Vappupuhe 2013 Leppävirran torilla

Keskiviikko 1.5.2013 klo 22.10 - Aino Kanniainen

Hyvää vappua kaikille!

Edellisen kerran pidin tällä samalla paikalla vappupuhetta vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen kaksi vuotta sitten. Silloin Jytky – vaalien jälkeen olivat edessä pitkittyvät hallitusneuvottelut, joiden tuloksena syntyi kuuden puolueen hallitus. Kunta- ja soteuudistusta on valmisteltu suurilla sanoilla Kunnat kyykkyyn ja vain suuri on kaunista- ajatuksilla. Osinkoverouudistuksen todellisten vaikutusten selviäminen ja valuvikojen paikkailu herätti myös median näkemään hallituksemme tilanteen. Yhä enemmän on kuultu asiantuntijoidenkin esittämää kritiikkiä uudistusten toteuttamistavoista. Viimeisin puoluekannatusmittaus osoitti myös kansalaisten tyymättämyyden kasvaneen. Uhosta ei saa tulla tuhoa.

Mikäli hallituksen politiikkaa sokeasti uskotaan on vaarana toteutua Aleksis Salusjärven (28.2.2013 )kolumnissaan luoma provosoitu kuva nyky-Suomen näköalattomuudesta ja miten Suomi on menossa kiinni. ”Asutus on keskittynyt suurten kaupunkien taajamiin ja palvelut on viety ostoskeskuksiin. Yli miljoona suomalaista on eläkeiässä ja näyttää, että viimeiset heistä tulevat sammuttamaan maaseudulla valot.” Emmehän me näin anna tapahtua Leppävirralla? Emmehän?

Kuntavaalien jälkeen eräänlainen jytky tuli Leppävirrallekin. Kuin toisintona valtakunnan politiikasta syntyi 18 valtuutetun ja viiden puolueen tekninen vaaliliitto. Toivon vahvasti, Leppävirralla emme kuitenkaan sorru nykyhallituksen politiikan kopiointiin vaan päätösten perustelut lähtevät paikallistasolta ja kuntalaisista.   Sitä kuntaa kuuleminen, jonka juurella asunto

Kaikessa päätöksenteossa on lähdettävä ihmisen tasolta kuten Jim Rohn on todennut: Johtajana sinun tulisi aina aloittaa sieltä, missä ihminen on, ennen kuin yrität johtaa häntä sinne, minne toivot hänen menevän”.

Leppävirran tulevaisuuden kuvan määrittelen seuraavaksi -  Itsenäinen elinvoimainen Leppävirta. Kyllähän Leppävirralle olisi ottajia. Mutta mitä liitos tarkoittaisi pidemmässä juoksussa kuntamme kehittämiselle? Tosiasiahan on, että kuntaliitokset johtavat palveluiden etääntymiseen  ja syrjäisimpien osien kuihtumiseen. Hyvään itsetuntoon liittyy oman ja toisten aseman tiedostaminen ja arvostaminen. Emme ole kaupunki vaan maaseutukunta, joka tekee hyvää yhteistyötä naapurikuntien kanssa seudun ja koko maakunnan hyvinvointia rakentaen. Selkeä tavoite antaa suunnan kuten Gart Stein on Tiellä pysymisen taito- kirjassaan todennut: “ Auto menee sinne, minne silmät katsovat”.

Itsenäisyys turvaa koko kunnan kehittämisen aina syrjäisimpään kolkkaan saakka ja sen, että leppävirtalaiset saavat äänensä kuuluviin heitä koskevissa asioissa. Päätöksenteko ei myöskään valu yhä kauemmaksi ja yhä suurempien kuntien valtuustoihin.

Elinvoimaisuus lähtee ja kasvaa vahvuuksista. Se, mihin huomio kiinnitetään, kasvaa ja vahvistuu. Tarvitaan arvostavaa silmää näkemään mitkä asiat meillä ovat hyvin.  Pitkäjänteisen työn tuloksena Leppävirran talous ja peruspalveluiden taso on saatu pidettyä vertailukelpoisella tasolla. Kysterille terveydenhoidon palveluiden tuottajana voidaan antaa kiitosta. Opetusryhmien keskikoko on maakunnan tasolla verrattuna suhteellisen pieni ja valinnaisuudentaso suhteellisen laaja. Oman lukion säilyminen kunnassa on meille myös tärkeä. Osaammeko arvostaa näitä asioita riittävästi?

Olemme laaja-alainen kunta, jossa kylillä oleva aktiivisuus ja monenlainen yritystoiminta tuovat osaltaan tekemisen meininkiä. Kuntamme ei ole liian suuri eikä liian pieni vaan sopivankokoinen. Täällä on hyvä asua, elää, tehdä töitä ja yrittää. Kunnassamme on paljon yhteisöllisyyttä. Maaseutuohjelma on rakennettu koko kunnan elinvoimaisuutta ja kehittämistä ajatellen. On pidettävä huoli, että myös valtuuston hyväksymää maaseutuohjelmaa tullaan hyödyntämään.

Kunnan asukasluvun lasku on saatava taittumaan. Kaavoitus – ja tonttipolitiikan on oltava enemmänkin mahdollisuuksia etsivää kuin esteiden rakentamista. Paluumuuttajat ja mahdolliset myös maaseudulle rakentajat on otettava ilolla vastaan. Kesämökkien muuttamista vakituiseksi asunnoksi on mahdollistettava aiempaa helpommin. Jokainen kuntalainen on nähtävä elinvoimaisuuden lisääjänä eikä kulueränä.

Elinkeinopolitiikan on oltava aktiivista ja on katsottava jo olemassa olevien leppävirtalaisten yritysten menestymisen ja kasvun mahdollisuuksia. Suosi suomalaista- suosi leppävirtalaista. Valintoja teemme jokainen omalta osaltamme.

Lopuksi hieman positiivisen psykologian antia meille kaikille, sinulle, minulle ja koko kunnalle. Tutkimuksen mukaan kukoistavan ja hyvinvoivan yksilön tai yhteisön  positiivisuus-negatiivisuussuhde on 3:1. Ei siis 3:0. Vaikka negatiivisetkin asiat on nostettava esille, voidaan se tehdä rakentavasti ja lähtien liikkeelle siitä mikä jo on hyvää ja toimivaa.

Myönteistä virtaa Leppävirralle!

Leppävirta - vahva peruskunta jatkossakin

Tiistai 31.1.2012 klo 13.16 - Aino Kanniainen

Kirjoitus on julkaistu Soisalon Seudussa 31.1.2012

Vähän ennen vuodenvaihdetta puhalsivat myrskytuulet lähes koko Suomen yli ja antoivat varoituksensa yhteiskunnan haavoittuvuudesta. Yhteiskunnallisista muutosten tuulista olemme saaneet viestejä mm. Suomen Kuvalehden (13.1.2012) julkaiseman hallituksen salaisen kuntakartan myötä. Keskeneräisenä suunnitelmana se antaa kuitenkin esimakua, mihin kuntia ollaan viemässä. Vai että Leppävirta voidaan jakaa kahtia Kuopion ja Varkauden kesken. Uskomatonta!

Kuntakartan julkistamisen aiheuttama kohu sai aikaan sen, että hallitus siirtää kuntauudistuksen valmistelun 20 -70 selvitysmiehelle. Näiden selvittelijöiden tehtävänä on käydä läpi kuntien olosuhteet ja tehdä sen jälkeen omat ehdotuksensa vaihtoehdoista eli kuntaliitoksista tai kuntien välisestä yhteistyöstä. Kyllä kunnat osaavat nämä tiedot ihan itsekin hallitukselle antaa.

Eikö viisainta olisi tunnustaa ja tunnistaa, että kuntien kyky hoitaa taloutta ja tuottaa toimivia palveluita ei ole suoraan verrannollinen kunnan kokoon. Leppävirta menestyisi tässä analyysissä hyvin.

Suomen Kuvalehden teettämän kyselyn (SK 27.1.2012) mukaan kansalaiset tyrmäävät suunnitelmat noin 70 suurkunnasta. Lehdistö teki tämän selväksi ilman hallituksen palkkaamia selvitysmiehiäkin.  Selkeä viesti siitä, että nyt jos koskaan on johdonmukaisesti puolustettava kunnallista itsehallintoa ja demokratiaa. Sitä, että jokaisen osallisuus yhteisiin asioihin on tärkeä. Uudistamisen on lähdettävä alueiden ja ihmisten tasolta ja tarpeista.  Yhteisöllisyys on merkityksellistä kaikille riippumatta asuinpaikasta, iästä tai sosiaalisesta asemasta.  Toimivia rakenteita ja käytäntöjä ei pidä ehdoin tahdoin lähteä purkamaan. Paras – lain mukaisesti tehdyille muutoksille on annettava työrauha. Vaalikausien mukaan eri suuntiin tempoileva politiikka vie pohjaa kauaskantoiselta suunnittelulta.

Totta on, että myös Pohjois-Savossa on maakunnan elinvoimaisuuden säilymisen ja kehittämisen eteen tehtävä laaja-alaista yhteistyötä yli kuntarajojen.  Leppävirta on jo nyt monissa asioissa näin toiminutkin. Tästä viimeisimpänä esimerkkinä siirtyminen vuoden vaihteessa terveydenhuollon monikunnalliseen Kysteri- liikelaitokseen. Kuntien välisessä yhteistyössä olemme olleet siis aktiivisesti mukana.  On vaikea ymmärtää, mitä lisäetua mahdollinen kuntaliitos tai pahimmassa tapauksessa vahvan peruskunnan jakaminen kahtia leppävirtalaisille toisi.

Eiköhän anneta suurimman kuntaliitospainostuksen laantua. Keskitytään tätä odotellessa kehittämään Leppävirtaa edelleenkin itsenäisenä maaseutukuntana, jossa kirkonkylä ja monet aktiiviset kyläalueet muodostavat toimivan kokonaisuuden. Näin turvaamme parhaiten kuntalaisia lähellä olevien palveluiden säilymisen kohtuullisella etäisyydellä. Ja sen, että yhä useampi voi olla vaikuttamassa kotikuntansa kehittämiseen.

Ja mehän ei luovuteta

Keskiviikko 19.10.2011 klo 21.25 - Aino Kanniainen

Ja mehän ei luovuteta! 

Hallitus markkinoi vahvoihin peruskuntiin pohjautuvaa elinvoimaista kuntarakennetta. Kunta- ja palvelurakenneuudistus tulee olemaan yksi Suomen historian merkittävimmistä ja vaativimmista lainvalmistelu- ja hallintorakennehankkeista. Huoleni nousee tavasta ja vauhdista, jolla tätä ollaan toteuttamassa.

Kuntaministeri Virkkusen puheet tarvittaessa käyttöönotettavasta kovasta ohjauksesta, perälaudasta ja kepistä on saanut aikaan jopa kuntien kapinaliikkeen. Onneksi hallituspuolueiden riveistä on alkanut kuulua kuntien pakkoliitoksia torjuvia ääniä.  Toivottavasti valtion tiukkeneva taloudellinen ohjaus ei laita kuntia polvilleen.  Pakko ei toimi kehityksen kannustimena ja kiire on huono konsultti. Uudistusten johtaminen on taitolaji. Hyvätkin hankkeet voidaan pilata kiireellä ja riittävän monipuolisen keskustelun puuttumisella. 

Hyvään johtajuuteen kuuluu epäilevien ja kriittisten äänien kuuleminen.  Keskuskaupunkien kehittämisen lisäksi on muistettava, että elämää on myös maaseutukunnissa ja syrjäisimmissä kylissä. Onneksi on ja toivottavasti tulee jatkossakin olemaan.  Tarvitaan konkreettisia vastauksia, miten suuruuden ekonomiassa turvataan harvaanasuttujen alueiden ihmisten kuuleminen, vaikuttamismahdollisuudet sekä kohtuulliset lähipalvelut ja niiden saavutettavuus? Maailma näyttää erilaiselta katulamppujen valossa kuin maaseudun näkökulmasta. Johdonmukaisuuden nimissä voi odottaa, että palvelujen keskittämisen kompensaationa pidettäisiin huoli tieverkoston kunnosta.  Mitenkäs muuten maaseudun tuottamat elintarvikkeet, energia- ja metsäteollisuuden raaka-aineet kuljetetaan ”ihmisten ilmoille”? Ilman näitä Suomi on ennen pitkää pulassa.

Tarvitaan vielä paljon vuoropuhelua valtiovallan, kuntien ja eri tahojen välillä nykyisten kaupunki- ja maaseutukuntien olemisen oikeutuksesta, tarpeista, erityispiirteistä ja keskinäisestä yhteistyöstä. Toivon vahvistuvia äänenpainoja siitä, miten uudistuksessa turvataan keskuskaupunkien ja maaseudun kehitysmahdollisuudet. Molempia tarvitaan. Kummankaan ei pitäisi olla toisiltaan pois vaan päinvastoin.

Aluepoliittista keskustelua ja edunvalvontaa on siis vahvistettava, mikäli tahdotaan turvata koko Suomen tasapainoinen kehitys. Keskustelu päätöksenteon seurauksista tulee viedä suurten linjojen tasolta yksittäisten ihmisten tasolle. Mitä vaikkapa pienten ekaluokkalaisten siirtäminen monen sadan oppilaan kouluun tarkoittaa lapsen turvallisuuden tunteelle?  Tai miten vielä omatoiminen mökin mummo saa asiansa hoidettua? Tai miten perheyritykselle saadaan jatkajaa? Ei ole merkityksetöntä, vahvistetaanko epävarmuutta vai tulevaisuudenuskoa.

Siitä huolimatta, että ilmassa leijuu kysymys ”mitä tuleman pitää”, paniikkimielialaan ei pidä sortua. Kuntien taloussuunnitelmien on oltava kestävällä ja pitkäjänteisellä pohjalla. Tämä turvaa parhaiten kuntien itsenäisyyden myös jatkossa. Niin myös Leppävirralla.  On tunnistettava oman kunnan mahdollisuudet ja haasteet sekä nähtävä laajemmin alueen ja valtakunnan suunta. Yhteistyötä voidaan tehdä ilman kuntaliitoksiakin ja yhteisymmärryksessä tehtyjä kuntaliitoksia ei myöskään ole syytä vastustaa.