Kun minä en vaan muista

Torstai 19.3.2015 klo 7.12 - Aino Kanniainen

Kirjoitus on julkaistu Omaishoitaja- ja läheiset liiton haastekampanjan blogina

Katson äitini hopeisia hiuksia ja silmissä olevaa hämmennystä.

– Kun minä vaan en muista.

Tunnetta, jota aiemmin kaiken niin kirkkaasti muistaneen äitini sanat saavat aikaan, on vaikea kuvata. Siinä on sekoitus surua, hämmennystä ja lopulta ääretöntä hellyyttä.

– Ei se mitään. Minä otan selvää.

Yksi päivä voi muuttaa paljon. Olin juuri lähtenyt matkalle saadessani tiedon, että äitini on joutunut sairaalaan. Tästä alkoi matka huolen ja toivon vaihteleviin tunnelmiin. Alkoi matka uuteen tehtävääni äitini edunvalvojana. Tehtävään, johon äitini oli minut jo vuosia aiemmin "pahan päivän varalta" valtuuttanut. Tehtävään, joka ei kysynyt sopiiko tämä aikatauluihini. Sopii, koska asioilla on tärkeysjärjestys. Ja kaikella on tarkoituksensa.

Olla tytär ja edunvalvoja, on tehtävä, johon liittyy yhdistelmä vahvoja tunteita ja käytännön asioiden järjestelemistä. Nyt katson uudella tavalla maailmaa toisen heikentyneen toimintakyvyn näkökulmasta. On asioitava virastoissa, pankeissa, Kelassa, maistraatissa. Huomaan kalenteriini tulleen uudenlaisia merkintöjä: äidin lääkäriaikoja, soittoaikoja ja palvelusuunnitelmapalavereita. On yhteistyötä kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kanssa, jotta äidillä on turvallista olla kotona. Saamani luottamus tuntuu yhtä aikaa rakkaalta, raskaalta ja kuitenkin niin rikkaalta. Elämän oppikoulua tämäkin.

Välimatkan ja monien vastuideni vuoksi en pääse äidin luokse niin usein kuin haluaisin. Viivyn yön yli äidin luona. Puhumme menneistä ajoista ja aavistelemme tulevaa. Elämän tiimalasissa olevien päivien määrää ei kukaan voi tietää etukäteen. Tässä ja nyt jokainen hetki tuntuu tärkeältä. Lähtiessä peittelen vanhuksen nukkumaan, halaamme pitkään ja hyvästelemme toisemme.

– Jospa me vielä nähdään.

Vaivihkaa pyyhkäisen äidin sanojen nostattaman kyyneleen silmäkulmastani. Niin meni syksy. Kerran viikossa lähes kahdensadan kilometrin päähän ajaen. Huoli kotona pärjäämisestä kasvoi. Monet kysymykset mielessä.

– Äiti, kerrothan kun et enää pärjää. Järjestetään lisäapua tai etsitään vahvemman tuen paikkaa.

Näissä omakohtaisissa tunnelmissa olen monesti ajatellut niitä monia omaishoitajia, jotka tekevät rakkauden työtä läheistään hoitaen. Usein jaksamisen äärirajoilla. Jokaisella on oma ainutlaatuinen tarinansa. Tarina, jonka arvon myös yhteiskunnan soisi ymmärtävän ja osoittavan todellisina tekoina – siinä, miten omaishoitajien tasa-arvoisesta kohtelemisesta, jaksamisesta ja hyvinvoinnista huolehditaan kokonaisvaltaisesti.

Lähden Pohjois-Karjalaan - siis Savo-Karjalaan

Sunnuntai 11.1.2015 klo 10.10 - Aino Kanniainen

Lähden Pohjois-Karjalaan – siis Savo-Karjalaan

Neljä vuotta sitten kävin ensikertalaisen eduskuntavaaliehdokkaan kampanjaa Pohjois-Savon alueella.  Nyt vaalipiirinä on laaja Savo-Karjalan alue. Päätös vaalipiirijaosta on tehty ja olemme kaikki niin ehdokkaat kuin äänestäjätkin uuden tilanteen edessä. Avoimin mielin olen aloittanut kampanjoinnin myös Pohjois-Karjalassa. Mahdollisuutena tämänkin voi nähdä. Ja siltä tämä on tilannetta tutkailtuani alkanut myös tuntumaan. Ehkä tämä kuvaa myös tapaani etsiä mieluummin ratkaisuja kuin esteitä.

Vastaanotto Savon puolelta "rajan takaa" Karjalaan tulevalle ehdokkaalle on ollut sydämellinen. Ilokseni tukijoukkoihini ilmoittautuneita on tullut mukavasti. Loppuviikolla torstaina ja perjantaina olin Joensuun markkinoilla. 

Jonkin verran kuulin: "Ai, voidaanko me nyt äänestää teitä Savon ehdokkaitakin?"  ”Kyllä. Ja myös toisinkin päin.” –huomasin vastaavani useampaankin kertaan. Toivon, että media tulee pitämään esillä, että olemme todellakin samaa vaalipiiriä ja voimme puolin ja toisin äänestää niin Savon kuin Karjalan ehdokkaita. Niin, että tämä ei ole kenellekään epäselvä enää vaalipäivänä.

Joensuun markkinoilla ihmisiä kuuntelemalla pääsin sisälle, mitkä asiat Pohjois-Karjalan ihmisiä koskettavat. Kuulin pohdintoja vaalipiirin rajasta.  Pitävätkö Savon puolelta valittavat kansanedustajat myös heidän puoliaan? Ilmassa oli myös ajatusta, että hallitus on unohtanut itärajalla asuvat.

Torstai- illan tupaillassa ymmärrykseni Joensuun seutua ja Pohjois-Karjalaa kohtaan edelleen lisääntyi. Kuulin mm. varuskunnan lakkauttamisen ja itärajan läheisyyden vaikutuksista, liikenneyhteyksien puutteista ja kaiken kaikkiaan huolesta, jätetäänkö maan itäisin osa oman onnensa nojaan.  Jos Joensuusta haluaa matkustaa vaikkapa Ouluun, junayhteys päättyy Nurmekseen. Matka onkin suunniteltava Joensuusta Pieksämäelle ja sieltä Ouluun. Tai varattava aikaa linja-autolla matkustamiseen reilu kahdeksan tuntia. Ei ole kenenkään etu jos joku alue Suomenmaasta jätetään katveeseen.  Tieverkoston kunto oli useamman mielessä. Valtatie 23:n perusparannusta pidettiin välttämättömänä. Samaa mieltä olen minäkin.

Kansanedustajat, jotka Savo- Karjalasta tulevat valituiksi, ovat siis koko vaalipiirin edustajia. Parhaimmillaan tehty vaalipiiriuudistus vahvistaa Itä - Suomalaista edunvalvontaa. Mikäli tulen valituksi kansanedustajaksi, aion paneutua koko alueen asioihin. Näin olen ajatellut ja luvannut kaikille niillle ennakkoluulottomille tukijoilleni jotka ovat rohkeasti lähteneet kampanjaani mukaan.Silloinhan tämä on kokoaikaista työtäni.   

Näillä mietteillä suuntasin viikonlopuksi Karjalasta Ylä-Savoon. Loppujen lopuksi niin samankaltaisia tarpeita, huolia ja toiveita pienin vivahde-eroin tuli esille sielläkin. Hyvä aluepolitiikkahan on sitä, että alueiden erityispiirteitä arvostamalla luomme hyvän elämän edellytykset niin etelään, pohjoiseen, itään kuin länteenkin. Yhdessä enemmän.