Saako puhua?Tiistai 6.8.2013 klo 21.30 - Aino Kanniainen
Kolumni on julkaistu Warkauden lehdessä 6.8.2013 Lämpimän kesän keskelle nousi ukkosmyrskyn tavoin mediamylläkkä sisäministeri Päivi Räsäsen 6.7.13 pitämästä puheesta omantunnon ja lain suhteesta. Heti tämän perään 20.7.13 toimittaja Wali Hashi nosti toisen kielletyn aiheen keskusteluun kysymällä “Voimmeko me mamutkin nostaa kissan pöydälle?” ja nimeää Suomen pahimmaksi viholliseksi alkoholin. Hän ennakoi tekstissään, että todennäköisesti hänet nyt tullaan määrittelemään tiukkapipoiseksi tai moralisoijaksi. Näistä kahdesta erilaisesta teemasta käytyä keskustelua seuratessa pohdin suomalaista keskustelukulttuuria ja sen kehitystä. Toisessa ääripäässä on vaikeneminen, puhumattomuus ja toisessa ääripäässä sanoilla käytävä asemasota, joka syventää kuilua osapuolten välille. Molemmissa on pitkälle vietynä ainekset hallitsemattomaan agressioon. Ja näiden välimaastossa on aito toisia osapuolia kunnioittava dialogi. On sanottu, että suomessa on vallinnut puhumattomuuden kulttuuri. Voi tuntua kaukaa haetulta, mutta totta se vaan on, että sodan jälkeen moni painoi kipeät tunteet sisälleen. Työ toimi terapiana. Ja työtä riitti väsymiseen saakka. Sukupolvien yli siirtyvistä sotatraumoista ryhdyttiin puhumaan vasta 1990-luvun lopulla. Kohtaan työssäni ihmisiä, jotka ovat kärsineet lapsuuskodin puhumattomuudesta ja opettelevat vasta aikuisiällä sanoittamaan tunteitaan. Lehtien pikainenkin lukaisu avaa otsikoita pahoinpitelyistä, tappeluista tai liikennerikkomuksista. Ja usein alkoholi on ollut mukana. Miksihän alkoholiin liittyvistä haitoista- inhimillisistä kärsimyksistä, terveydellisistä ja kansantaloudellisista seurauksista – puhumiseen liittyy pelkoa moralisoijan leiman saamisesta. Vaikeista asioista puhumiseen tarvitsemme vaientamisen ja vaikenemisen sijaan asiallista keskustelua. Entäpä, millaisia elementtejä Päivi Räsäsen puheesta käytyyn keskusteluun näyttää liittyvän? Nopeasti muokatut ja kärjistävät otsikot lähtivät elämään omaa elämäänsä sosiaalisessa mediassa. Kuten Jari Jolkkonen (SaSa 25.7.13) ilmaisi Esivalta ja omatunto - kirjoituksessaan: "Niin kaukana toisistaan olivat puhe ja sen synnyttämä mekastus". Kun keskustelusta puuttuu taito kuunnella, mitä toinen oikeasti on tarkoittanut, syntyy väärinkäsityksia ja väärinymmärtämistä. Keskustelulinjat lähtevät polarisoitumaan kahteen toisilleen vastakkaiseen linjaan. Eri näkökulmia edustavia voidaan luokitella vaikkapa sanoilla suvaitsevainen ja suvaitsematon. Sanat kovenevat ja kuilu syvenee eri näkemystä edustavien välillä. Sähäkimmin reagoivat kiirehtivät vaatimaan syntipukiksi leimatun erottamista tai päättävät itse erota tai ainakin sanoutua irti koko asiasta. Inhimillistähän tämä on. Mutta pahinta on jos keskustelu ylikuumenee ja lähdetään tuhoavan toiminnan tielle. Kuten joku oli jo töhrinyt Päivi Räsäsen asuntoa. Kuulostaako ilmiöltä nimeltä ryhmädynamiikka ja konfliktien kehittyminen? Keskustelukulttuuri kehittyy vaihe vaiheelta. Olemmeko murrosvaiheessa, jossa puhuminen on avautumassa ja ylilyöntejäkin tulee? Sananvapaus ja avoimuuden lisääntyminen ovat arvostettavia asioita. Monet aiemmin vaietut teemat ovatkin jo saaneet päivänvalon kuten perheväkivalta ja mielenterveysongelmat. Näiden asioiden julkisiksi tuominen on avannut myös mahdollisuuden avun saamiseen. Samoin nopea tiedonvälitys on hyvä asia. Mutta tuoko median edustajien kilpailu myyntiluvuista ja paine olla askeleen muita edellä ylilyöntien vaaran? Taustatiedot jäävät tarkistamatta. Kärjekkäät otsikot ohjaavat keskustelua pois itse asiasta. Keskustelukulttuurissa, jossa aina joku syyllistyy, syyllistetään tai pelkää joutuvansa yleisen hyökkäyksen kohteeksi mielipiteidensä vuoksi, on vielä kehittämisen varaa. Keskustelu etenee rakentavaan suuntaan aina kun taustalla on halu kuulla, kuunnella ja arvostaa toista silloinkin kun itse ajattelee toisin. Tämä puolestaan luo turvallisuutta ja mahdollistaa moniäänisen aidon dialogin jossa tarve vastakkainasetteluun vähenee. Sanat rakentavat joko siltaa tai kuilua ihmisten ja ihmisryhmien välille. Konflikteissa on hyvä palata alkuun. Keskustelua on hyvä jatkaa itse asiasta. Ja vaikkapa siitä, että järjestäytynyt yhteiskunta perustuu lakien noudattamiseen. Ja siitä, mitä elämän suojeleminen tarkoittaa. Hyvin toimivassa yhteiskunnassa on tilaa myös eettiselle keskustelulle. Kaikilla. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: keskustelukulttuuri, puhumattomuus, dialogi, ryhmädynamiikka, konflikti |
Arjen tositarinoiden kuuntelija
ja ihmisläheinen vaikuttaja
Toivoa Turvaa ja Terveyttä
Aino Kanniainen