Nuoret tarvitsevat kohtaavaa tukeaTorstai 2.4.2015 klo 9.37 - Aino Kanniainen Kirjoitus on julkaistu Warkauden lehdessä 1.4.15 Nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset esittivät tärkeän kysymyksen (WL23.3.15) meille kansanedustajaehdokkaille, miten vastata nuorten yksinäisyyteen ja tuen tarpeeseen. Voin itsekin nuoria hoitavana psykoterapeuttina yhtyä kirjoituksessa esille tuotuihin kysymyksiin. Asia on tärkeä nostaa esille. Jokaisen nuoren selviytyminen hyvään ja tasapainoiseen elämään on meidän jokaisen asia. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi yhteiskunnalle koituva lasku yhdestä syrjäytyneestä nuoresta on 1,2 miljoonaa euroa. Meillä ei todellakaan ole tähän varaa. Jokainen syntyvä lapsi tarvitsee kasvulleen suojaa ja tukea. Perusta yksilön mielenterveydelle luodaan lapsuudessa. Yksinäisen tai muuten syrjäytymisvaarassa olevan nuoren tilanne ei ole kehittynyt hetkessä vaan on usein hyvin monen tekijän summa. Mitä konkreettista voimme sitten tehdä nuorten auttamiseksi? Perheisiin annettava ennaltaehkäisevä ja varhainen tuki ovat parasta tukea lapsen tulevaisuudelle. Perhepalveluita on kehitettävä niin, että perheiden hyvinkin erilaisiin tuen tarpeisiin on palvelujärjestelmässämme mahdollista vastata. Lapsiperheiden kotipalvelun, perhetyön, perheneuvonnan, matalan kynnyksen pari-, ja perheterapian ym. tulee muodostaa saumattoman palveluketjun. Päivähoitoon, kouluun ja oppilashuoltoon on turvattava riittävät resurssit nuoren kasvun ja kehityksen sekä varhaisen tuen tarpeen tunnistamiseen. Tunne- ja turvataitojen vahvistaminen vähentävät koulukiusaamisen riskiä. Opetussisältöihin tulee sisältyä ihmisenä olemisen ja arjen hallinnan taitoja. Tärkeimmän pohjan kuitenkin luo kokemus, että on arvokas ja elämällä on merkitystä. Täysi-ikäisyyden ja lastensuojelun rajana oleva 18 vuotta, ei takaa että nuori selviytyy ilman tukea. Näen tulevassa sote- uudistuksessa tärkeäksi, että rakenteiden ja rahoituspohjan miettimisestä päästään vihdoinkin toimintojen kehittämiseen ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön tiivistämiseen. Järjestelmän on oltava sellainen, että nuori ei turhaudu ja luovuta luukulta luukulle kulkiessa vaan saa tarpeidensa mukaisesti kohdennettua apua mahdollisimman matalalla kynnyksellä ja samalta luukulta. Tuen tulee olla pitkäkestoista. Tulevaisuuden uskon ja itsenäisen elämän rakentaminen tapahtuu askel askeleelta. Tälle matkalle tarvitaan kannustajia ja tukijoita, jotka jaksavat luoda uskoa myös takapakkien kohdatessa. Eri alojen ammattilaisilla on tähän halua. Siitä kertoo esitetty kysymyskin. Myös kolmannen sektorin ja monien järjestöjen julkisia palveluita täydentävä työ tulee nostaa sille kuuluvaan arvoon. Lyhytaikainen rahoitus luo epävarmuutta ja hyvien käytäntöjen juurruttaminen jää rahoituksen loppuessa kesken. Tarvitaan todellista nuorisotakuun toteutumista ja nuorten asioiden syvempää ymmärtämistä, jotta myös resurssit saadaan riittävälle tasolle. Nuorille on löydyttävä myös opiskelu- ja työpaikkoja. On haettava malleja, joilla nuoria työllistäviä yrityksiä tuetaan niin, että kynnys nuoren työllistämiseen madaltuu. Parasta kuntoutusta on työ, joka vahvistaa uskoa omiin voimavaroihin ja luo elämään sisältöä ja merkitystä. Palveluiden kehittämisessä parasta asiantuntijuutta edustavat nuoret itse, heidän vanhempansa ja nuorten kanssa työskentelevät. Olen valmis tekemään parhaani, jotta nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen nostetaan tulevalla hallituskaudella yhdeksi tärkeäksi tavoitteeksi. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nuoret, yksinäisyys, syrjäytyminen, sote-uudistus, mielenterveys |
Jokaisella nuorella on tarinansaKeskiviikko 30.5.2012 klo 10.34 - Aino Kanniainen Kolumni on julkaistu Warkauden lehdessä 30.5.2012
Kevät liitetään nuoruuteen ja uuden kasvun aikaan. Peruskoulun päättävillä, ammattiin valmistuvilla ja uusilla ylioppilailla on uusi vaihe edessä. Nuorten iloon on helppo liittyä näin kevätjuhlien ja suvivirren aikaan. Tehty työ on tuottanut tulosta.
Nuoren saatua riittävän vahvat siivet voi vanhempia muistuttaa Veikko Polameren sanoin: ”Sinä päivänä, kun lapsesi on lähdössä, kun pesän risukasan reuna vähän huojahtelee sen siinä tepastellessaan ja oikoessaan lentimiään, katso ettet sano: Jää kotiin, et sinä vielä osaa mitään. Sinä päivänä muista - lähdön ja rohkaisun hetki, hetki joka ei toistu”. Väistämättä näihin vaiheisiin liittyy niin ilon kuin haikeudenkin hetkiä. Näin nopeastiko nämä vuodet menivätkin? Päällimmäisenä on kuitenkin ilo tavoitteen saavuttamisesta. Asiathan ovat niin kuin pitääkin. Vuosien varrella olen saanut äitinä, ystävänä, perhetuttuna ja myös terapeuttina seurata ja myötäkulkea lukuisten lasten ja nuorten vaiheita. Monia syvällisiä ja jopa koskettaviakin keskusteluja on käyty niin kotisohvalla nuorison kanssa iltaa istuen kuin terapiahuoneessakin. Toisilla tie on ollut mutkaton ja eteneminen on ollut sen mukaista. Luottamus tulevaisuuteen on ollut selkeä. Nuoruuteen liittyy joskus myös toisenlaisia sävyjä. Toisilla polku eteenpäin on sisältänyt omaa tai perheenjäsenten sairautta, vastoinkäymisiä ja menetyksiä. Mieleen on hiipinyt epävarmuutta jaksamisesta ja selviytymisestä. Hennoilla harteilla on voinut olla raskas taakka. On ollut aamuja, jolloin olisi tehnyt mieli vetää peitto korviin. On ollut hetkiä, jolloin elämän merkityksellisyys ja tavoitteet ovat olleet hämärän peitossa. Silti sisällä on ollut halu selviytyä ja taistella luovuttamista vastaan. Tuolloin ystävien, perheenjäsenten ja opettajien oikea- aikaiset rohkaisun sanat ovat tulleet enemmän kuin tarpeeseen. Joskus on tarvittu ja tarvitaan mielen solmujen aukaisemiseen myös ammattiauttajan tukea. Niin monenlaisissa mokkasiineissa kulkeneita on siis saamassa todistuksen vuosien työstä. Tästä näkökulmasta katsoen jokaisen saavutus on yhtä arvokas huolimatta arvosanojen laadusta. Jokaisen tarina on huikea selviytymis- ja onnistumistarina. Näitä tarinoita olisi hyvä saada enemmän esille. Tarinoita, miten vaikeuksista voi selviytyä ja löytää tukevaa maata oman elämän pitkospuiden alle. Nuoria kuunnellessa tulee selkeästi esille, miten syvimmät kysymykset peilautuvat lopulta itsetuntoon ja välittääkö kukaan -kysymykseen. Perheen ulkopuoliselle aikuiselle voidaan myöntää, että vanhempien asettamia rajoja arvostetaan samalla kun niitä vastaan kapinoidaankin. Liian väljät rajat tulkitaan puolestaan helposti välinpitämättömyydeksi. Vanhempien mitä kuuluu – kyselyihin voidaan vastata ylimalkaisesti, mutta näiden kyselyjen puute voi puolestaan luoda yksinäisyyden kokemusta. Kokemus siitä, että olen tärkeä ja elämälläni on merkitystä vahvistuu vuosien varrella kaikissa kohtaamisissa, missä läsnä on välittämistä, kohdatuksi ja kuulluksi tulemista. Erityisesti silloin kun on epäonnistunut ja kaikki ei ole mennyt toivotulla tavalla lapsi tarvitsee kannustavaa aikuista. Entäpä, millaista yhteiskunnallista keskustelua käydään nuorista? Nuorista puhutaan paljon ja heidät nähdään tulevaisuuden voimavarana. Entäpä kun asiat eivät etenekään odotetulla tavalla? Nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi vaaditaan toimenpiteitä kansantaloudellisten syiden vuoksi. Monissa puheissa syrjäytyneet nuoret nähdään yhtenä joukkona, joka on jossakin kaukana ja jolle olisi tehtävä jotakin. Entäpä jos kääntäisimme katseen vieläkin lähemmäksi ruohonjuuritasolle näkemään, kuulemaan ja ymmärtämään lasten ja nuorten maailmaa? Jokainen nuori ansaitsee tulla kohdatuksi ja nähdyksi omana itsenä. Ei vain osana joukkoa. Nuorena, jolla on oma tarina. Aino Kanniainen Psykoterapeutti ja kunnanvaltuutettu Kesk. Leppävirta |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nuoret, valmistuminen, ylioppilaat, vaikeudet, selviytyminen, perhe, syrjäytyminen, kohtaaminen |
Tammimarkkinoiden tunnelmiaLauantai 29.1.2011 klo 19.13 - Aino Kanniainen Nyt se on koettu tammimarkkinoilla - 20 asteessa kampanjointi. Kansanedustajaehdokkaan eräänlainen kestävyyskoe. Kuopion markkinoilla keskiviikkona ja torstaina 26-27.1.11 oli kylmästä säästä huolimatta paljon väkeä. Ja ilahduttavan moni pysähtyi myös Keskustan teltalle. Mikä ihmisiä puhututtaa – jonkinlainen kooste käydyistä keskustelunaiheista tässä. Lapsilisät puhuttavat ja nostavat tunteita pintaan. Suurin osa on tuohduksissaan kuultuaan, että lapsilisä lasketaan toimeentulotuessa tuloksi. Niinpä. Samaa ihmettelen minäkin. Tiedän, miten paljon lapsen vaatteisiin, harrastuksiin ja urheiluvarusteisiin uppoaa rahaa. Lapset kasvavat nopeasti ja lähes joka vuosi on tarve hankkia uudet luistimet, sukset, monot ja toppavaatteet. Entäpä musiikkikoulun lukukausimaksut ja muut harrastusmaksut? Ja entäpä jos perheessä on useampi lapsi? Syystä tai toisesta tiukassa taloudellisessa tilanteessa olevilta vanhemmilta vaaditaan todella paljon. Miltä tuntuu vanhemmasta tilin näyttäessä hälytysrajaa ja lapsi kirkkain silmin kertoo, että ensi viikolla alkaa koulussa hiihto ja edellisen talven sukset ovat liian lyhyet? Ja seuraavaksi alkaa luistelu. Lapsilisä kuuluu lapsille ja piste. Nuorten asiat puhuttavat myös ikääntyviä. Miten ihmeessä on mahdollista, että puhumme työurien pidentämisestä samalla kun nuoret eivät saa edes sitä ensimmäistäkään työpaikkaa? Tai opintoihin kaivattavaa harjoittelupaikkaa? Ei siinä paljoa lohduta tilastot tulevien vuosien työvoimapulasta. Nuoren aika on tässä ja nyt. Koskettavia elämäntarinoita sain myös kuulla. Vaimon kuoleman jälkeen yksinjäämisestä kahden lapsen kanssa ja millaista tukea sai tai jäi saamatta. Huomioidaanko fyysisen sairauden yhteydessä riittävästi omaisten tuen tarvetta? Entäpä lasten? Vielä vuosien jälkeen tapahtuneesta aistin tiettyä orpoutta. Koskettavaa oli myös kuulla vanhan herran tarinaa sota-ajoista ja matkasta tähän päivään. Mikä suojasi lapsia ja nuoria sotatraumoilta? Ja miksi nyt hyvinvoinnin aikana niin moni nuori kuitenkin oireilee? Missä on yhteisöllisyyden suoja nykyään? Onneksi meillä on paljon hyvinvoivia ja elämässä eteenpäin meneviä nuoria. Mutta yhtäkään nuorta ei pidä jättää tyhjän päälle. Kampanjointi ihmisten parissa on antoisaa. Kosketus ihmisten arkeen on tärkeää säilyä myös vaalien jälkeenkin, tuleepa valituksi kansanedustajaksi tai ei. Työni ihmisten parissa pitää siitä huolen. Mikäli tulen valituksi kansanedustajaksi, haluan työhuoneeni seinälle taulun, jossa on saamani äänimäärä. Jokainen ääni muistuttaa, keneltä ja keiltä olen valtuutuksen tehtävään saanut. |
1 kommentti . Avainsanat: lapsilisät, nuoret, toimeentulo, työura, selviytyminen |
Ajatuksia lasten ja nuorten maailmastaKeskiviikko 22.12.2010 klo 23.01 Työn täyteinen joulukuu alkaa kääntyä vähitellen jouluksi. Joulukuussa olen erityisesti pohtinut lasten ja nuorten asioita. Olenhan tehnyt päätöksen ja antanut suostumukseni jatkaa työtä nuorten mielenterveystyössä tehtävässä, jota jo vuoden ajan olen hoitanut. Pro Peruskoulu nettivaaliliitteessä http://properuskoulu2011.blogspot.com/ kirjoituksessani Peruskoulu – kokonaisvaltaista ihmisenä kasvamisen aikaa pohdin erityisesti koulun, kodin ja oppilashuollon yhteistyötä. Valtaosalla nuoria menee hyvin ja heillä on selkeät tulevaisuuden suunnitelmat. Valitettavasti kaikilla nuorilla ei ole samoin. Nuoren pahoinvoinnin, käytösongelmien, kouluvaikeuksien tai psyykkisen oireilun taustalla voi olla monenlaisia syitä. Tarvitaan aikuisia, jotka huomaavat, pysähtyvät, kuulevat ja kuuntelevat ja tarvittaessa puuttuvat tilanteeseen. Yhtään nuorta ei pidä jättää yksin. Yhdenkään nuoren ilmaisemaa pahaa oloa ei pidä katsoa läpi sormien. Tarvitaan vanhempia, opettajia, oppilashuollon henkilöitä ja välittäviä aikuisia. Ja aikaa pysähtyä. Olen sanonut, että nuoren auttamisessa on tärkeintä saada yhteys nuoren mieleen ja sydämeen ja näin kuulla, mistä lopulta onkaan kysymys. On ollut koskettavaa ja palkitsevaa kokea, miten pipo silmillä oleva alasluotu katse on alkanut nousta ja nuoren sulkeutunut ilme avautua. Eilen annoin haastattelun paikallislehteen perheväkivallasta lasten näkökulmasta. Toimittaja halusi lehteen artikkelin ennen joulua – jospa lasten näkökulmasta asiasta lukeminen havahduttaa vanhemmat pohtimaan, millaisen joulumuiston haluavat antaa lapsilleen. Aina on mahdollista tehdä valintoja turvallisuuden vahvistamiseksi. Lasten turvallisuus rakentuu aikuisten läsnäolosta, huolenpidosta ja välittämisestä. Kannan huolta, millaista arvopohjaa tulevat vaikeatkin päätökset ja linjaukset Suomen talouden tasapainottamiseksi tulevat heijastelemaan. Taloutta on vastuullisesti tasapainotettava. Onko kestävä tie kuitenkin vain ja ainoastaan se, että markkinavoimat ja talouden kasvun paineet eivät saa meitä unohtamaan inhimillisen elämän lainalaisuuksia. Hyvinvoinnin pohja luodaan lapsuudessa. Kukaan ei jaksa yli voimiensa myöhemminkään. Terveyden ja mielenterveyden näkökulmaa on pidettävä esillä inhimillisten ja kansantaloudellisten vaikutusten vuoksi. Jouluviikolla on aika hiljentää ja hiljentyä seimen lapsen sanoman äärelle. Me jokainen tarvitsemme taukoa arjen kiireistä. Rauhaisaa joulua! Aino Kanniainen kansanedustajaehdokas Pohjois-Savo Keskusta |
1 kommentti . Avainsanat: Pro Peruskoulu, nuoret, vanhemmuus, oppilashuolto, perheväkivalta |
Arjen tositarinoiden kuuntelija
ja ihmisläheinen vaikuttaja
Toivoa Turvaa ja Terveyttä
Aino Kanniainen