kirjoitus on julkaistu Warkauden lehdessä kolumnina 22.10.2012 )kuva5.jpg

Taloudellisuuden, kilpailukyvyn ja vastuunkannon nimissä Suomea ajetaan hengästyttävällä vauhdilla suurista kaupungeista aina syrjäisimpiin kolkkiin uuteen asentoon.  Tavoitteena on saavuttaa jotain mahdollisimman suurta ja vahvaa. Pakko- korttiakin on vilautettu, mikäli kunnat ja ihmiset eivät itse omaa parastaan ymmärrä. Kiirettä luovat maamme velkaantuminen ja kuntien alijäämäiset budjetit. Jos rahat yksinkertaisesti loppuvat, on hätä käsillä. Kuitenkin kaikessa johtamisessa inhimillisen puolen unohtaminen voi olla ”juuri se tärkeä sivuseikka”, joka kaataa koko rakennelman.

Hallituksen kiistellessä eläkeiän nostosta ja työurien pidentämisen keinoista uutiset yt- neuvotteluista ja irtisanomisista lisääntyvät. Epävarmuus tulevaisuudesta on yhä useammassa perheessä totta. Samalla kun joku saa vuosien sairauskierteen jälkeen toistuvasti hylkäävän eläkepäätöksen toisaalla joku juuri ammattiin valmistunut nuori tuskailee turhautuneena, että töitä ei vaan löydy. Tarvitaanko minua? – kysymys on lähellä.

Tässä tilanteessa tehtyä päätöstä kotihoidontuen puolittamisesta molempien vanhempien kesken on vaikea ymmärtää. Säästöjä tällä ei saavuteta. Eikö vanhempien yhdessä tehtyyn valintaan tuen käytöstä enää luotetakaan?  Tavoite saada äidit ”tuottavaan työhön” mahdollisimman nopeasti lapsen syntymän jälkeen on verhottu tasa-arvon kaapuun. Todellista tasa-arvoa olisi sen sijaan äitiyden kustannusten siirtäminen äitien työnantajien harteilta koko yhteiskunnan kannettavaksi. ”Perhepolitiikkaa pitäisi tehdä lasten ja perheen eikä aikuisten tarpeiden mukaan.” – totesi jo lastenpsykiatri Jari Sinkkonenkin (US 30.8.13). Kuka muistaa kysyä: ”Entäs ne lapset?”

Yhteiskuntaamme ollaan luomassa ihannekuvaa pärjäävästä, tehokkaasta ja tuottavasta kansalaisesta.  Tehokas kansalainen suoriutuu opinnoistaan nopeasti eikä pidä välivuosia. Perheen perustaminen ei oleellisesti saa haitata työelämään siirtymistä tai työuralla etenemistä. Tehokas kansalainen ei myöskään sairastu tai uuvu ja jatkaa töissä yli nykyisen eläkeiän. Kaikki eivät tähän huippusuoritukseen yllä. Havahduttavaa on, miten eräs psyykkisten oireiden vuoksi kuntoutustuella oleva nuori totesi olevansa ”yhteiskunnan silmissä arvoton”. Ihmiset seuraavat hyvinvointiyhteiskuntamme pelastustalkoista käytävää keskustelua. Kilpailukyvyn kentällä poliitikkojen kirittävät sanat kolahtavat kipeimmin niihin, joiden juoksu ei pistesijoille yllä. Tehokkuudenko mukaan ihmisen arvoa mitataan?

16- vuotiaan nuoren 10.10.13 neljään nuoreen ihmiseen kohdistuva puukotus oli jälleen kerran hälytyssignaali yhteiskuntamme tilasta. Hyvinvoiva ihminen ei vahingoita tietoisesti ja tarkoituksella toisia. Mitä sellaista tämänkin nuoren kohdalla on tapahtunut, joka on kääntänyt lapsen herkkyyden tuhoa tuottavaksi aggressioksi? Olemmeko me luoneet liian pitkälle erikoistuneen palvelusysteemin, että se mahdollistaa turvaverkoista putoamisen? Lähete -systeemin, missä eri tahot luulevat asian olevan hoidossa jollakin toisella taholla?Esille nostamani teemat saattavat vaikuttaa poukkoilulta yhdestä suuresta asiasta toiseen.

Tarkoitukseni on kuvata, miten ihmisten arkielämästä vieraantuminen ja yksinomaan tehokkuusnäkökulman katsominen johtavat päätöksiin, jotka lopulta kääntyvät itseään vastaan. Ihmisten johtaminen on taitolaji. Hyvinvoinnin rakentaminen on koko elämänmittainen prosessi. Ihmisen taimi tarvitsee kasvun rauhaa, syliä ja satuja. Vanhemmuus tarvitsee myös aikansa. Nuoret tarvitsevat kohtaamista. Me kaikki tarvitsemme yhteisöllisyyttä.Näkökulman vaihtamisella voi olla ihmeitä tekevä vaikutus. Pakottavan ylhäältäpäin sanelun vaihtaminen arvostavaan kohtaamiseen avaa tietä voimavarojen ja luovuuden esiintulolle. Onpa kyse koko Suomesta, maakunnista, kunnista, perheistä tai yksittäisistä ihmisistä.

Vaikeisiinkin päätöksiin sitoudutaan silloin kun tavoite, merkitys ja perusteet ovat johdonmukaisia.

Aino Kanniainen

Psykoterapeutti
Kunnanhallituksen 1 varapuheenjohtaja Kesk.
Leppävirta


Kirjoitus on julkaistu Warkauden lehden kolumnina 5.3.2013

Sitä kuntaa kuuleminen, jonka juurella asuntokunnantalo.jpg

Suomalaisen kuntarakenteen ja kunnallisen itsehallinnon juuret ulottuvat yli tuhannen vuoden päähän. Kunnallishallinto on perustettu Keisarillisen Majesteetin Armollisella Asetuksella kunnallishallituksesta maalla 6. helmikuuta 1865.  Kunnilla ja seurakunnilla on Suomessa pitkä yhteinen historia. Voisi ajatella, että molemmat ovat olleet aikojen saatossa ihmisiä lähellä ja heitä varten. Kuntakenttä on kulkenut aikamoisen kehityskaaren ja on nyt historiansa ehkä suurimpien haasteiden ja muutospaineiden alla.

Muutoksia ja uudistumista tarvitaan. Valtion ja kuntien velkaantuminen, kestävyysvaje ja huoltosuhteen muutokset ovat vakavasti otettavia asioita. Hyvä lopputulos edellyttää mahdollisimman laajaa sitoutumista, eri alueiden erityisvahvuuksien huomioimista ja kuntien välistä yhteistyötä. Kuntauudistuksessa hallitus näyttää juuttuneen yhteen totuuteen ja vahvoin sanakääntein puskee läpi vahva peruskunta- mallia, jossa mallikelpoinen kunta on se, joka liittyy toiseen. Ja mitä suurempi kunta, sen parempi kunta. Vastentahtoiset ajetaan liitoksiin jos ei pakolla niin väsyttämällä. Valtionosuusjärjestelmää kiristämällä saadaan yhä useamman kunnan ”kamelin selkä taittumaan”.

Kunnilla on tosin oikeus itsehallintoon. Mutta on aiheellista kysyä, millainen todellinen liikkumavara kunnilla on huomioida paikallisia tarpeita ja mahdollisuuksia? Valtio on pikkuhiljaa lisännyt ohjaustaan ja sälyttänyt kuntien harteille yhä enemmän lakisääteisiä velvoitteita. Kuntien taloudellinen liikkumavara on ajettu ahtaaksi.

Kuntaliitoksiin tähtäävää kuntauudistusta markkinoidaan hyvinvointiyhteiskunnan turvaamisena. Miksi tätä ei kaikkialla otetakaan riemuiten vastaan? Voisikohan yhtenä syynä olla käytetty kieli, joka on ollut ehdotonta ja erilaisia vaihtoehtoja poissulkevaa. Vahva peruskunta – käsite kaipaa tuekseen realistisia taloudellisia laskelmia tavoiteltavista säästöistä ja sen avaamista, mitä tämä lopulta tarkoittaa ihmisten arkeen suurkaupungeista aina maamme syrjäisimpiin kolkkiin saakka. Ja miten ihmiset saavat äänensä kuulluiksi päätöksenteon karatessa yhä kauemmaksi ja yhä suurempien kuntien valtuustoihin ja kasvottomien kunnallisten liikelaitoksien syövereihin? Ykkösaamun Kansallisen neuvottomuuden juhlapäivä- kolumni ( 28.2.2013 Aleksis Salusjärvi)  nostaa provosoiden esille nyky-Suomen näköalattomuuden ja miten Suomi on menossa kiinni. ”Asutus on keskittynyt suurten kaupunkien taajamiin ja palvelut on viety ostoskeskuksiin. Yli miljoona suomalaista on eläkeiässä ja näyttää, että viimeiset heistä tulevat sammuttamaan maaseudulla valot.”

Näköaloja tarvitaan pelottelun sijaan. Erilaisia ovat maamme eri osien olosuhteet ja tarpeet. Ei kai niitä Helsingistä ja vallan kammareista käsin voi ymmärtää. Kuntia on kuultava ja toivottavasti myös kuunnellaan. Kuntarakennelakiin perustuvat selvityssulkeiset ovat menossa. Mekaanisia ovat tilastolliset kriteerit väestöpohjavaatimuksesta, työmatkapendelöinnistä ja yhdyskuntarakenteen toimivuudesta. Lisämausteena kuntakeitoksessa on vielä sekin, että kuntarakennevastaukset on pitänyt antaa tietämättä, mitä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen taholta on tulossa. Ja tämä jos mikä tulee koskettamaan ihmisten arkea.  

Uudistusten keskiössä tulee olla tavallinen kuntalainen, jonka näkökulmasta ei ole tärkeintä kunnan nimi tai koko vaan se, onko töitä, toimeentuloa, asumisen mahdollisuuksia ja tarvittavia palveluita kohtuullisesti saatavilla. Niin, että arki sujuu ja jos hiekommin käy voi luottaa siihen, että hänestä pidetään huolta ja autetaan taas jaloilleen. Mielenkiintoista on se, että kunnat rakentuivat aikanaan seurakuntien ympärille. Luulen, että kirkko tavoittaa jotain hyvin oleellista sanoutuessaan irti menossa olevasta suurkuntien aluejaosta ja puhuessaan yhteisöllisyydestä ja ihmisen kokoisena pysymisestä. Ihmisestä puhuminen on juuri se signaali, jota tämä aika tarvitsee.

Aino Kanniainen Leppävirta kunnanvaltuutettu ja -hallituksen 1. varapuheenjohtaja Kesk.


Yhteistyö on tahdon asia

Kolumni on julkaistu Warkauden lehdessä 4.12.2012

Kuntavaaleissa kansa antoi valtakirjan yhteisten asioiden hoitamiseen valituille kunnanvaltuutetuille neljäksi vuodeksi eteenpäin. Lisäksi tarvitaan vielä lukuisa joukko lautakuntien ja yhteistyötoimikuntien jäseniä tekemään arvokasta työtä oman kunnan ja lähiympäristön eteen. Tehtävät ovat vastuullisia. Luottamushenkilöt tarvitsevat myös vaalien välillä äänestäjien tukea ja suuntaviivoja, jotka ohjaavat oikeisiin ja inhimillisiin päätöksiin. Paikallaan oleva kritiikkikin on arvokasta palautetta.

Vaali-illan jälkeen alkavat yleensä neuvottelut ja pahimmillaan jopa taistelu luottamuspaikkojen jakamisesta. Näin kävi myös kotikunnassani Leppävirralla. Jo vaaleja seuraavan päivän iltana syntyi 18 valtuutetun tekninen vaaliliitto SDP:n, Kokoomuksen, Perussuomalaisten, Vasemmistoliiton ja Kristillisdemokraattien laittaessa ”hynttyyt yhteen”.  Leppävirtaliikkeen yksi valtuutettu ei tähän lähtenyt mukaan. Arvostettavaa suoraselkäisyyttä on olla häivyttämättä omaa äänimäärää toisten puolueiden kanssa. Keskustan kuudentoista valtuutetun yksiselitteisesti suurin valtuustoryhmä jätettiin yksioikoisesti sivuun. Hämmentävä tilanne. Tunteetkin ovat eri tahoilla käyneet kuumina. Tämäkö oli äänestäjien tahto?

Mitä enemmän ihmiselle on uskottu valtaa, sitä enemmän hän joutuu myös kantamaan vastuuta.Jokaisella valtuutetulla puolueesta riippumatta on henkilökohtainen vastuu, mihin saamaansa valtakirjaa käyttää tai antaa käytettäväksi – toivottavasti luottamuksen, yhteistyön ja yhteisen hyvän rakentamiseen.

Tuntuu kuin valtakunnan politiikka olisi astunut kuntapolitiikkaan. Jos vei kevään 2011 eduskuntavaalien jälkeen kuuden puolueen hallituksen muodostaminen ennätyspitkän ajan, niin Leppävirralla viiden puolueen tekninen vaaliliitto syntyi yhdessä päivässä. ”Spontaanisti ” - niin kuin joku taisi sanoa. Poliittinen sekametelisoppa, josta ei taida ottaa selvää sanonnanmukaisesti ”ite Erkkikään”. Valtapelin astuessa kuvioon tuskin kenelläkään on hyvä maku suussa.

Tekninen vaaliliitto on toki mahdollista tehdä. Ideologisessa vaaliliitossa toisiaan lähellä olevat puolueet tukevat toisiaan kun taas teknisen vaaliliiton tavoitteena on hyödyn maksimointi.

Puhtaasti teknisiä vaaliliittoja on arvosteltu äänestäjien näkökulmasta siitä, että annettu ääni voikin tukea vastakkaista ideologiaa ajavaa puoluetta. Leppävirtalaisittain sanottuna esim. kristillisiä tai perussuomalaisia äänestänyt huomaakin auttaneensa poliittisen kartan toisella laidalla olevaa Kokoomusta tai SDP:tä pääsemään vallankahvaan, mihin puolueen tai yksittäisen valtuutetun henkilökohtainen äänimäärä ei muutoin kantaisi. Niin ja tietenkin päinvastoin.  Tilanteessa, jossa äänestysaktiivisuus on huolestuttavasti heikentynyt, ei pitäisi olla varaa lyhytnäköiseen poliittiseen peliin. Ei myöskään tilanteessa, jossa edessä on yksi historian haasteellisimmista valtuustokausista kuntarakenneselvityksineen, talouden sekä sosiaali- ja terveydenhuollon haasteineen.

Matematiikka ja vaalitulos ovat lahjomattomia. Todellisen vaalituloksen ja kiistattomasti suurimman puolueen ohittaminen on vastoin yleistä oikeustajua. Suhteellinen vaalitapa tulee joka tapauksessa turvaamaan kullekin osapuolelle äänimäärien mukaiset paikat. Puheenjohtajuudet voidaan teknisellä vaaliliitolla omia, mutta onko tämä lopulta viisain tie tulevaa yhteistyötä ja kunnan kehittämistä ajatellen?

Tarvitaan enemmän sillanrakentamista ja neuvottelua kuin vastakkainasettelua ja sanelua. Jokainen valtuutettu on asetettu hoitamaan kunnan ja kuntalaisten asioita parhaalla mahdollisella tavalla. Haluan uskoa, että enimmän tunnelatauksen laannuttua kaikilla osapuolilla on todellista tahtoa olla vaikuttamassa siihen, että tammikuussa uuden kauden aloittava valtuusto olisi mahdollisimman yhteistyökykyinen.  Vaikka Ahtisaarta ei sovittelijaksi kutsutakaan, voinen lainata hänen Nobel- puheensa sanoja: ”Rauha ei tule ulkoapäin eli sovittelija ei yksin saa rauhaa aikaiseksi, vaan sen tekevät osapuolet. Ja kaikkien pitää osallistua rauhan rakentamiseen, niin heikkojen kuin vahvojenkin, voittajien ja voitettujen, miesten ja naisten, nuorten ja vanhojen. Rauha on tahdon valinta!”

Aino Kanniainen Kunnanvaltuutettu Kesk. Leppävirta


Mihin suuntaan kotikuntaamme johdetaan? kuntavaali12

Kirjoitus on julkaistu Soisalon Seudussa 9.10.12

Pian edessä olevat kuntavaalit ovat tärkeät linjavaalit Leppävirralle. Uudet valtuutetut tulevat olemaan avainasemassa kysymyksessä, olemmeko itsenäinen kunta vai osa suurempaa kaupunkia tulevan valtuustokauden päättyessä.

Hallituksen kuntaliitosten ihannointi ja sen puolesta rummutus ei saisi johtaa siihen, että sokeasti uskoen alamme epäillä mahdollisuuksiamme selviytyä tulevista kuntatalouden haasteista. Se, mihin huomio kiinnitetään, kasvaa ja vahvistuu. Tämä lainalaisuus pätee yksittäisten ihmisten ja ryhmien kohdalla. Miksi ei myös kunnan ja valtakunnan tulevaisuuden kuvaa luotaessa?

Jospa lähtisimme liikkeelle vahvuuksista. Näemmekö, mitkä asiat meillä ovat hyvin? Pitkäjänteisen työn tuloksena Leppävirran talous ja peruspalveluiden taso on saatu pidettyä vertailukelpoisella tasolla. Hyvää yhteistyötä on tehty ja tehdään edelleenkin ympäristökuntien kanssa kunnan ja seutukunnan elinvoimaisuuden eteen. Olemme laaja-alainen kunta, jossa kylillä oleva aktiivisuus ja monenlainen yritystoiminta tuovat osaltaan tekemisen meininkiä. Kuntamme ei ole liian suuri eikä liian pieni vaan sopivankokoinen. Täällä on hyvä asua, elää, tehdä töitä ja yrittää. Kunnassamme on paljon yhteisöllisyyttä. Lähellä olevia viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä on helppo lähestyä.

Näistä lähtökohdista on hyvä jatkaa kuntamme kehittämistä. Monia asioita on vielä ratkaistavana ja helppoja aikoja ei ole luvassa.  Investointeja on laitettava tärkeysjärjestykseen ja arvotettava etusijalle peruspalveluihin kohdistuvia tarpeita kuten uuden päiväkodin rakentaminen, Leivolan ja terveyskeskuksen peruskorjaukset, koulukiinteistöihin kohdistuvat tarpeet ym. Entäpä jos edistäisimme vetovoimaisuuttamme vahvistamalla kuntamme imagoa perhe- ja yritysystävällisyydellä? Toimivat peruspalvelut houkuttelevat kuntaan asukkaita ja yrityksille työntekijöitä.

Vai uskommeko niitä, jotka epäilevät kuntamme selviytymistä? Montako leppävirtalaista valtuutettua mahtaa olla mahdollisen suurkunnan valtuustossa pitämässä esillä paikallisia tarpeitamme? Miten käy kylien kehittämisen tai oman lukion säilymisen suhteen? Paljonko saadaan vaikutettua meille niin tärkeän elinkeinotoiminnan painopisteisiin? Liian monta avoinna olevaa kysymystä, joihin ei pidä sukeltaa umpimähkään. Samalla tavalla ihmiset tarvitsevat palveluita ja palveluiden järjestäminen kaipaa resursseja, onpa kuntakoko miten pieni tai suuri tahansa. Paikallisen tason tuntemuksen kadottaminen voi lopulta kääntää tavoitellut säästöt päälaelleen.

Maailma muuttuu ja kuntakentän haasteet tuskin helpottuvat. Siksi onkin entistä tärkeämpää vahvistaa tulevaisuudenuskoa. Ja malttikin on valttia.  Luodaan vahva realistinen visio ja pidetään päätöksenteon avaimet omassa kunnassa.

Aino Kanniainen Psykoterapeutti Kuntavaaliehdokas Kesk.

sateenkaari--k.gif
 
 
Hyvä renki, huono isäntä
 
- kolumni on julkaistu Warkauden lehdessä 10.7.2012
 
 

Ihmiset ovat kautta aikojen tavoitelleet onnellisuutta ja hyvinvointia. Jokainen sukupolvi on halunnut luoda lapsilleen yhä paremmat edellytykset hyvään elämään. Sotien jälkeisen niukkuuden myötä taloudellinen turvallisuus nousi yhdeksi tavoiteltavaksi päämääräksi. Vähitellen talouskasvusta alkoi tulla yhä merkittävämpi kansakunnan menestystä mittaava tekijä. Euroopan unioniin liittymisen ja euroon siirtymisen piti tuoda ja on tuonutkin Suomelle paljon hyvää.

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen on ollut menestystarina. Yhdeksän vuosikymmentä ja monenlaiset lama- ja kasvukaudet nähnyt äitini on usein kyseenalaistanut, voiko taloudellinen hyvinvointi aina vaan kasvaa. Monien tutkimustenkin mukaan jossakin tulee raja, jossa rikastuminen ei enää lisääkään onnellisuutta vaan sen ylläpitäminen tapahtuu ihmisten hyvinvoinnin kustannuksella.

Nyt sitten olemme tulleet vaiheeseen, jossa talouden mannerlaatat ovat liikkeellä.. Talouden synkät pilvet ovat kerääntyneet euroopan taivaalle. Ilmassa on epävarmuutta ja jopa paniikkitunnelmaa. Niin kuin tulipalossa, on talouskriisin sammuttamisessa vedottu kiireeseen ja pelkoon kriisin laajenemisesta ja suuremmasta tuhosta.  Ovatko markkinavoimat muuttuneet hyvästä rengistä huonoksi isännäksi?

Suomi on ansiokkaasti ollut rakentamassa kansainvälistä yhteistyötä. Yhteisvastuullisuus ja toisten auttaminen ovat hyviä asioita. Mutta missä kulkee kohtuullisuuden raja, jonka ylittyessä auttajalle jää hyväksikäytetty olo tai auttamalla toisia jäävätkin omat asiat retuperälle. Helppoa ratkaisua ei todellakaan ole näköpiirissä. Kriisitilanteiden hoitamisessa pätee sama neuvo, mikä annetaan lentokoneessa hätätilanteen varalle: laita happimaski ensin itsellesi ja vasta sitten voit auttaa muita. Eurokriisin sammutustalkoissa on vaarana, että huomiota ei riitäkään enää tavallisista ihmisistä huolehtimiseen – erityisesti niiden, joilla ei mene niin hyvin. Hyvinvointiyhteiskuntamme yskii jo.

Muun muassa tulonsiirtoja lapsiperheille ei ole pidetty linjassa muun taloudellisen kehityksen kanssa. Millaisesta yhteiskunnallisesta arvomaailmasta kertoo se, että taloudellisen kasvun kautena lapsiköyhyys onkin kolminkertaistunut?  Vakavaa viestiä siitä, että menestymistarinan rinnalla on myös toisenkinlainen tarina, kertovat myös nuorten syrjäytymisluvut, surulliset uutiset perhesurmista ja ulkopuolisiin kohdistuneista väkivallanteoista. Hetkessä, jossa joku surmaa perheensä tai nuori kylvää tuhoa ympärilleen on nähtävissä vain jäävuoren huippu.

Vakavien tragedioiden jälkeen vaaditaan toimia ja muutoksia milloin aselakiin, alkoholiverotukseen, poliisin resursseihin ym.  Yksittäisellä toimella ei pahoinvoinnin kierrettä kuitenkaan katkaista. On nähtävä paljon syvemmälle, mistä aineksista yksilöiden ja tätä kautta yhteisön hyvinvointi lopulta rakentuu. Timo Purjo määrittelee Väkivaltaisesta nuoruudesta vastuulliseen ihmisyyteen -väitöskirjassaan väkivallan perimmäisen tarkoituksettomuuden ja rakkaudettomuuden ongelmaksi. ”Ääritekoja ja pahoinvointia ehkäistään parhaiten rakentamalla yhteiskunta, jossa jokainen voi kokea elämänsä arvokkaaksi ja merkitykselliseksi”. Elämän arvokkuus ja merkityksellisyys – asioita, jotka rakentuvat siitä, miten tulemme kohdatuiksi ja nähdyiksi ihmisenä ihmiselle.

Talouden maksimoinnin vauhtisokeuden sijaan tarvitsemme viisautta kunnioittaa ihmisen henkisen hyvinvoinnin lainalaisuuksia. Lopulta kaikki yhteiskunnallinen päätöksenteko joko ohittaa tai tukee tätä. Olen ilahtunut siitä, että yhä useammassa kannanotossa on alettu puhua arvokeskustelusta ja – kasvatuksesta. Voiko seuraavalle sukupolvelle olla arvokkaampaa perintöä kuin hyvän elämän vakaa arvopohja, joka ohjaa elämää suojeleviin valintoihin. Mitä ne sitten itse kenenkin kohdalla ovat.


Jokaisella nuorella on tarinansa - Kolumni on julkaistu Warkauden lehdessä 30.5.2012
 
Kevät liitetään nuoruuteen ja uuden kasvun aikaan. Peruskoulun päättävillä, ammattiin valmistuvilla ja uusilla ylioppilailla on uusi vaihe edessä.  Nuorten iloon on helppo liittyä näin kevätjuhlien ja suvivirren aikaan. Tehty työ on tuottanut tulosta.

Nuoren saatua riittävän vahvat siivet voi vanhempia muistuttaa      Veikko  Polameren sanoin:

”Sinä päivänä, kun lapsesi on lähdössä, kun pesän risukasan reuna vähän huojahtelee sen siinä tepastellessaan ja oikoessaan lentimiään, katso ettet sano: Jää kotiin, et sinä vielä osaa mitään. Sinä päivänä muista  - lähdön ja rohkaisun hetki, hetki joka ei toistu”.

Väistämättä näihin vaiheisiin liittyy niin ilon kuin haikeudenkin hetkiä. Näin nopeastiko nämä vuodet menivätkin? Päällimmäisenä on kuitenkin ilo tavoitteen saavuttamisesta. Asiathan ovat niin kuin pitääkin. 

Vuosien varrella olen saanut äitinä, ystävänä, perhetuttuna ja myös terapeuttina seurata ja myötäkulkea lukuisten lasten ja nuorten vaiheita. Monia syvällisiä ja jopa koskettaviakin keskusteluja on käyty niin kotisohvalla nuorison kanssa iltaa istuen kuin terapiahuoneessakin.

Toisilla tie on ollut mutkaton ja eteneminen on ollut sen mukaista. Luottamus tulevaisuuteen on ollut selkeä.  Nuoruuteen liittyy joskus myös toisenlaisia sävyjä. Toisilla polku eteenpäin on sisältänyt omaa tai perheenjäsenten sairautta, vastoinkäymisiä ja menetyksiä. Mieleen on hiipinyt epävarmuutta jaksamisesta ja selviytymisestä. Hennoilla harteilla on voinut olla raskas taakka. On ollut aamuja, jolloin olisi tehnyt mieli vetää peitto korviin. On ollut hetkiä, jolloin elämän merkityksellisyys ja tavoitteet ovat olleet hämärän peitossa. Silti sisällä on ollut halu selviytyä ja taistella luovuttamista vastaan. Tuolloin ystävien, perheenjäsenten ja opettajien oikea- aikaiset rohkaisun sanat ovat tulleet enemmän kuin tarpeeseen. Joskus on tarvittu ja tarvitaan mielen solmujen aukaisemiseen myös ammattiauttajan tukea.

Niin monenlaisissa mokkasiineissa kulkeneita on siis saamassa todistuksen vuosien työstä. Tästä näkökulmasta katsoen jokaisen saavutus on yhtä arvokas huolimatta arvosanojen laadusta. Jokaisen tarina on huikea selviytymis- ja onnistumistarina. Näitä tarinoita olisi hyvä saada enemmän esille. Tarinoita, miten vaikeuksista voi selviytyä ja löytää tukevaa maata oman elämän pitkospuiden alle.

Nuoria kuunnellessa tulee selkeästi esille, miten syvimmät kysymykset peilautuvat lopulta itsetuntoon ja välittääkö kukaan -kysymykseen.  Perheen ulkopuoliselle aikuiselle voidaan myöntää, että vanhempien asettamia rajoja arvostetaan samalla kun niitä vastaan kapinoidaankin. Liian väljät rajat tulkitaan puolestaan helposti välinpitämättömyydeksi. Vanhempien mitä kuuluu – kyselyihin voidaan vastata ylimalkaisesti, mutta näiden kyselyjen puute voi puolestaan luoda yksinäisyyden kokemusta. Kokemus siitä, että olen tärkeä ja elämälläni on merkitystä vahvistuu vuosien varrella kaikissa kohtaamisissa, missä läsnä on välittämistä, kohdatuksi ja kuulluksi tulemista. Erityisesti silloin kun on epäonnistunut ja kaikki ei ole mennyt toivotulla tavalla lapsi tarvitsee kannustavaa aikuista.

Entäpä, millaista yhteiskunnallista keskustelua käydään nuorista?  Nuorista puhutaan paljon ja heidät nähdään tulevaisuuden voimavarana. Entäpä kun asiat eivät etenekään odotetulla tavalla? Nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi vaaditaan toimenpiteitä kansantaloudellisten syiden vuoksi.  Monissa puheissa syrjäytyneet nuoret nähdään yhtenä joukkona, joka on jossakin kaukana ja jolle olisi tehtävä jotakin. Entäpä jos kääntäisimme katseen vieläkin lähemmäksi ruohonjuuritasolle näkemään, kuulemaan ja ymmärtämään lasten ja nuorten maailmaa? Jokainen nuori ansaitsee tulla kohdatuksi ja nähdyksi omana itsenä. Ei vain osana joukkoa. Nuorena, jolla on oma tarina.

Aino Kanniainen Psykoterapeutti ja kunnanvaltuutettu Kesk. Leppävirta



Jos katsoo maailmaa lapsen silminpojan_matka.jpg - Kolumni julkaistu Warkauden lehdessä 28.2.2012

Kävelen kassajonoon ja silmäilen lehtien uutisotsakkeita. Niin, mitäs onkaan taas lööpeissä? Silmille hyppäävät otsakkeet perhe- ja kouluväkivallasta, julkkisten parisuhdekiemuroista, poliitikkojen välisistä sanaharkoista ja milloin mistäkin ja milloin kenestäkin kertovista paljastuksista. Lehtien otsakkeet provosoivuudessaankin ovat jonkinlainen läpileikkaus siitä, mitä yhteiskunnassamme tapahtuu. Median tehtävä on välittää tietoa ja uutisia. Elämme nopean tiedonvälityksen aikakautta, jolloin tieto merkittävistä uutisista leviää nopeasti kaikkien nähtäväksi.

Olen pohtinut useammankin kerran, millaiselta maailma näyttää uutisvirtojen valossa lapsille ja nuorille. Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän on kyselemistä ja nähtävää. Emme elä lintukodossa ja pumpuliinkaan ei lapsia voi tai edes kannata laittaa. Miten mahtaa vaikkapa juuri lukemaan oppinut pieni tyttö tai poika käsittää otsakkeet ”Koulupoika puukotti toveria kesken tunnin - Naisopettaja auttoi uhrin pakoon” (IS 15.2.2012) tai ”Pommiuhka tyhjensi koulun Kokkolassa” (IL 24.2.2012)?  Pelottaviahan nämä uutiset ovat.

Lapsi turvitsee turvallisuutta. Sadut lapsi tietää saduiksi ja saduissa on yleensä onnellinen loppu. Mutta em. otsikot kertovat tositapahtumista Suomessa. Mitä vanhempi voi vastata näiden uutisten lapsessa herättämiin miksi – kyselyihin? Entäpä millaisen polun luokkatoveriaan puukottanut poika on mahtanut elämässään kulkea?  Mitä puolestaan ajattelemattomasti facebookissa pommista kirjoittanut nuorukainen pohjimmiltaan tarkoitti?  Näihin kysymyksiin ei ole yhtä tyhjentävää vastausta.  Näiden nuorten kohdalla tilanne on mennyt ihan liian pitkälle. On ollut liian monta tilannetta, jossa kukaan ei ole kohdannut, kuunnellut, ohjannut, tukenut tai puuttunut. Ovatko hekin niitä, joiden kohdalla Tommi Läntisen Syvälle sydämeen sattuu – kappaleen sanat ovat olleet totta ”Usein on niin vaikeaa, elämää aloittaa. Niin pienillä siivillä lentää. Voi kuinka koskee. Kenelle sen kertoisin?”  

Näitä miettiessä tavanomaiset selitykset kuten yksittäistapaus tai vanhemmuus on hukassa alkavat tuntua kliseiltä – sanoilta ilman syvempää pohjaa. Lasten ja nuorten asiat ovat kaikkien meidän vastuulla. Lapsen, niin oman kuin vieraan, kohdatessaan aikuinen viestii tietoisesti tai tahtomaattaankin omaa asennettaan lapsesta ja toisista ihmisistä. Pienet tulkitsevat maailmaa aikuisten kautta.  

Jään pohtimaan, miten merkityksellisiä elämän ensimmäiset vuodet ovat perusturvallisuuden ja itsetunnon rakentumiselle. Terve itsetunto ohjaa rakentaviin valintoihin myöhemmissä vaiheissa – siihen miten kohtelee toisia ja antaa itseä kohdeltavan. Elämän taitoja, miten pidetään puolia ja ratkaistaan riitoja rakentavasti, opetellaan ja opetetaan askel askeleelta. Vastuuntunto ja sosiaaliset taidot eivät rakennu itsestään. Esimerkillä on tärkeä merkitys. Kaikkien lapsen ympärillä olevien aikuisten on puhallettava yhteen hiileen ja pysähdyttävä joka kerta lapsen tarvitessa ohjausta ja tukea näiden taitojen harjoittelussa. Läsnä olevia aikuisia tarvitaan vielä silloinkin kun nuori murrosiän kuohuissa testaa rajojaan. Marian Wright Edelmanin sanat: ”Ottamalla muut huomioon lapsesi pääsevät elämässä pitemmälle kuin millään yliopistotutkinnolla” pitävät varmasti paikkansa.  

Mutta onko yhteiskuntamme kaikista juhlapuheista huolimatta sittenkään todella lapsi- ja perheystävällinen? Moni asia on varmasti hyvin. Turvaverkkoja läpäiseviä aukkoja ikävien tapahtumien ja tilastojen valossa silti on olemassa. Talouden rattaat tarvitsevat vanhempien työpanosta. Tehokkuutta pitää lisätä, jotta bruttokansantuotteemme pysyy kilpailukykyisenä. Työuria tulee pidentää alku-, keski- ja loppupäästä. Kouluverkkoja on tiivistettävä. Tuttuja lauseita poliitikkojen suusta. Entäpä jos päätöksissä olisi yhtenä arvioitavana kriteerinä lapsinäkökulma? Olisivatko päätösten vaikutukset lopulta kauaskantoisemmalla ja kestävämmällä pohjalla? Moni kysymys voisi saada vastauksen tätä kautta.

Lapsuutta on suojeltava kaikin tavoin. Tuntemattoman nuoren runo kiteyttää lopulta kaiken oleellisen:

”Ei millään ole mitään väliä,

ei millään, ei mitään,

kuin sillä, että lapsia rakastetaan”.

 


Vaalien viesti Keskustalle  Kirjoitus on julkaistu Suomenmaassa 31.1.2012
 
eduskuntalo.jpg

Kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen toimi arvonimensä mukaisesti nostamalla eduskuntavaaleissa lakoon lyödyn Keskustan jaloilleen. Vaikka Väyrysen kampanja jäi himpun vaille tavoitetta, on meillä aihetta juhlia voittoa. On aihetta myös pysähtyä analysoimaan kampanjan ja vaalituloksen osoittamaa viestiä Keskustalle.

Olisiko 1,3 % ero kakkossijalle kiilanneeseen Haavistoon ollut voitettavissa? Konkaripoliitikollekin koko Suomen kattavan kampanjan toteuttaminen on mittava urakka. Vaalit eivät tule yllätyksenä. Miksi siis ehdokasasettelu jätetään vaaleissa kuin vaaleissa turhan myöhäiseksi?  Vaalikampanjassa käytettävissä olevalla ajalla on merkitystä. Eikö sen sijaan, että puoluejohto keskittyi saamaan aikaan jäsenäänestystä, olisi pitänyt olla jo täyttä päätä tekemässä vaalityötä Väyrysen ja koko Keskustan eteen? Jos kenttäväen aktivoimiseksi on lääkkeenä keskinäisen kilpailun saaminen, ovat lääkkeet vähissä. Mutta mitä teki kunniapuheenjohtajamme?  Hän lähti kiertämään maata ja näytti esimerkkiä, mitä kenttätyö parhaimmillaan on. Tekoja ja sen mukaisia puheita. Niin ja ennen kaikkea ihmisten kohtaamista siellä, missä ihmiset ovat.

Paavo Väyrynen oli ykkönen yli puolessa Suomen kuntia saaden niissä suurimman henkilökohtaisen äänimäärän.  Suomen Kuvalehden teettämän kyselyn (SK 27.1.2012) mukaan kansalaiset tyrmäävät suunnitelmat noin 70 suurkunnasta. Selkeä viesti siitä, että nyt jos koskaan Keskustan on oltava johdonmukaisesti puolustamassa kunnallista itsehallintoa ja demokratiaa. Sitä, että jokaisen osallisuus yhteisiin asioihin on tärkeä. Keskustan on tuotava selkeällä kielellä esille, että uudistamisen on lähdettävä alueiden ja ihmisten tasolta ja tarpeista aina Utsjoelta Helsinkiin saakka.

Tämä toteutuu ihmisiä kuuntelemalla. Toimivia rakenteita ja käytäntöjä ei pidä ehdoin tahdoin lähteä myöskään purkamaan. Paras – lain mukaisesti tehdyille muutoksille on annettava nyt työrauha.

Haasteena on, miten Keskusta saa vahvistettua asemaansa etelän suurkunnissa menettämättä samalla kannatusta toisaalla maakunnissa. Oppositiossa asioiden vastustaminen ei yksin riitä. On tuotava selkeitä vaihtoehtoja esille. Keskustan on mentävä vielä lähemmäksi ihmisiä ja avattava alkiolainen ”muista ihmisen asia” tämän päivän kielelle. Esimerkiksi moniin yhteiskunnassa soiviin hälytyskelloihin vastaaminen tarvitsee muutakin kuin rahaa. Inhimillisten lainalaisuuksien esiin nostaminen ja yhteisöllisyyden vahvistaminen ovat yhtä tärkeitä kaikille riippumatta asuinpaikasta, iästä tai sosiaalisesta asemasta. Väyrysen ihmiskuntapolitiikalla on paljon annettavaa.  Vaalien osoittamaa suuntaa on vahvistettava.                                       
 
 

 
Warkauden lehti 17.1.2012 Muutosten tuulissa on suojeltava alueellisia vahvuuksia
 
 

 Warkauden lehti 29.11.2011 Se, mitä ruokitaan, vahvistuu

http://www.warkaudenlehti.fi/mielipide/nakokulma/se-mit%C3%A4-ruokitaan-vahvistuu/720845


Warkauden lehti 18.10.2011 Ja mehän ei luovuteta

http://www.warkaudenlehti.fi/mielipide/nakokulma/ja-meh%C3%A4n-ei-luovuteta/711924


Maaseudun tulevaisuus 7.9.2011 Eurosolmut eivät syytelemällä aukene

http://maaseuduntulevaisuus.navigo.fi/uutiset/lukijalta/viestit/09/fi_FI/eurosolmut eivat_syyttelemalla_aukene/


Warkauden lehti 26.72011 Kolumni Ajatuksella on suuri voima hyvään ja pahaan

http://www.warkaudenlehti.fi/mielipide/nakokulma/ajatuksilla-on-suuri-voima-hyv%C3%A4%C3%A4n-ja-pahaan/689885


Warkauden lehti 14.6.2011 Näkökulma Koulutus luo alueelle tulevaisuutta

http://www.warkaudenlehti.fi/mielipide/nakokulma/koulutus-luo-alueelle-tulevaisuutta/679370


Mari Kiviniemen puhe puoluevaltuuskunnan kokous 29.4.2011, jossa lainaus blogistani Vaalien jälkeisistä tunnelmista

http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Ajankohtaista/Puheet.iw3?showlocation=e92fc60a-1be6-4dcb-91a7-ba14c1b9c136&newsID=0e25037e-2835-448d-be03-7dd5fdd6588a


Warkauden lehti  26.4.2011 Vaalikeiton tähteitä Antti Aho

http://www.warkaudenlehti.fi/mielipide/horisontti/vaalikeiton-t%C3%A4hteit%C3%A4/666399


Warkauden lehti  Horisontti 19.4.2011

http://www.warkaudenlehti.fi/mielipide/horisontti/paljon-paikallisia-pettymyksi%C3%A4/664973


Savon Sanomat 22.2.2011 Nuorten päihdeongelmat

Muuttunut käytös paljastaa

http://www.savonsanomat.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/muuttunut-k%C3%A4yt%C3%B6s-paljastaa/648598


Soisalon Seutu 23.12.2010 

Perheväkivalta peikkona joulun vietossa


 

Peruskoulu kokonaisvaltaista ihmisenä kasvamisen aikaa 27.12.2010 Warkauden lehti

http://www.warkaudenlehti.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/peruskoulu-kokonaisvaltaista-ihmisen%C3%A4-kasvamisen-aikaa/630944


Kun elämä satuttaa - artikkeli Vapaaehtoinen pelastuspalvelu -lehdessä 10/2010


Naiset väkivaltaa vastaan

1_vetoomus_jpg.jpgNaisjärjestöt laativat yhteistyössä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen julistuksen vuonna 2009. Leppävirtalaiset kansanedustajaehdokkaat Kaisa Korhonen (Vas.), Mia Hahtala (SDP) ja Aino Kanniainen (Keskusta) luovuttivat julistuksen myös Leppävirran kunnanjohtajalle viime valtuustonkokouksen alussa..


ProPeruskoulu2011 Luokanopettajalehden eduskuntavaalisivusto

http://properuskoulu2011.blogspot.com/

Aino Kanniainen: Peruskoulu – kokonaisvaltaista ihmisenä kasvamisen aikaa 
Pohjois-Savo

Peruskoulun vuodet ovat lapsen ja nuoren persoonallisuuden kehityksen ja itsetunnon muotoutumisen näkökulmasta tärkeitä vuosia. On arvokysymys, miten lainsäädännöllä ja resursseja ohjaamalla huolehdimme lasten ja nuorten ikäluokasta ja luomme heille vahvan pohjan tulevaisuuteen.

Lapselle tärkeiden aikuisten, vanhempien ja opettajien, välinen hyvä yhteistyö luo turvaa ja johdonmukaisuutta lapselle. Opettajien työajassa tulee olla aikaa yhteistyöhön kodin kanssa. Kodin ja koulun yhteistyön keskeisistä sisällöistä tulisi laatia sopimus vanhempien kanssa jo heti ensimmäiseltä luokalta lähtien ja jatkaa tätä käytäntöä aina peruskoulun loppuun saakka. Näin vanhemmat kutsutaan yhteistyöhön ja seuraamaan ja tukemaan lapsen koulunkäyntiä.

Lisääntynyt lasten ja nuorten pahoinvointi, psyykkinen oireilu ja käytöshäiriöt edellyttävät kokonaisvaltaista oppilaan tilanteeseen paneutumista ja toimivaa oppilashuoltotyötä. Jos lapsi ei voi hyvin, hän ei voi oppia parhaalla mahdollisella tavalla. Jo pienen huolen kohdalla koulun ja vanhempien tulee saada tukea muiden alojen ammattilaisilta esim. kouluterveydenhoidosta, nuorten mielenterveystyöstä, perheneuvolasta tai lastensuojelusta. Opettajia ja koulua ei pidä jättää selviytymään yksin vaikeasti oireilevien oppilaiden kanssa. Yhteistyön tulee olla saumatonta, eri osapuolten osaamista hyödyntävää ja oppilasta herkällä korvalla kuuntelevaa. Opettajilla tulee olla mahdollisuus saada täydennyskoulutusta ja / tai työnohjausta, joka antaa valmiuksia nuorten ongelmien kohtaamiseen. Ristiriitatilanteen rakentava käsittely on oppimistilanne niin opettajalle kuin oppilaalle ja jopa vanhemmille.

Hyvien oppimistulosten lisäksi on entistä tärkeämpää tukea lasten elämäntaitoja kuten itsen ja toisen kohtelemista hyvin sekä erilaisten ihmisten kunnioittamista. Tunne- ja turvataitojen sekä sosiaalisten taitojen vahvistamista tulee sisällyttää jatkumona varhaiskasvatuksesta koulun opetussuunnitelmiin.

Peruskoulun päättävälle nuorelle on tärkeää, että hän on saanut riittävää ja yksilöllistä jatko-opintojen ja ammatinvalinnan ohjausta, jossa on huomioitu hänen tarpeensa, kiinnostuksen kohteensa ja vahvuutensa. Yhtään nuorta ei pidä jättää peruskoulun päätyttyä tyhjän päälle. On luotava koulutustakuujärjestelmä, jossa jokaiselle peruskoulun päättävälle opiskelijalle taataan jatkokoulutuspaikka.

Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö on peruskoulun tärkein resurssi josta tulee pitää huolta. Opettajien laadukkaalle ja oppilaiden yksilölliset tarpeet huomioivalle työlle tulee olla riittävät puitteet ja resurssit. Opetustyö on ihmissuhdetyötä, jossa opettaja itse on työnsä keskeinen työväline. Opettajilla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa työnsä sisältöön ja työskentelytapoihin, jotta työ mielekkyys säilyy. Opettajien työhyvinvoinnista huolehtiminen on samalla huolehtimista oppilaiden hyvinvoinnista.

Aino Kanniainen
Psykoterapeutti / perheterapeutti, työnohjaaja
www.ainokanniainen.net


Kirjoitukset

Mielipidekirjoitus WL nimimerkiltä Sivusta seurannut

http://www.warkaudenlehti.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/vaaliveikkauksesta/617353

 Vaaliveikkauksesta

13.11.2010 13:37  

Antti Aho jatkoi vaaliveikkausta (11.11.) ja koetti järjestellä ääniä valitettavan läpinäkyvästi tietyille tahoille. Asiat näyttävät yleensä siltä, mistä näkökulmasta katsoo ja miten ne haluaa nähdä. Valitettavaa kuitenkin on, että toimittaja paljasti kapea-alaisen ehdokkaiden tuntemuksensa. Kampanjahan on vasta alkumetreillä ja aikaa ehdokkaisiin tutustumiseen ja tunnetuksi tulemiseen vielä on.

Ehdotan, että Antti Aho kävisi vaikkapa kahvilla sairaanhoitaja, perheterapeutti Aino Kanniaisen kanssa. Voisipa hämmästyä kuultuaan, missä kaikessa Kanniainen on mukana Varkautta ja Leppävirtaa laajemminkin, jopa valtakunnan tason hankkeissa. Terveydenhuollon edustajana koen Ahon kirjoituksen myös äänestäjien aliarvioimisena.

Kanniainen ei ole ehkä tunnettu Ahon piireissä. Uskallan väittää, että Kanniaisella on hiljaista tunnettavuutta Varkaudessa hyvinkin laajasti. Onhan hän toiminut vuosia Varkaudessa mielenterveystyössä julkisella ja yksityisellä puolella.

On hyvä muistaa, että valtaosalle äänestäjistä merkitsee ehdokkaan kosketus ihmisten arkeen enemmän kuin lehtijulkisuus, ja niiden ihmisten puolesta puhuminen, jotka eivät itsestään jaksa ääntä pitää. Myös heillä on äänioikeus, onneksi.

Puoluetta tärkeämpi on äänestää nimenomaan ihmistä. Seula perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön seudullisen hankkeen kautta Kanniaisen tuntien voin vaan todeta, että juuri hänen kaltaista osaajaa tarvitaan Arkadianmäelle. Tämän tietävät myös sosiaali- terveys ja koulutuspalveluiden ammattilaiset ja palveluiden käyttäjät. Työ puhukoon puolestaan. Luotan äänestäjien omaan harkintaan enemmän kuin toimittajan näkemykseen.

Sivusta seurannut

 


 

Warkauden lehti 9.11.2010                         

Silmiä ei pidä sulkea perheväkivallalta

http://www.warkaudenlehti.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/silmi%C3%A4-ei-pid%C3%A4-sulkea-perhev%C3%A4kivallalta/615505

 

Viime viikon aikana on uutisoitu lemmikkieläinten pahoinpitelyistä, laiminlyönneistä ja jopa rääkkäyksestä. Muutaman päivän sisällä on tullut esille kissan kuolema kuivausrummussa ja toisaalla tuntikausia kestänyt koiran roikottaminen kuristuspannassa parvekkeelta. Julmaa.

Puolustan ehdottomasti eläintensuojelua ja inhimillistä kohtelua. Hyvä, että myös lainsäädännön taholla tähän tullaan kiinnittämään huomiota ja eläinsuojelurikoksia koskeva rikoslaki on uudistumassa. Lemmikkieläimen surma on julma kosto puolisolle -artikkeli. (HS ja SS 30.10.) tuo esille eläinrääkkäyksen yhteyden perheväkivaltaan. Tiedossa on, että perheväkivalta alkaa usein henkisenä väkivaltana ja etenee asteittain esineisiin, lemmikkieläimiin ja lopulta läheisiin kohdistuvaksi väkivallaksi. Valitettavasti.

Hyvinvoiva ihminen ei vahingoita itseä eikä toisia. Ei myöskään kohtele eläimiä julmasti. Ihmisenä olemisen taitoihin kuuluvat elämän suojeleminen, itsen ja toisten arvostaminen ja huomioonottaminen, fyysisen ja psyykkisen koskemattomuuden ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen.

Tunnetaitojen vahvistamisen tulisi kulkea mukana kaikessa kasvatuksessa. Ja silmiä ei pidä sulkea väkivallan merkeiltä - eläimiin tai ihmisiin kohdistuvan. Väkivaltaongelmien ehkäisyä ja varhaista puuttumista ongelmiin on tehostettava. Muistutan, että kunnille on annettu suositukset perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn Tunnista, turvaa ja toimi -julkaisun muodossa. Tähän työhön on myös osoitettava riittävät resurssit. Uskon sijoituksen lopulta kasvavan korkoa niin taloudellisesti kuin ihmisten hyvinvointina.

Aino Kanniainen Sh, perheterapeutti Kansanedustajaehdokas (kesk.)

 


 

WL 24.10.10

http://www.warkaudenlehti.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/perheiden-palveluista-ei-ole-varaa-s%C3%A4%C3%A4st%C3%A4%C3%A4/610142

 

Soisalon Seutu 21.10.10

Lasten ja perheiden palveluista ei ole varaa säästää

aino_ja_vauva.jpg

Savon Sanomien artikkeli 7.10.10 lastenpsykiatrian yli puolen vuoden jonoista hätkähdytti. Voi vain kuvitella vanhempien huolen ja hädän lapsen oireillessa. A-talkin ohjelma  14.10.10 Pelastakaa särkynyt nuori nosti esille alueellisen epätasa-arvon nuorten mielenterveyspalveluissa. Tiedossa on myös, että nuorten alle 35-vuotiaiden jääminen mielenterveyssyistä eläkkeelle on huolestuttavan korkea. Näiden viestien tulisi johtaa kokonaisvaltaiseen perhe- ja mielenterveyspalveluiden tarkasteluun ja kehittämiseen.

Onko vanhemmuutta ja lasten tervettä kehitystä tukevia palveluita vahvistettavissa jo olemassa olevien palvelurakenteiden puitteissa? Meillä on hyvä neuvola- ja päivähoitojärjestelmä ja edelleen kouluterveydenhuolto, joissa työskentelevillä on kosketus perheiden tilanteisiin. Mutta onko heillä riittävästi aikaa paneutua kunkin lapsen, nuoren ja tätä kautta perheen tilanteeseen ja tiivistää käyntejä huolen kasvaessa?  Tai perheen kaivatessa enemmän tukea kasvatuspulmiin, lapsen oireiluun tai parisuhdeongelmiin, onko saumatonta palveluketjua, minne ohjata? 

Tarvitaan perheiden erilaisiin tilanteisiin vastaavia matalan kynnyksen palveluja kuten neuvolan perhetyötä, lapsiperheiden kotipalvelua tai parisuhdeneuvontaa- ja terapiaa. Nämä välimaaston ennaltaehkäisevät ja varhaista tukea antavat palvelut ovat kunnissa turhan niukasti jos lainkaan resurssoituja. Varhaisen tuen puute johtaa ongelmien pitkittymiseen ja näkyy mielenterveyspalveluiden tarpeen kasvuna. Lasten ja nuorten mielenterveyden oirehdinnassa toipumiskapasiteetti on vahva, joten mitä nopeammin apua on saatavilla, sen vähemmällä inhimillisellä kärsimyksellä ja taloudellisella satsauksella selvitään. Pitääkö lapsen tai nuoren kasvaa aikaiseksi saadakseen asiantuntevaa psykiatrista tai psykoterapeuttista hoitoa? Ei pidä. Tarpeenmukaisen avun saanti ei pidä myöskään riippua paikkakunnasta.

 

Suomi tarvitsee selviytyäkseen tulevaisuuden haasteista henkisesti hyvinvoivia kansalaisia. Vanhemmuuden ja lapsuuden merkitys tulisi ottaa laajemmin huomioon päätöksenteossa – miten taloudellisten ja työelämän vaatimusten rinnalla huomioimme ennen kaikkea yhteiskunnan hyvinvoinnin perustan. On aika kääntää katsetta perhepolitiikkaan. Lasten ja nuorten saadessa vahvat juuret voivat vanhemmat ihmiset oman osansa tehneenä ikääntyä turvallisesti. Nuorissa on tulevaisuus. Lasten ja nuorten hyvinvointiin sijoittaminen on näin myös vanhuspolitiikkaa. 

Aino Kanniainen Sh,  Perheterapeutti Kansanedustajaehdokas  Kesk.

Leppävirta  

 


Omaisen hoitaminen on rakkauden työtä - Menikö ohi korvien Radio Savo 14.9.2010 haastateltavina omaishoitaja ja psykoterapeutti/ perheterapeutti Aino Kanniainen

 


 Iisalmen Sanomat 4.9.2010

Toisenlainen mielipide Kysteristä

http://www.iisalmensanomat.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/toisenlainen-n%C3%A4kemys-kysterist%C3%A4/595358
la-mielipide_5p_154759b1.jpg

Kiihtyvän kuntakeskustelun tiimellyksessä ovat saaneet kritiikkiä niin Paras-laki kuin Kysterikin, jota on ehditty jo useissa yhteyksissä kritisoida lisäkustannuksia tuovaksi välivaiheen häkkyräksi.

Tulevaisuuden terveydenhuollossa nähdään helposti vain uhkia. Tai ratkaisuna kuntatalouden ongelmiin nähdään yksipuolisesti kuntien lukumäärän vähentäminen kuntaliitoksilla.

Tosiasiassa pärjäämään tulevat vain tulevaisuuteen katsovat innovatiiviset järjestelyt, joissa turvataan lähipalvelut ja hyödynnetään suuruuden ekonomiaa siinä, missä siitä on hyötyä.

Haluan tuoda esille Kysterin puolesta äänestäneenä myös asiatietoon pohjautuvaa näkemystä keskusteluun.

Pohjois-Savon kunnat Leppävirta, Juankoski, Kaavi, Keitele, Pielavesi, Rautavaara, Tervo ja Vesanto ovat tehneet demokraattisen päätöksen järjestää perusterveydenhuollon palvelut Kysteri-liikelaitoksen kautta. Päätös on ollut merkittävä ja monelle kunnalle tässä vaiheessa ainut vaihtoehto täyttää Paras-lain velvoite terveydenhuoltopalveluiden 20 000 asukkaan väestöpohjasta.

Lisäksi Kysterissä toteutuu kuntien välisen yhteistyön lisääntyminen. Ihmettelen jo ennen Kysterin varsinaisen toiminnan alkamista tämän negatiivista leimaamista. Täyttääkö Kysteri myös Paras-lain hengen, riippuu siitä, annammeko sille työrauhan ja tuen kehittää toimintaa sen sijaan, että nakerramme mahdollisuuksia jo etukäteen.

Tehtyä päätöstä on hyvä arvioida esitetyn kritiikin lisäksi myös mahdollisuuksien näkökulmasta.

Terveydenhuollon lainsäädännön uudistuksessa korostetaan perus- ja erikoissairaanhoidon kokonaissuunnittelua ja saumatonta yhteistyötä. Tämä on otettu huomioon Kysterissä hyvin jo ennen uuden lain voimaantuloakin.

Kysteri hyödyntää sekä erikoissairaanhoidon että perusterveydenhuollon asiantuntemusta ja mahdollistaa näin tehokkaiden palvelukokonaisuuksien rakentamisen.

Suurempi kokonaisuus mahdollistaa edelleen niin henkilökunnan osaamisen kehittämisen kuin konsultaatio- ja erikoispalvelujen järjestämisen ja hyödyntämisen. Tavoitteena on turvata tasalaatuiset palvelut, vaikka kuntien välimatkat ovat erilaisia.

Haasteita Kysterillä riittää joka tapauksessa. Työrauhan antaminen Kysterille ei suinkaan sulje pois rakentavan, kehittävän, arvioivan, erilaisia näkökulmia esiin nostavan, mutta johdonmukaisen poliittisen johtajuuden merkitystä.

AINO KANNIAINEN leppävirran kunnanvaltuuston ja -hallituksen jäsen maakuntavaltuuston jäsen (kesk.)