Elämän puolella

Maanantai 5.1.2015 klo 10.13 - Aino Kanniainen

Vuosi 2014 oli minulle monitahoinen vuosi. Sain viettää monia hienoja hetkiä perheeni ja ystävieni kanssa. Elämääni tuli kuitenkin mukaan myös huolta läheiseni sairastumisen vuoksi ja aikataulujen uudelleenjärjestelyä hänen asioidensa hoitovastuun siirtyessä minulle. Vein samalla yritykseni töiden ohella päätökseen traumaterapiaan liittyviä opintojani. Siksi tämän blogin aktiivisempi kirjoittaminen on viivästynyt. Asioilla on kuitenkin tärkeysjärjestyksensä ja aikansa.  

Päätöstä antaa suostumus ehdokkaaksi kevään 2015 eduskuntavaaleihin harkitsin kuitenkin tarkkaan. Vaakakupissa painoivat toisaalla mielenkiintoinen työ, jota rakastan ja jonka koen merkitykselliseksi. Se, että jo yksikin nuori tai aikuinen toipuu ja löytää elämäniloa ja suuntaa elämälleen, on merkityksellistä. Kohtaanhan työssäni ihmiselämän lähes kaikki puolet ja värisävyt sysimustasta epätoivosta valoon ja tulevaisuudenuskoon.

Toisaalta mietin antaisiko kansanedustajuus - yhtenä kahdestasadasta - saman vai jopa laajemman mahdollisuuden vaikuttaa, jotta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa kuuluisi aiempaa enemmän ihmisen ääni. Uskon vahvasti, että pääsemme taloudellisesti kestävälle tielle huomioimalla ja hyödyntämällä tietoa inhimillisistä lainalaisuuksista. Sain eri puolilta maakuntaa ja jopa vaalipiirin ulkopuoleltakin viestejä, joissa toivottiin asettumistani toisen kerran ehdokkaaksi. Leppävirta-Varkaus alueen Keskustan aktiivit ilmaisivat jo varhain keväällä odottavansa myönteistä päätöstäni. Arvostin saamaani kannustusta.Mieheni sanat: "Aino, sinua kutsutaan" antoivat lopullisen varmuuden. Mieleeni nousivat Dag Hammarskjöldin sanat: "Tie valitsi sinut – ja sinun osasi on kiittää.”

Savo-Karjalan Keskustan piirin ehdokasasettelu meni todella hyvin vailla minkäänlaista ristiriitaa. Pääsin aloittamaan jo alkusyksystä kentän kiertämisen. Parasta vaalityössä on ihmisten kohtaaminen ja heidän kanssaan keskusteleminen. Äänestäjillä on myös oltava mahdollisuus tavata ja tutustua ehdokkaisiin. Uusi vaalipiirihän on laaja ja valittavat kansanedustajat tulevat olemaan koko Savo-Karjalan kansanedustajia. Vastaanotto Savon puolelta tulevalle ehdokkaalle on ollut myös Pohjois-Karjalassa sydämellinen - ihmisten mukaantulo kampanjaani on ollut koskettavaa. Koen olevani yhteisellä asialla.

Eräs koskettavin ja pysähdyttävin oli erään ikääntyvän naisen kysymys: "Mistä löytyy ehdokas, joka lähtee ajamaan armopiikkiä läpi? Äänestäisin sellaista. En halua tulla yhteiskunnalle rasitteeksi." Katsoin naista silmiin ja vastasin:" Minä en ole sellainen ehdokas. Minä teen töitä sen puolesta, että elämä voittaa. Olen elämän puolella. Kysymyksesi sisältää kuitenkin vakavan viestin. Voisimmeko kuitenkin puhua siitä?" Ja niin me puhuimme ja pitkään. Lopulta tämän naisen silmissä pilkahti valoa. Olinko tuossa enemmän kansanedustajaehdokas vai terapeutti, ei väliä. Tärkeintä oli, että hän lähti ehkä hivenen luottavaisempana, että hänenkin elämänsä on arvokas. Vielä sittenkin kun tulee päivä, että ei pärjää ilman toisten hoivaa.

Näillä ajatuksilla olen kansanedustajaehdokkaana. Valoisin mielin. Vaaliteemojani ja ajatuksiani pääset seuraamaan laajemmin tämän blogin kautta, tulemalla facebookiin seuraamaan Aino Kanniainen eduskuntaan 2015 sivustoa, tulemalla tupailtoihin, toritapahtumiin ja vaalitilaisuuksiin. Löydät minut myöskin twitteristä ja instagramista. Tehdään tästä yhdessä hyvä matka kohti kevään vaaleja ja erityisesti sen jälkeen koko Suomen - sinun, minun ja meidän - parhaaksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntavaalit, Savo-Karjala, merkityksellisyys, inhimillisyys, kohtaaminen, päätöksenteko

Jokaisella nuorella on tarinansa

Keskiviikko 30.5.2012 klo 10.34 - Aino Kanniainen

Kolumni on julkaistu Warkauden lehdessä 30.5.2012
 
Kevät liitetään nuoruuteen ja uuden kasvun aikaan. Peruskoulun päättävillä, ammattiin valmistuvilla ja uusilla ylioppilailla on uusi vaihe edessä.  Nuorten iloon on helppo liittyä näin kevätjuhlien ja suvivirren aikaan. Tehty työ on tuottanut tulosta.

Nuoren saatua riittävän vahvat siivet voi vanhempia muistuttaa      Veikko  Polameren sanoin:

”Sinä päivänä, kun lapsesi on lähdössä, kun pesän risukasan reuna vähän huojahtelee sen siinä tepastellessaan ja oikoessaan lentimiään, katso ettet sano: Jää kotiin, et sinä vielä osaa mitään. Sinä päivänä muista  - lähdön ja rohkaisun hetki, hetki joka ei toistu”.

Väistämättä näihin vaiheisiin liittyy niin ilon kuin haikeudenkin hetkiä. Näin nopeastiko nämä vuodet menivätkin? Päällimmäisenä on kuitenkin ilo tavoitteen saavuttamisesta. Asiathan ovat niin kuin pitääkin. 

Vuosien varrella olen saanut äitinä, ystävänä, perhetuttuna ja myös terapeuttina seurata ja myötäkulkea lukuisten lasten ja nuorten vaiheita. Monia syvällisiä ja jopa koskettaviakin keskusteluja on käyty niin kotisohvalla nuorison kanssa iltaa istuen kuin terapiahuoneessakin.

Toisilla tie on ollut mutkaton ja eteneminen on ollut sen mukaista. Luottamus tulevaisuuteen on ollut selkeä.  Nuoruuteen liittyy joskus myös toisenlaisia sävyjä. Toisilla polku eteenpäin on sisältänyt omaa tai perheenjäsenten sairautta, vastoinkäymisiä ja menetyksiä. Mieleen on hiipinyt epävarmuutta jaksamisesta ja selviytymisestä. Hennoilla harteilla on voinut olla raskas taakka. On ollut aamuja, jolloin olisi tehnyt mieli vetää peitto korviin. On ollut hetkiä, jolloin elämän merkityksellisyys ja tavoitteet ovat olleet hämärän peitossa. Silti sisällä on ollut halu selviytyä ja taistella luovuttamista vastaan. Tuolloin ystävien, perheenjäsenten ja opettajien oikea- aikaiset rohkaisun sanat ovat tulleet enemmän kuin tarpeeseen. Joskus on tarvittu ja tarvitaan mielen solmujen aukaisemiseen myös ammattiauttajan tukea.

Niin monenlaisissa mokkasiineissa kulkeneita on siis saamassa todistuksen vuosien työstä. Tästä näkökulmasta katsoen jokaisen saavutus on yhtä arvokas huolimatta arvosanojen laadusta. Jokaisen tarina on huikea selviytymis- ja onnistumistarina. Näitä tarinoita olisi hyvä saada enemmän esille. Tarinoita, miten vaikeuksista voi selviytyä ja löytää tukevaa maata oman elämän pitkospuiden alle.

Nuoria kuunnellessa tulee selkeästi esille, miten syvimmät kysymykset peilautuvat lopulta itsetuntoon ja välittääkö kukaan -kysymykseen.  Perheen ulkopuoliselle aikuiselle voidaan myöntää, että vanhempien asettamia rajoja arvostetaan samalla kun niitä vastaan kapinoidaankin. Liian väljät rajat tulkitaan puolestaan helposti välinpitämättömyydeksi. Vanhempien mitä kuuluu – kyselyihin voidaan vastata ylimalkaisesti, mutta näiden kyselyjen puute voi puolestaan luoda yksinäisyyden kokemusta. Kokemus siitä, että olen tärkeä ja elämälläni on merkitystä vahvistuu vuosien varrella kaikissa kohtaamisissa, missä läsnä on välittämistä, kohdatuksi ja kuulluksi tulemista. Erityisesti silloin kun on epäonnistunut ja kaikki ei ole mennyt toivotulla tavalla lapsi tarvitsee kannustavaa aikuista.

Entäpä, millaista yhteiskunnallista keskustelua käydään nuorista?  Nuorista puhutaan paljon ja heidät nähdään tulevaisuuden voimavarana. Entäpä kun asiat eivät etenekään odotetulla tavalla? Nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi vaaditaan toimenpiteitä kansantaloudellisten syiden vuoksi.  Monissa puheissa syrjäytyneet nuoret nähdään yhtenä joukkona, joka on jossakin kaukana ja jolle olisi tehtävä jotakin. Entäpä jos kääntäisimme katseen vieläkin lähemmäksi ruohonjuuritasolle näkemään, kuulemaan ja ymmärtämään lasten ja nuorten maailmaa? Jokainen nuori ansaitsee tulla kohdatuksi ja nähdyksi omana itsenä. Ei vain osana joukkoa. Nuorena, jolla on oma tarina.

Aino Kanniainen Psykoterapeutti ja kunnanvaltuutettu Kesk. Leppävirta

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nuoret, valmistuminen, ylioppilaat, vaikeudet, selviytyminen, perhe, syrjäytyminen, kohtaaminen