Turvataan kotien turvallisuus ja turvakotien rahoitus

Maanantai 6.4.2015 klo 17.09 - Aino Kanniainen

img_0031.jpgKaikissa kodeissa ei voida hyvin. Olen työssäni kohdannut paljon eriasteista perheväkivaltaa kokeneita ihmisiä. Tiedän, millaisen jäljen lapsuudessa koettu ja nähty väkivalta jättää sisäiseen turvallisuuden tunteeseen ja miten nämä mielenarvet tarvitsevat hoitoa usein jopa vuosien ja vuosikymmentenkin jälkeen. Olen seurannut ja ollut mukana suomalaisen perheväkivaltatyön kehittämisessä 90-luvulta saakka oman kuntani perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön kehittämisen yhdyshenkilönä ja viiden kunnan yhteisen Seula- perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön kehittämisen hankekoordinaattorina.

 Perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön kehittäminen on edelleen ajankohtaista ja tärkeää. Siksi otin vastaan Ensi- ja turvakotien liiton kutsun kirjoittaa vaaliblogilleni perheen turvallisuutta rikkovasta väkivallasta. Otan alkuun pari tuokiokuvaa.

 Puhelimeni soi illalla. Soittajana on äiti, joka sanoo lähteneensä lastensa kanssa kotoa pakoon nykyajan ”lumihankeen” eli ajelemaan autolla iltapimeään. Äiti ja lapset odottavat autossa kunnes kotona tilanne rauhoittuu ja isä nukahtaa. Näitä autoajeluja on ollut silloin tällöin. Kysyn, onko kotiin sittenkään turvallista palata. Annan tietoa lähikaupungin turvakodista ja suosittelen hakeutumaan sinne. Annan äidille tietoa erilaisista avun hakemisen vaihtoehdoista. Toivon sydämestäni, että äiti saa rohkeutta vihdoinkin hakeutua turvakotiin. Ja, että lasten ei tarvitse enää kertaakaan kokea kauhua, pelkoa ja turvattomuutta.

 Suljen turvakodin oven, joka napsahtaa lukkoon takanani. Hengitän raikasta ulkoilmaa ja kuuntelen lintujen laulua. Olen ollut työni puolesta rankkojen tarinoiden äärellä. Tarinoiden, joissa lasten kokema turvattomuus tulee iholle. Tarinoiden, joissa väkivalta on perheissä muuttunut osaksi "normaalia arkea". Entäpä jos turvakotia ei paikkakunnalla olisi ollut?

 Turvakotien rahoituksen siirtäminen vuonna 2015 valtiolle oli tervetullut uudistus, koska epävarmuus rahoituksen jatkuvuudesta vie pohjaa pitkäkestoiselta kehittämistyöltä. Rahoitus uusien turvakotien perustamiseen näyttää kuitenkin riittämättömältä. Turvakodeissa on nykyään noin 120 perhepaikkaa. Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemistä koskeva yleissopimus suosittaa Suomeen kuitenkin jopa 500 perhepaikkaa. Matkaa tähän on vielä pitkästi. Riittävän tiiviin turvakotiverkoston merkitys avautuu vaikkapa kysymällä, miten lasten tuttu ja turvallinen päivähoito tai koulun käyminen mahdollistuu turvakotijakson aikana.

 Sote - uudistuksessa on varauduttava myös siihen, että uuden sosiaalihuoltolain myötä kuntien vastuu ehkäisevästä tuesta ja kuntouttavasta tuesta kriisivaiheen jälkeen kasvaa. On varmistettava, että hoito- ja palvelujärjestelmissä on riittävästi osaamista perhe- ja lähisuhdeväkivallan tunnistamiseen, puheeksiottamiseen ja auttamiseen.

 Työtä on edelleenkin tehtävä sen eteen, että kodeissa voidaan hyvin. Ennaltaehkäisevä ja perheiden hyvinvointia vahvistava työ on ensiarvoisen tärkeää. Silmiä ei kuitenkaan tule sulkea tosiasialta, että tarvitsemme samalla resursseja myös vakavaa perheväkivaltaa kokeneiden palveluiden ja avun saamisen turvaamiseen. Auttamisen ketjuissa on turvattava jatkumo ennaltaehkäisevästä työstä aina väkivaltaspesifiin työhön saakka. Apua on saatava matalalla kynnyksellä tämän jatkumon kaikissa vaiheissa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ennaltaehkäisevä työ, perheet, perheväkivalta, turvallisuus, turvakoti

Jokaisella nuorella on tarinansa

Keskiviikko 30.5.2012 klo 10.34 - Aino Kanniainen

Kolumni on julkaistu Warkauden lehdessä 30.5.2012
 
Kevät liitetään nuoruuteen ja uuden kasvun aikaan. Peruskoulun päättävillä, ammattiin valmistuvilla ja uusilla ylioppilailla on uusi vaihe edessä.  Nuorten iloon on helppo liittyä näin kevätjuhlien ja suvivirren aikaan. Tehty työ on tuottanut tulosta.

Nuoren saatua riittävän vahvat siivet voi vanhempia muistuttaa      Veikko  Polameren sanoin:

”Sinä päivänä, kun lapsesi on lähdössä, kun pesän risukasan reuna vähän huojahtelee sen siinä tepastellessaan ja oikoessaan lentimiään, katso ettet sano: Jää kotiin, et sinä vielä osaa mitään. Sinä päivänä muista  - lähdön ja rohkaisun hetki, hetki joka ei toistu”.

Väistämättä näihin vaiheisiin liittyy niin ilon kuin haikeudenkin hetkiä. Näin nopeastiko nämä vuodet menivätkin? Päällimmäisenä on kuitenkin ilo tavoitteen saavuttamisesta. Asiathan ovat niin kuin pitääkin. 

Vuosien varrella olen saanut äitinä, ystävänä, perhetuttuna ja myös terapeuttina seurata ja myötäkulkea lukuisten lasten ja nuorten vaiheita. Monia syvällisiä ja jopa koskettaviakin keskusteluja on käyty niin kotisohvalla nuorison kanssa iltaa istuen kuin terapiahuoneessakin.

Toisilla tie on ollut mutkaton ja eteneminen on ollut sen mukaista. Luottamus tulevaisuuteen on ollut selkeä.  Nuoruuteen liittyy joskus myös toisenlaisia sävyjä. Toisilla polku eteenpäin on sisältänyt omaa tai perheenjäsenten sairautta, vastoinkäymisiä ja menetyksiä. Mieleen on hiipinyt epävarmuutta jaksamisesta ja selviytymisestä. Hennoilla harteilla on voinut olla raskas taakka. On ollut aamuja, jolloin olisi tehnyt mieli vetää peitto korviin. On ollut hetkiä, jolloin elämän merkityksellisyys ja tavoitteet ovat olleet hämärän peitossa. Silti sisällä on ollut halu selviytyä ja taistella luovuttamista vastaan. Tuolloin ystävien, perheenjäsenten ja opettajien oikea- aikaiset rohkaisun sanat ovat tulleet enemmän kuin tarpeeseen. Joskus on tarvittu ja tarvitaan mielen solmujen aukaisemiseen myös ammattiauttajan tukea.

Niin monenlaisissa mokkasiineissa kulkeneita on siis saamassa todistuksen vuosien työstä. Tästä näkökulmasta katsoen jokaisen saavutus on yhtä arvokas huolimatta arvosanojen laadusta. Jokaisen tarina on huikea selviytymis- ja onnistumistarina. Näitä tarinoita olisi hyvä saada enemmän esille. Tarinoita, miten vaikeuksista voi selviytyä ja löytää tukevaa maata oman elämän pitkospuiden alle.

Nuoria kuunnellessa tulee selkeästi esille, miten syvimmät kysymykset peilautuvat lopulta itsetuntoon ja välittääkö kukaan -kysymykseen.  Perheen ulkopuoliselle aikuiselle voidaan myöntää, että vanhempien asettamia rajoja arvostetaan samalla kun niitä vastaan kapinoidaankin. Liian väljät rajat tulkitaan puolestaan helposti välinpitämättömyydeksi. Vanhempien mitä kuuluu – kyselyihin voidaan vastata ylimalkaisesti, mutta näiden kyselyjen puute voi puolestaan luoda yksinäisyyden kokemusta. Kokemus siitä, että olen tärkeä ja elämälläni on merkitystä vahvistuu vuosien varrella kaikissa kohtaamisissa, missä läsnä on välittämistä, kohdatuksi ja kuulluksi tulemista. Erityisesti silloin kun on epäonnistunut ja kaikki ei ole mennyt toivotulla tavalla lapsi tarvitsee kannustavaa aikuista.

Entäpä, millaista yhteiskunnallista keskustelua käydään nuorista?  Nuorista puhutaan paljon ja heidät nähdään tulevaisuuden voimavarana. Entäpä kun asiat eivät etenekään odotetulla tavalla? Nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi vaaditaan toimenpiteitä kansantaloudellisten syiden vuoksi.  Monissa puheissa syrjäytyneet nuoret nähdään yhtenä joukkona, joka on jossakin kaukana ja jolle olisi tehtävä jotakin. Entäpä jos kääntäisimme katseen vieläkin lähemmäksi ruohonjuuritasolle näkemään, kuulemaan ja ymmärtämään lasten ja nuorten maailmaa? Jokainen nuori ansaitsee tulla kohdatuksi ja nähdyksi omana itsenä. Ei vain osana joukkoa. Nuorena, jolla on oma tarina.

Aino Kanniainen Psykoterapeutti ja kunnanvaltuutettu Kesk. Leppävirta

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nuoret, valmistuminen, ylioppilaat, vaikeudet, selviytyminen, perhe, syrjäytyminen, kohtaaminen

Ajatuksia lasten ja nuorten maailmasta

Keskiviikko 22.12.2010 klo 23.01

kadet.jpg

Työn täyteinen joulukuu alkaa kääntyä vähitellen jouluksi. Joulukuussa olen erityisesti pohtinut lasten ja nuorten asioita. Olenhan tehnyt päätöksen ja antanut suostumukseni jatkaa työtä nuorten mielenterveystyössä tehtävässä, jota jo vuoden ajan olen hoitanut.

Pro Peruskoulu nettivaaliliitteessä http://properuskoulu2011.blogspot.com/     kirjoituksessani Peruskoulu – kokonaisvaltaista ihmisenä kasvamisen aikaa pohdin erityisesti koulun, kodin ja oppilashuollon yhteistyötä. Valtaosalla nuoria menee hyvin ja heillä on selkeät tulevaisuuden suunnitelmat. Valitettavasti kaikilla nuorilla ei ole samoin. Nuoren pahoinvoinnin, käytösongelmien, kouluvaikeuksien tai psyykkisen oireilun taustalla voi olla monenlaisia syitä. Tarvitaan aikuisia, jotka huomaavat, pysähtyvät, kuulevat ja kuuntelevat ja tarvittaessa puuttuvat tilanteeseen. Yhtään nuorta ei pidä jättää yksin. Yhdenkään nuoren ilmaisemaa pahaa oloa ei pidä katsoa läpi sormien. Tarvitaan vanhempia, opettajia, oppilashuollon henkilöitä ja välittäviä aikuisia. Ja aikaa pysähtyä. Olen sanonut, että nuoren auttamisessa on tärkeintä saada yhteys nuoren mieleen ja sydämeen ja näin kuulla, mistä lopulta onkaan kysymys. On ollut koskettavaa ja palkitsevaa kokea, miten pipo silmillä oleva alasluotu katse on alkanut nousta ja nuoren sulkeutunut ilme avautua.

Eilen annoin haastattelun paikallislehteen perheväkivallasta lasten näkökulmasta. Toimittaja halusi lehteen artikkelin ennen joulua – jospa lasten näkökulmasta asiasta lukeminen havahduttaa vanhemmat pohtimaan, millaisen joulumuiston haluavat antaa lapsilleen. Aina on mahdollista tehdä valintoja turvallisuuden vahvistamiseksi.

Lasten turvallisuus rakentuu aikuisten läsnäolosta, huolenpidosta ja välittämisestä. Kannan huolta, millaista arvopohjaa tulevat vaikeatkin päätökset ja linjaukset Suomen talouden tasapainottamiseksi tulevat heijastelemaan. Taloutta on vastuullisesti tasapainotettava. Onko kestävä tie kuitenkin vain ja ainoastaan se, että markkinavoimat ja talouden kasvun paineet eivät saa meitä unohtamaan inhimillisen elämän lainalaisuuksia. Hyvinvoinnin pohja luodaan lapsuudessa. Kukaan ei jaksa yli voimiensa myöhemminkään. Terveyden ja mielenterveyden näkökulmaa on pidettävä esillä inhimillisten ja kansantaloudellisten vaikutusten vuoksi.

Jouluviikolla on aika hiljentää ja hiljentyä seimen lapsen sanoman äärelle. Me jokainen tarvitsemme taukoa arjen kiireistä. Rauhaisaa joulua!

Aino Kanniainen kansanedustajaehdokas Pohjois-Savo Keskusta

1 kommentti . Avainsanat: Pro Peruskoulu, nuoret, vanhemmuus, oppilashuolto, perheväkivalta

Silmiä ei pidä sulkea

Keskiviikko 3.11.2010 - Aino Kanniainen

 

Viime viikon aikana on uutisoitu lemmikkieläinten pahoinpitelyistä, laiminlyönneistä ja jopa rääkkäyksestä. Muutaman päivän sisällä on tullut esille kissan kuolema kuivausrummussa ja toisaalla tuntikausia kestänyt koiran roikottaminen kuristuspannassa parvekkeelta. Julmaa.

Puolustan ehdottomasti eläintensuojelua ja inhimillistä kohtelua. Hyvä, että myös lainsäädännön taholla tähän tullaan kiinnittämään huomiota ja eläinsuojelurikoksia koskeva rikoslaki on uudistumassa. SS 30.10.10 Lemmikkieläimen surma on julma kosto puolisolle – artikkeli tuo esille eläinrääkkäyksen yhteyden perheväkivaltaan. Tiedossa on, että perheväkivalta alkaa usein henkisenä väkivaltana ja etenee asteittain esineisiin, lemmikkieläimiin ja lopulta läheisiin kohdistuvaksi väkivallaksi. Valitettavasti.

Hyvinvoiva ihminen ei vahingoita itseä eikä toisia. Ei myöskään kohtele eläimiä julmasti.  Ihmisenä olemisen taitoihin kuuluvat elämän suojeleminen, itsen ja toisten arvostaminen ja huomioonottaminen, fyysisen ja psyykkisen koskemattomuuden ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Tunnetaitojen vahvistamisen tulisi kulkea mukana kaikessa kasvatuksessa. Ja silmiä ei pidä sulkea väkivallan merkeiltä – eläimiin tai ihmisiin kohdistuen. Väkivaltaongelmien ehkäisyä ja varhaista puuttumista ongelmiin on tehostettava. Muistutan, että kunnille on annettu suositukset perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn Tunnista, turvaa ja toimi julkaisun muodossa. http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=28707&name=DLFE-3513.pdf

Tähän työhön on myös osoitettava riittävät resurssit. Uskon sijoituksen lopulta kasvavan korkoa niin taloudellisesti kuin ihmisten hyvinvointina.

 

 

1 kommentti . Avainsanat: eläintensuojelu, eläinrääkkäys, eläinsuojelurikos, tunnetaidot, perhe- j alähisuhdeväkivalta, tunnista turvaa ja toimi