Ajatuksia lasten ja nuorten maailmasta

Share |

Keskiviikko 22.12.2010 klo 23.01


kadet.jpg

Työn täyteinen joulukuu alkaa kääntyä vähitellen jouluksi. Joulukuussa olen erityisesti pohtinut lasten ja nuorten asioita. Olenhan tehnyt päätöksen ja antanut suostumukseni jatkaa työtä nuorten mielenterveystyössä tehtävässä, jota jo vuoden ajan olen hoitanut.

Pro Peruskoulu nettivaaliliitteessä http://properuskoulu2011.blogspot.com/     kirjoituksessani Peruskoulu – kokonaisvaltaista ihmisenä kasvamisen aikaa pohdin erityisesti koulun, kodin ja oppilashuollon yhteistyötä. Valtaosalla nuoria menee hyvin ja heillä on selkeät tulevaisuuden suunnitelmat. Valitettavasti kaikilla nuorilla ei ole samoin. Nuoren pahoinvoinnin, käytösongelmien, kouluvaikeuksien tai psyykkisen oireilun taustalla voi olla monenlaisia syitä. Tarvitaan aikuisia, jotka huomaavat, pysähtyvät, kuulevat ja kuuntelevat ja tarvittaessa puuttuvat tilanteeseen. Yhtään nuorta ei pidä jättää yksin. Yhdenkään nuoren ilmaisemaa pahaa oloa ei pidä katsoa läpi sormien. Tarvitaan vanhempia, opettajia, oppilashuollon henkilöitä ja välittäviä aikuisia. Ja aikaa pysähtyä. Olen sanonut, että nuoren auttamisessa on tärkeintä saada yhteys nuoren mieleen ja sydämeen ja näin kuulla, mistä lopulta onkaan kysymys. On ollut koskettavaa ja palkitsevaa kokea, miten pipo silmillä oleva alasluotu katse on alkanut nousta ja nuoren sulkeutunut ilme avautua.

Eilen annoin haastattelun paikallislehteen perheväkivallasta lasten näkökulmasta. Toimittaja halusi lehteen artikkelin ennen joulua – jospa lasten näkökulmasta asiasta lukeminen havahduttaa vanhemmat pohtimaan, millaisen joulumuiston haluavat antaa lapsilleen. Aina on mahdollista tehdä valintoja turvallisuuden vahvistamiseksi.

Lasten turvallisuus rakentuu aikuisten läsnäolosta, huolenpidosta ja välittämisestä. Kannan huolta, millaista arvopohjaa tulevat vaikeatkin päätökset ja linjaukset Suomen talouden tasapainottamiseksi tulevat heijastelemaan. Taloutta on vastuullisesti tasapainotettava. Onko kestävä tie kuitenkin vain ja ainoastaan se, että markkinavoimat ja talouden kasvun paineet eivät saa meitä unohtamaan inhimillisen elämän lainalaisuuksia. Hyvinvoinnin pohja luodaan lapsuudessa. Kukaan ei jaksa yli voimiensa myöhemminkään. Terveyden ja mielenterveyden näkökulmaa on pidettävä esillä inhimillisten ja kansantaloudellisten vaikutusten vuoksi.

Jouluviikolla on aika hiljentää ja hiljentyä seimen lapsen sanoman äärelle. Me jokainen tarvitsemme taukoa arjen kiireistä. Rauhaisaa joulua!

Aino Kanniainen kansanedustajaehdokas Pohjois-Savo Keskusta

Avainsanat: Pro Peruskoulu, nuoret, vanhemmuus, oppilashuolto, perheväkivalta


Kommentit

24.3.2011 4.53  factory coach outlet

Thank you for yor post!it is amazing!i like it!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini