Lähelle se meni

Sunnuntai 26.4.2015 klo 12.14 - Aino Kanniainen

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ensikertalaisena saadut 3280 ääntä ja varakansanedustajan paikka kannustivat lähtemään toisen kerran ehdolle. Toisaalta pohdin, miten yhdistää vaativa asiakastyö ja kampanjan vaatima aika.  Kuitenkin monet kannustavat yhteydenotot ja sekä Varkauden että Leppävirran Keskustan kunnallisjärjestöiltä tulleet pyynnöt saivat harkitsemaan asiaa vakavasti. Perheeni tuki ja kannustus oli myös ehdotonta.  Ajattelin, että lopulta tarjolla on  vain hyviä vaihtoehtoja – kansanedustajan työ tai jatkaminen ammatissani, jonka koen merkitykselliseksi. Miksipä sitten en olisi lähtenyt?

Juha Sipilän vauhdittamassa vaalistartissa 31.8.14 Lieksassa ja Kiuruvedellä autoni mittariin tuli huikeat 650 km. Päätin jo heti alkuunsa, että vaalityössä ajettuja kilometrejä tai kuluneita tunteja ei lasketa.Saamani tehtävän kansanedustajaehdokkaana  halusin hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla resurssit – osaaminen, aika, käytettävissä oleva raha ja tukijoiden antama apu - puitteissa. Yhteisellä asialla yhdessä tehden.

Tunnelma kampanjassani oli heti alusta saakka innostunut. Tukijoukkoihin ilmoittautui ihmisiä ympäri vaalipiiriä. Syksyn aikatauluihini tuli ylimääräinen haaste iäkkään äitini vakavan sairastumisen ja hänen edunvalvontavaltuutetun tehtävän vastaanottamisen tiimoilta. Monet kerrat ajelin Kuopion vastaanotolta Iisalmeen häntä katsomaan ja hänen hoitoonsa liittyvien asioiden vuoksi. Ajattelin: ”Aino, nyt sinua prässätään läpi tiukkaakin tiukemman vaiheen”.  Sain tehtävän, joka toi vielä uuden syvemmän näköalapaikan elämään. Voit lukea näistä tunnelmista enemmän Kun minä vaan en muista- blogistani  http://www.ainokanniainen.net/blogi/2015/03/19/32 Vaalilauseenihan olikin Arjen tuntemusta eduskuntaan.

Uudessa Savo-Karjalan vaalipiirissä en huomannut merkkiäkään ns. Ohtaansalmen sillan rajasta. Vastaanotto Pohjois-Karjalassa oli sydämellinen. Näistä tunnelmista voit lukea blogikirjoituksestani Lähden Pohjois-Karjalaan – siis Savo-Karjalaan http://www.ainokanniainen.net/blogi/2015/01/11/31 . Ajattelen Savo-Karjalan yhteistyön vahvistavan koko Itä-Suomen edunvalvontaa ja kehittämistä. Toisaalta vaalipiiriuudistuksessa on vielä hiottavaa. Heinäveden ja Joroisten puolelta sain viestejä ennen vaaleja ja vaalien jälkeenkin:”Ketä äänestää kun en tunne ketään ehdokasta Kaakkois-Suomen vaalipiiristä?” ja “Voi kun olisin voinut sinua äänestää”. Maantieteellisen asemansa ja alueellisen yhteistyön näkökulmasta Joroinen ja Heinävesi kuuluvat luontevasti Savo-Karjalaan.

Vaalikampanjaa voi verrata maratooniin. Kampanjaani kuvaavat sanat mm. tukijoukkojen kokoaminen, suunnitelman laatiminen,165 vaalitapahtumaa ja – tilaisuutta, 17 vaalikoneen täyttämistä, lukuisiin kyselyihin vastaamista, vaalipaneeleja, haastatteluja, kampanjatuotteiden ja mainosten suunnittelua, kirjoitusten laatimista, lehti-ilmoitusten varausta jne. Kotona yksi huoneista muuntui kampanjatoimistoksi ja auton takakonttikin täyttyi esitteistä, roll upista, kaasupullosta, ilmapalloista, pääministeripeleistä, Keskustan vaaliohjelmista jne. Ja sitten ne tuulet ja tuiskut toreilla ja turuilla. Opin olemaan kiitollinen jos toripäiväksi sattui selkeä alle kymmenen asteen pakkassää ilman tuiskua ja lunta.

Kampanjakokemus jäi kaikessa vaativuudessaan ehdottomasti plussan puolelle. Mieleen jäi monia kohtaamisia maahanmuuttajien, eläkeläisten, omaishoitajien, opiskelijoiden, perheellisten, yksinelävien jne kanssa. Jokaisella jokin tärkeä näkökulma ja kysymys eteenpäin vietäväksi valtakunnan päätöksentekoa ajatellen. Kohtasin paljon ihania ihmisiä, jotka pyyteettömästi tulivat monin eri tavoin kampanjaani mukaan. Puolison vankkumaton tuki, vaali- ja strategiapäällikköni sekä lukuisten muiden, joiden nimilistasta tulisi todella pitkä, tuki oli erityisen merkityksellinen. Koin, että en ollut yksin ja hyvinvoinnistani pidettiin huolta.  

Vaalipäivän ilta antoi vastauksen. Tarkistuslaskennan jälkeen sain 4093 ääntä.  Jäin 389  äänen päähän tavoitteesta. Lähellehän se meni.  Päällimmäinen tunteeni on kiitollisuus. Kun ajattelen kaikkia teitä 4093, jotka olette piirtäneet vaalilippuun 8 ja 9, leimauttaneet äänilipun ja pudottaneet sen vaaliuurnaan, voinko muuta kokea? Jokainen ääni on luottamuksen osoitus. Moni on ilmaissut myös harmia, että tavoite jäi niin pienen matkan päähän. Ymmärrän ja annan tilaa myös näiden tunteiden käsittelylle.

Omalta osaltani olin heti vaalituloksen selvittyä sinut asian kanssa. Sain ainutlaatuisen elämänkokemuksen ja kulkea tukijoukkojeni kanssa ikimuistoisen matkan, jota en vaihtaisi pois. Me teimme tämän yhdessä. Kiitos kuuluu kaikille.

Kollegan lähettämä viesti: ”Sinua tarvitaan näissäkin hommissa ja paljon, paljon…” – kuvaa mitalin toista puolta. Suuntaan nyt yritykseni kehittämiseen ja asiakastyöhöni, jossa näen ihmisten selviytymistä vaikeimmistakin tilanteista. Ja työni Keskustan ja yhteisten asioiden puolesta jatkuu edelleenkin.

Kolmas kerta toden sanoo? Kenties….

Veroja, leikkauksia vai kestävää talousajattelua.

Maanantai 13.4.2015 klo 9.50 - Aino Kanniainen

Suomen taloudellinen tilanne on vakava. Velkaantumiselle on saatava loppu ja kilpailukyky palautettava. Mitä vaikeampi tilanne, sen tärkeämpää on hyvä johtajuus. Tarvitaan realistisen tilannekuva ja samalla rohkaisua – kaikista pidetään huolta, yhteenhiileen puhaltamalla ja työtä tekemällä me tästäkin selvitään.

Leikataanko palveluita vai korotetaanko veroja? - kysymykseen ei ole mustavalkoista vastausta. Vastausta on arvioitava monesta näkökulmasta – mikä on leikkauksen hinta ja seuraus tai missä tulee verojen korottamisen kipupiste vastaan? On löydettävä ihmisten hyvinvointia ja talouskasvua edistävä tie.

Meillä on jo nyt korkea veroaste, joka kiristyessään toimii itseään vastaan ja jarruttaa yritteliäisyyttä. Vaikka veroja tarvitaan, sen tulee olla kohtuullista ja kannustavaa. Suomi pelastetaan työllä, ei työn tekemisen motivaatiota hillitsemällä.

Jokainen aloittava yritys on potentiaalinen suuryritys, joka ajan myötä tarjoaa työtä jopa kymmenille työntekijöille. Monella yksinyrittäjällä on tarvetta työntekijän palkkaamiseen, mutta kynnys tähän tuntuu suurelta. Yrittäjät tuskailevat myös byrokratiaviidakon monimutkaisuutta. Eräs 20 työntekijää työllistävä yrittäjä antoi jatkuvasti muuttuviin säädöksiin turhautuneena vakavan viestin: ”Seuraava yrityksen laajentaminen toteutuu ulkomaille”. Työmarkkinat ovat muutoksessa ja edellyttävät joustavuutta ja vaikkapa paikallisen sopimisenkin mahdollisuutta. Työ tehdään silloin kun sitä on. Työn vastaanottamisen tulee aina olla kannattavaa. Niin, että työntekijä ja työnantaja hyötyvät sopimuksesta.

Entäpä leikkauslistat, joita media kaipaa ja kansa pelkää? Näen psykoterapeutin työssäni, miten 90-luvun laman leikkauspäätösten seurauksia hoidetaan edelleenkin. Siksi leikkauslistoja ei pidä tehdä kevyin perustein ja ilman laaja-alaista arviointia seurauksista. On haettava toimintojen kehittämisen kautta saatavia säästäjä.

Sote- uudistus on näyttäytynyt lähinnä rakenteiden ja rahoitusmallin hakemisena. Tavoitellut säästöt ja palveluiden turvaaminen edellyttävät Sote- palveluiden sisältöjen syvempää ymmärtämistä. haluan herätellä keskustelua Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön tiivistämisestä ja ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan työn vahvistamisesta. Näin asiakkaat saavat nopeammin apua, vältytään eri tahoilla tehtävältä osittain päällekkäiseltä työltä sekä väliinputoamisilta esim. lastensuojelun, nuorten syrjäytymiskehityksen, monien fyysisten sairauksien ym. kohdalla.

Kestävä talousajattelu pohjautuu siis työn ja yrittäjyyden kannustavuuteen – siihen, että työn vastaanottaminen ja tarjoaminen on aina kannattavaa. Kestävä talousajattelu tunnistaa myös inhimilliset lainalaisuudet – sen, että ihminen tarvitsee suojaa ja hoitoa erityisesti elämän alussa ja loppuvaiheessa. Ja usein myös siinä välissä.

Turvataan kotien turvallisuus ja turvakotien rahoitus

Maanantai 6.4.2015 klo 17.09 - Aino Kanniainen

Kaikissa kodeissa ei voida hyvin. Olen työssäni kohdannut paljon eriasteista perheväkivaltaa kokeneita ihmisiä. Tiedän, millaisen jäljen lapsuudessa koettu ja nähty väkivalta jättää sisäiseen turvallisuuden tunteeseen ja miten nämä mielenarvet tarvitsevat hoitoa usein jopa vuosien ja vuosikymmentenkin jälkeen. Olen seurannut ja ollut mukana suomalaisen perheväkivaltatyön kehittämisessä 90-luvulta saakka oman kuntani perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön kehittämisen yhdyshenkilönä ja viiden kunnan yhteisen Seula- perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön kehittämisen hankekoordinaattorina.

 Perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön kehittäminen on edelleen ajankohtaista ja tärkeää. Siksi otin vastaan Ensi- ja turvakotien liiton kutsun kirjoittaa vaaliblogilleni perheen turvallisuutta rikkovasta väkivallasta. Otan alkuun pari tuokiokuvaa.

 Puhelimeni soi illalla. Soittajana on äiti, joka sanoo lähteneensä lastensa kanssa kotoa pakoon nykyajan ”lumihankeen” eli ajelemaan autolla iltapimeään. Äiti ja lapset odottavat autossa kunnes kotona tilanne rauhoittuu ja isä nukahtaa. Näitä autoajeluja on ollut silloin tällöin. Kysyn, onko kotiin sittenkään turvallista palata. Annan tietoa lähikaupungin turvakodista ja suosittelen hakeutumaan sinne. Annan äidille tietoa erilaisista avun hakemisen vaihtoehdoista. Toivon sydämestäni, että äiti saa rohkeutta vihdoinkin hakeutua turvakotiin. Ja, että lasten ei tarvitse enää kertaakaan kokea kauhua, pelkoa ja turvattomuutta.

 Suljen turvakodin oven, joka napsahtaa lukkoon takanani. Hengitän raikasta ulkoilmaa ja kuuntelen lintujen laulua. Olen ollut työni puolesta rankkojen tarinoiden äärellä. Tarinoiden, joissa lasten kokema turvattomuus tulee iholle. Tarinoiden, joissa väkivalta on perheissä muuttunut osaksi "normaalia arkea". Entäpä jos turvakotia ei paikkakunnalla olisi ollut?

 Turvakotien rahoituksen siirtäminen vuonna 2015 valtiolle oli tervetullut uudistus, koska epävarmuus rahoituksen jatkuvuudesta vie pohjaa pitkäkestoiselta kehittämistyöltä. Rahoitus uusien turvakotien perustamiseen näyttää kuitenkin riittämättömältä. Turvakodeissa on nykyään noin 120 perhepaikkaa. Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemistä koskeva yleissopimus suosittaa Suomeen kuitenkin jopa 500 perhepaikkaa. Matkaa tähän on vielä pitkästi. Riittävän tiiviin turvakotiverkoston merkitys avautuu vaikkapa kysymällä, miten lasten tuttu ja turvallinen päivähoito tai koulun käyminen mahdollistuu turvakotijakson aikana.

 Sote - uudistuksessa on varauduttava myös siihen, että uuden sosiaalihuoltolain myötä kuntien vastuu ehkäisevästä tuesta ja kuntouttavasta tuesta kriisivaiheen jälkeen kasvaa. On varmistettava, että hoito- ja palvelujärjestelmissä on riittävästi osaamista perhe- ja lähisuhdeväkivallan tunnistamiseen, puheeksiottamiseen ja auttamiseen.

 Työtä on edelleenkin tehtävä sen eteen, että kodeissa voidaan hyvin. Ennaltaehkäisevä ja perheiden hyvinvointia vahvistava työ on ensiarvoisen tärkeää. Silmiä ei kuitenkaan tule sulkea tosiasialta, että tarvitsemme samalla resursseja myös vakavaa perheväkivaltaa kokeneiden palveluiden ja avun saamisen turvaamiseen. Auttamisen ketjuissa on turvattava jatkumo ennaltaehkäisevästä työstä aina väkivaltaspesifiin työhön saakka. Apua on saatava matalalla kynnyksellä tämän jatkumon kaikissa vaiheissa.

Nuoret tarvitsevat kohtaavaa tukea

Torstai 2.4.2015 klo 9.37 - Aino Kanniainen

Kirjoitus on julkaistu Warkauden lehdessä 1.4.15

Nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset esittivät tärkeän kysymyksen (WL23.3.15) meille kansanedustajaehdokkaille, miten vastata nuorten yksinäisyyteen ja tuen tarpeeseen. Voin itsekin nuoria hoitavana psykoterapeuttina yhtyä kirjoituksessa esille tuotuihin kysymyksiin. Asia on tärkeä nostaa esille.

Jokaisen nuoren selviytyminen hyvään ja tasapainoiseen elämään on meidän jokaisen asia. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi yhteiskunnalle koituva lasku yhdestä syrjäytyneestä nuoresta on 1,2 miljoonaa euroa. Meillä ei todellakaan ole tähän varaa. Jokainen syntyvä lapsi tarvitsee kasvulleen suojaa ja tukea.

Perusta yksilön mielenterveydelle luodaan lapsuudessa. Yksinäisen tai muuten syrjäytymisvaarassa olevan nuoren tilanne ei ole kehittynyt hetkessä vaan on usein hyvin monen tekijän summa.

Mitä konkreettista voimme sitten tehdä nuorten auttamiseksi?

Perheisiin annettava ennaltaehkäisevä ja varhainen tuki ovat parasta tukea lapsen tulevaisuudelle.

Perhepalveluita on kehitettävä niin, että perheiden hyvinkin erilaisiin tuen tarpeisiin on palvelujärjestelmässämme mahdollista vastata. Lapsiperheiden kotipalvelun, perhetyön, perheneuvonnan, matalan kynnyksen pari-, ja perheterapian ym. tulee muodostaa saumattoman palveluketjun. Päivähoitoon, kouluun ja oppilashuoltoon on turvattava riittävät resurssit nuoren kasvun ja kehityksen sekä varhaisen tuen tarpeen tunnistamiseen. Tunne- ja turvataitojen vahvistaminen vähentävät koulukiusaamisen riskiä. Opetussisältöihin tulee sisältyä ihmisenä olemisen ja arjen hallinnan taitoja.  Tärkeimmän pohjan kuitenkin luo kokemus, että on arvokas ja elämällä on merkitystä.

Täysi-ikäisyyden ja lastensuojelun rajana oleva 18 vuotta, ei takaa että nuori selviytyy ilman tukea. Näen tulevassa sote- uudistuksessa tärkeäksi, että rakenteiden ja rahoituspohjan miettimisestä päästään vihdoinkin toimintojen kehittämiseen ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön tiivistämiseen. Järjestelmän on oltava sellainen, että nuori ei turhaudu ja luovuta luukulta luukulle kulkiessa vaan saa tarpeidensa mukaisesti kohdennettua apua mahdollisimman matalalla kynnyksellä ja samalta luukulta. Tuen tulee olla pitkäkestoista. Tulevaisuuden uskon ja itsenäisen elämän rakentaminen tapahtuu askel askeleelta. Tälle matkalle tarvitaan kannustajia ja tukijoita, jotka jaksavat luoda uskoa myös takapakkien kohdatessa. Eri alojen ammattilaisilla on tähän halua. Siitä kertoo esitetty kysymyskin. Myös kolmannen sektorin ja monien järjestöjen julkisia palveluita täydentävä työ tulee nostaa sille kuuluvaan arvoon. Lyhytaikainen rahoitus luo epävarmuutta ja hyvien käytäntöjen juurruttaminen jää rahoituksen loppuessa kesken.

Tarvitaan todellista nuorisotakuun toteutumista ja nuorten asioiden syvempää ymmärtämistä, jotta myös resurssit saadaan riittävälle tasolle. Nuorille on löydyttävä myös opiskelu- ja työpaikkoja. On haettava malleja, joilla nuoria työllistäviä yrityksiä tuetaan niin, että kynnys nuoren työllistämiseen madaltuu. Parasta kuntoutusta on työ, joka vahvistaa uskoa omiin voimavaroihin ja luo elämään sisältöä ja merkitystä. 

Palveluiden kehittämisessä parasta asiantuntijuutta edustavat nuoret itse, heidän vanhempansa ja nuorten kanssa työskentelevät. Olen valmis tekemään parhaani, jotta nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen nostetaan tulevalla hallituskaudella yhdeksi tärkeäksi tavoitteeksi.