Eurosolmut eivät syyttelemällä aukene Aino Kanniainen

Tiistai 6.9.2011 klo 22.07 - Aino Kanniainen

Uuden hallituksen alkutaivalta ovat leimanneet voimakkaat sisä- ja ulkopoliittiset näkemyserot. Kreikan lainaohjelman vakuudet ovat nousemassa sisäpoliittiseksi kriisiksi. EU:n jäsenenä Suomeen kohdistetaan voimakasta painetta solidaarisuuden ja kansainvälisen aseman nimissä olla mukana mittavassa lainapaketissa, jonka lopullisesta vaikuttavuudesta ei ole varmuutta. Vastuuta kantavat ovat kovan paineen alaisena. Hermostuneisuutta ja tulipalojen sammuttamisen tunnelmaa on ilmassa.

Taloudellinen turvallisuus on yksi osa kansallista turvallisuutta. Uskon niin Kreikkapaketin puolustajilla kuin sitä vastustavilla olevan saman tavoitteen eli Suomen taloudellisen turvallisuuden. Näkemykset ongelman ratkaisusta vaan ovat erilaiset. Sanan säilä lentää. Erilaisia ratkaisumalleja puolustavat kaivautuvat yhä syvempiin puolustusasetelmiin. Kriisin syvyydestä ja laajuudesta saadun lisätiedon perusteella kantaansa tarkistavia soimataan takinkääntäjiksi. Tuntuu kuin kukaan ei osaisi tehdä mitään oikein.

Olemme tilanteessa, jonka ratkaisun seuraukset ovat kauaskantoiset. Nyt jos koskaan tarvitaan yhtenäisyyttä syyttelyn ja oman poliittisen aseman pönkittämisen sijaan. Ikiaikainen viisaus toteaa: "Jokainen valtakunta, joka jakautuu ja taistelee itseään vastaan, tuhoutuu, eikä myöskään kaupunki tai perhe kestä, jos sitä repivät riidat". 

Kenellä on kristallipallo, joka kertoisi, mikä tuo parhaan mahdollisen lopputuloksen? Ei kenelläkään. Helppoa ratkaisua ei näytä olevan olemassakaan. Ei varsinkaan, mikäli yhteinen tavoite on määrittelemättä. Keskustelua ei pidä käydä eliitin statuskieleksi muodostuneella talousjargonilla (SS 28.8.2011) vaan kielellä, jonka kuka tahansa kansalainen voi ymmärtää.

Euron vakausjärjestelmän luomista on leimannut kiire. Talouskriisin kehittyminen ei ole ollut hetken asia. Miten tilanne on päässyt tähän pisteeseen? Lisämausteena on kollektiivinen paine toimia yhdenmukaisesti. Ilmassa on uhkaa, että Suomen vetäytyminen lainapaketista saa aikaan hyökyaallon, joka syöksee koko euroalueen taloudelliseen kriisiin. On vaikea käsittää, miten oman taloutensa vastuullisesti hoitanut maa olisi lopulta syyllinen tähän. Arkiajattelussa lainaa ei vaadita vaan pyydetään. Lainan antamisen edellytyksenä on myös luottamus, että vastapuoli hoitaa lainansa. Nyt käytävässä keskustelussa nämä tekijät näyttävät kääntyneen päälaelleen.

Mistä siis on kysymys ilmiössä, johon voi liittää sanat kiire, kollektiivinen paine, vastuun siirtäminen ja syyllistäminen? Sanoja, joiden pitäisi saada hälytyskellot soimaan.  Olen tottunut liittämään näitä elementtejä vallankäytön kuvioihin. Ovatko talous- ja rahoitusmarkkinavoimat päässeet rengin asemasta isännäksi?

Tehtäviä ratkaisuja on viisasta arvioida myös historian kautta. J.V. Snellmanin sanoin "Kansa, joka ei tunne historiaansa, on tuomittu
toistamaan sen”. Vanhemman sukupolven muistissa on vielä, mikä hinta itsenäisyydellä on ollut ja mitä nykyisen elintason luominen on vaatinut: raskaita menetyksiä, sodan jälkeistä jälleenrakennusta, sotakorvausten maksamista, tiukkuutta ja kovaa työtä. ” Jos takaat lainaa, ajattele kuin maksaisit sen” edellisiltä sukupolvilta saatu neuvo pitänee paikkansa tässäkin. Näitä vasten puheet lainapaketista ilman vakuuksia ja eurobondeista nostavat ymmärrettävästi pelkoa saavutetun itsenäisyyden ja taloudellisen turvallisuuden vaarantumisesta.

On muistettava myös, että Suomi on tehnyt pitkäjänteistä työtä kansainvälisen luottamuksen ja arvostuksen saavuttamiseksi. Tämän ei pidä antaa murentua, onpa Suomen kanta lähteä mukaan lainapakettiin vakuuksilla, ilman vakuuksia tai vetäytyä kokonaan lainapaketista.

Toivotan päättäjille tässä megaluokan kysymyksessä taitoa kuunnella kansaa, harkintaa, viisautta ja yhteistyötaitoja.