Puoluekokous ja Paavo on POP

Sunnuntai 13.11.2011 klo 12.48 - Aino Kanniainen

Kaksi viikkoa on kulunut Keskustan                                                                                   ylimääräisestä puoluekokouksesta ja risteilystä. Joitakin tunnelmia ja ajatuksia sieltä vielä tässä vaiheessa.

Puoluekokouksessa käytetyt puheenvuorot olivat Paavo Väyrysen kannatuspuheenvuoroja presidenttiehdokkaaksi. En voinut olla harmittelematta mielessäni, miksi puoluejohto heräsi Paavo Väyrysen ehdokkuuteen vasta monen esille nostetun nimen kieltäytymisen jälkeen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Jos jäsenäänestystä toivottiin sillä perusteella, että saadaan jäsenistö aktivoitua, niin ei voi kuin päätä puistella. Kokouksessa ja risteilyllä Keskustaväki oli jo ”täysin ryntäin” Paavon takana.  Nuorten iltatilaisuudessa ikinuori Paavo oli ja on edelleen POP. Ei epäilystäkään.

Olin analysoinut jo aikoja sitten, millaista presidenttiehdokasta Keskusta tässä tilanteessa tarvitsee Kenellä on pitkän linjan kokemusta ulko- ja sisäpolitiikassa, kuka ottaa selkeästi kantaa EI Natoon ja liittovaltiokehitykselle, on ilmaissut tahtonsa vaaleihin ja tehnyt sen eteen työtä. Lisäksi analyysissäni pohdin Keskustan sisäistä tilaa ja kuka voisi tasoittaa etelä-pohjoinen asetelmaa ja toimia eheyttävänä tekijänä. Omaksikin hämmästykseksi tulos oli kunniapuheenjohtaja ja valtiotieteen tohtori Paavo Väyrynen. Ei kukaan muu. Jos Niinistö on Kokoomuksessa oman tien itsenäinen kulkija, on Väyrynen sitä Keskustassa. Kun muut vasta suunnittelevat, on Paavo jo täydessä vauhdissa. Vauhtia Keskusta. vauhtia!  Kuka muuten saa väkeä liikkeelle ja tuvat täyteen kiertämällä hengästyttävällä vauhdilla monta paikkakuntaa päivässä?

Risteilyllä tunnelma oli hyvä. Ainutlaatuinen tilaisuus Keskustaväellä olla koolla, keskustella, jakaa tunnelmia ja tarkistaa suuntaa.  Niin seminaareista kuin pöytäpuheistakin sain paljon ajatuksia, näköaloja ja uutta innostusta olla mukana etsimässä ja kehittämässä vastauksia aikakautemme murrosvaiheen kysymyksiin.

Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäisen puheenvuoro vastasi omiin ajatuksiini ja antoi ajattelemisen aihetta koko maapallon tilasta.  Hän totesi ihmisten hakevan muutosta ja suuntaa pelon vuoksi. On syytä kirkastaa, mikä on vastauksemme tilanteessa, jossa Euroalue on kriisissä, ilmastonmuutos on karkaamassa käsistä, Afrikassa ja Somaliassa on nälänhätää ja odotettavissa on pakolaisvirtoja. Jos emme löydä vastausta, on uhkana ääriliikkeiden paluu.  Pentikäinen muistutti: ” Älkää unohtako, että tässä maassa ei nähtäisi nälkää tai tulisi sotaa”.  Vahvaa ja kannustavaa puhetta kansakunnan yhtenäisyyden, näköalojen ja vastausten löytämisen puolesta.  Emme todellakaan pääse eteenpäin eristäytymällä, käpertymällä kuviteltuun lintukotoon ja sulkemalla silmämme ihmiskunnassa olevalta hädältä. Kovat asenteet ja ennakkoluulot kumpuavat epävarmuudesta, tietämättömyydestä ja keinottomuudesta. Hyvä kansallinen identiteetti ei perustu vastakkainasetteluun vaan päinvastoin luottamuksen ja yhteistyön rakentamiseen niin oman maan sisällä kuin kansainvälisesti.

Keskustan juuret kumpuavat alkiolaisuudesta. Ensi vuonna tulee 150 vuotta Santeri Alkion syntymästä. Ympäristökirjailija Juha Kuisma totesi Istuuko alkiolaisuus 2010- luvulle – seminaarissa, että juuri alkiolaisuus auttaa Keskustaa selviytymään tästä tilanteesta. Olen vahvasti samaa mieltä. On palattava juurille, jotta voi nähdä selvästi eteenpäin. Alkion viesti olla ihmisen asialla ja muistaa köyhän asia, on ajankohtainen edelleen.   Maailma muuttuu, tekniikka ja markkinavoimat hallitsevat elämää liikaakin, mutta ihminen perustarpeineen pysyy pohjimmiltaan samana. Onneksi on olemassa muitakin arvoja kuin kulutuskulttuuri. On käännettävä Alkion sanoma ja periaatteet tämän päivän maailmaan ja kielelle –miten tätä maata rakennetaan ja miten pienimmästäkin ihmisestä pidetään huolta. Turvallisuus rakennetaan ruohonjuuritasolta. Tästä sitten myöhemmin enemmän.