Vappupuhe 1.5.2015

Perjantai 1.5.2015 klo 18.40 - Aino Kanniainen

 Vaalien tunnelmia

Olemme tulleet vaalikevään Vappuun. Eilen aamulla oli lunta maassa ja nyt paistaa aurinko. Monenlaista säätä ja tunnelmaa on mahtunut kevättalveen ja kevääseen. Niin kuin elämään yleensäkin.

Olen vilpittömän iloinen Varkaudesta kansanedustajaksi valitun Matti Semin (VAS) puolesta. Ilman hänen valintaansa Kuopion eteläinen osa olisi jäänyt kokonaan ilman oman seutukunnan edunvalvojaa. Onnea myös Kaisalle ja Mialle hyvästä vaalimenestyksestä. Arvostan jokaista, joka laittaa itsensä likoon demokratian ja yhteisten asioiden hoitamisen puolesta. Erityiskiitos myös kaikille Keskustaa äänestäneille. Teidän äänenne on vaikuttamassa tulevien hallitusneuvotteluiden suuntaan – siihen miten Suomi saadaan kuntoon.

Monet ovat kyselleet tunnelmiani vaalien jälkeen. Lienee aiheellista avata niitä tässäkin. Omalta osaltani tavoite jäi 389 äänen päähän. Lähellehän se meni. Jokainen ääni on luottamuksen osoitus. Vaalikampanjan jälkeinen päällimmäinen tunteeni on kiitollisuus. Sainhan ikimuistoisen elämänkokemuksen, jota en vaihtaisi pois. Paljon se vaati ja paljon enemmän se antoi. Kiitos myös teille, jotka olitte mukana tavalla tai toisella tekemässä työtä yhteisen tavoitteen eteen.

Me teimme tämän yhdessä. Koin, että en ollut omalla asialla vaan yhteisellä asialla.  Kiitos kuuluu kaikille. Tästä jatketaan eteenpäin.

Kollegan lähettämä viesti: ”Sinua tarvitaan näissäkin hommissa ja paljon…” – kuvaa mitalin toista puolta. Nyt on aikaa suunnata yritykseni kehittämiseen ja asiakastyöhöni, jossa näen ihmisten selviytymistä vaikeimmistakin tilanteista.

 Ymmärrän myös pettymyksen tunteita ja niillekin on annettava tilaa. Tottahan se on, että esim. Ylä- Savon saamaan viiteen kansanedustajaan verrattuna tämä Kuopion eteläisempi suunta jäi yhden kansanedustajan varaan.

Vaalipiiriuudistuksen arviointia

Olimme vaaleissa uudessa tilanteessa koeponnistaessamme Savo-Karjalan vaalipiirin toimivuutta. Kampanjassani en huomannut Ohtaansalmen sillan luomaa rajaa tai merkkejä mistään heimosodasta. Päinvastoin sain sydämellisen vastaanoton Pohjois-Karjalassa. Moni Pieksämäeltä, Heinävedeltä ja Joroisista harmittelivat, etteivät voineet äänestää tämän vaalipiirin puolelta itselleen lähempänä olevia ehdokkaita.

Tämä saa pohtimaan alueellisesti toimivia kokonaisuuksia. Vaalipiiriuudistuksessa on vielä hiottavaa. Maantieteellisen asemansa ja alueellisen yhteistyön näkökulmasta Joroinen ja Heinävesi kuuluvat luontevasti Savo-Karjalaan. Muistetaan kuitenkin, että kaikki 16 Savo-karjalan kansanedustajaa ovat koko vaalipiirin edustajia ja pidetään heihin aktiivisesti yhteyttä oman alueemme kehittämisen näkökulmasta. Parhaimmillaanhan tehty vaalipiiriuudistus vahvistaa Itä - Suomalaista edunvalvontaa.

Suomi tarvitsee ratkaisuja ja yhteen hiileen puhaltamisen taitoa

 Maa odottaa toimivan hallituksen muodostumista ja millaisin askelmerkein se lähtee ratkomaan talouteen, työllistymiseen ja rakenteellisiin uudistuksiin liittyviä kysymyksiä. Mitä vaikeampi tilanne on, sen tärkeämpää on hyvä johtajuus ja taitoa sovittaa erilaisia intressejä rakentavalla tavalla yhteen.  Kuten työssäni näen ihmisten selviytymistä mustimmistakin hetkistä – asettamalla tavoite, pilkkomalla sen pienempiin saavutettavissa oleviin osiin, kokoamalla ympärille tukena olevia ihmisiä ja ennen kaikkea luomalla toivon näköalaa – tästä selvitään yhdessä – tämä sama pätee myös valtakunnan politiikan suuremmassa mittakaavassa.  Yhdessä tekemällä me tästäkin selvitään ja kaikista pidetään huolta.  Yhdessä olemme enemmän. Maa, jossa on yhteen hiileen puhaltamisen taitoa, selviytyy. Alue, jossa on yhteen hiileen puhaltamisen taitoa, menestyy.

Sipilän puolueille esittämät kysymykset konkreettisista keinoista uusien työpaikkojen luomiseksi, yrittäjyyden edistämiseksi ja talouden kasvu-uralle saattamiseksi ovat tärkeitä niin koko Suomen kuin maakuntamme ja kuntamme elinvoimaisuudelle. Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä sekä työntekijöille että työpaikkoja luoville yrityksille. Ei ole toista ilman toista.

Metsäteollisuus, kotimainen ruoka ja yrittäjyys

Miten uutta kasvua ja työtä sitten saadaan? Uusiutuvat luonnonvarat metsä ja ruoka – kun osaamme hyödyntää näiden antamia vahvuuksia, olemme jo pitkällä. Nämä ovat vahvuuksia, joiden entistä vahvempi hyödyntäminen tulevat luomaan uutta elinvoimaa tännekin.

Tälle seudulle toivoa luovat investointipäätökset - kuten mm. Varkauden kartonkikone ja puuelementtitehdas ja rakenteilla olevat Riikinnevan voimalaitos ja Leppävirran valmistunut monitoimihalli. Myönteisiä heijastevaikutuksia tulee myös Äänekosken biotuotetehtaasta. Kun nämä toteutuvat, metsille on käyttöä ja kysyntää.

Miksi se, joka tekee eniten, saa vähiten?  Maataloustuottajat MTK järjesti viljelijöiden toimeentulon tiimoilta reiluuttamistempauksen - pyttipannua 30 sentillä.  Sen viljelijä saa pyttipannusta, viidenneksen kaupan myyntihinnasta. Eipä kuulosta reilulta.

Meidän on muistettava, että viljelijä luo työpaikkoja koko elintarvikeketjulle, kuljetukseen ym. aloille. Jokainen työpaikka on tärkeä kansantaloutemme jaloilleen nostamisessa. On Sinun ja minun etu, että valitsemme kaupasta kotimaisia tuotteita. Silloin eurot jäävät kiertämään kotimaahan.

Tarvitsemme entistä yrittäjämyönteisempää ilmapiiriä. Jokainen aloittava yritys on potentiaalinen suuryritys, joka ajan myötä tarjoaa työtä jopa kymmenille työntekijöille.

Työ ja yrittäjyys – on molempien etu, että on työtä, mitä tarjota ja vastaanottaa. Asioita on katsottava molempien näkökulmasta niin, että kaikki voittavat.  Olemme kaikki samassa veneessä, jossa jokainen on tärkeä.

Uusien työpaikkojen luomisesta puhuttaessa on tärkeää muistaa jo olemassa olevien yritysten toimintaedellytysten turvaaminen. Omankin kunnan tasolla on nostettava päätöksenteossa esille yritysvaikutusten arviointi – esim. miten kilpailutukset pilkomme sellaisin osiin, että paikallisilla pienyrittäjilläkin on edes jonkinlaiset mahdollisuudet pärjätä. Aina ei tarvita odottaa valtakunnan päätöksiä vaan itsekin voimme vaikuttaa paikallisella tasolla.

Kestävä talousajattelu pohjautuu siis työn ja yrittäjyyden kannustavuuteen – siihen, että työn vastaanottaminen ja tarjoaminen on aina kannattavaa.

Kestävä talousajattelu tunnistaa myös inhimilliset lainalaisuudet

Ihminen tarvitsee suojaa ja hoitoa erityisesti elämän alussa ja loppuvaiheessa. Ja usein myös siinä välissä. Siksipä myös Sote- uudistuksen valmistelu tulee tehdä huolella. Sehän on näyttäytynyt lähinnä rakenteiden ja rahoitusmallin hakemisena. Tavoitellut säästöt ja palveluiden turvaaminen edellyttävät Sote- palveluiden sisältöjen syvempää ymmärtämistä. haluan herätellä keskustelua Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön tiivistämisestä ja ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan työn vahvistamisesta. Näin asiakkaat saavat nopeammin apua, vältytään eri tahoilla tehtävältä osittain päällekkäiseltä työltä sekä väliinputoamisilta esim. lastensuojelun, nuorten syrjäytymiskehityksen, monien fyysisten sairauksien ym. kohdalla.

Yhteinen Suomi ja Leppävirta

Vastakkainasetteluista ja ennakkoluuloista on päästävä rakentavaan yhteistyöhön. Vaalien jälkeen nousseeseen pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välille rajaa piirtävään kuplakeskusteluun voi todeta, että ei ole sinun tai minun Suomea tai Leppävirtaa, vaan on meidän Suomi ja meidän Leppävirta. Siinä jokainen voi tehdä oman tärkeän osansa yhteisen hyvän eteen.

Yleiseen ilmapiiriin voimme jokainen osaltamme vaikuttaa. Rohkaistaan ja tuetaan toisiamme niin henkilökohtaisissa tilanteissa kuin kotiseutumme kehittämisessä. Onhan onnistuminen pienten saavutusten summa toistettuna päivästä päivään.

Toivotan Sinulle hyvää vappua, kevättä ja kesää! Kerätään voimia pitämällä huolta itsestämme ja toisistamme – laitetaan hyvä kiertoon.

Veroja, leikkauksia vai kestävää talousajattelua.

Maanantai 13.4.2015 klo 9.50 - Aino Kanniainen

Suomen taloudellinen tilanne on vakava. Velkaantumiselle on saatava loppu ja kilpailukyky palautettava. Mitä vaikeampi tilanne, sen tärkeämpää on hyvä johtajuus. Tarvitaan realistisen tilannekuva ja samalla rohkaisua – kaikista pidetään huolta, yhteenhiileen puhaltamalla ja työtä tekemällä me tästäkin selvitään.

Leikataanko palveluita vai korotetaanko veroja? - kysymykseen ei ole mustavalkoista vastausta. Vastausta on arvioitava monesta näkökulmasta – mikä on leikkauksen hinta ja seuraus tai missä tulee verojen korottamisen kipupiste vastaan? On löydettävä ihmisten hyvinvointia ja talouskasvua edistävä tie.

Meillä on jo nyt korkea veroaste, joka kiristyessään toimii itseään vastaan ja jarruttaa yritteliäisyyttä. Vaikka veroja tarvitaan, sen tulee olla kohtuullista ja kannustavaa. Suomi pelastetaan työllä, ei työn tekemisen motivaatiota hillitsemällä.

Jokainen aloittava yritys on potentiaalinen suuryritys, joka ajan myötä tarjoaa työtä jopa kymmenille työntekijöille. Monella yksinyrittäjällä on tarvetta työntekijän palkkaamiseen, mutta kynnys tähän tuntuu suurelta. Yrittäjät tuskailevat myös byrokratiaviidakon monimutkaisuutta. Eräs 20 työntekijää työllistävä yrittäjä antoi jatkuvasti muuttuviin säädöksiin turhautuneena vakavan viestin: ”Seuraava yrityksen laajentaminen toteutuu ulkomaille”. Työmarkkinat ovat muutoksessa ja edellyttävät joustavuutta ja vaikkapa paikallisen sopimisenkin mahdollisuutta. Työ tehdään silloin kun sitä on. Työn vastaanottamisen tulee aina olla kannattavaa. Niin, että työntekijä ja työnantaja hyötyvät sopimuksesta.

Entäpä leikkauslistat, joita media kaipaa ja kansa pelkää? Näen psykoterapeutin työssäni, miten 90-luvun laman leikkauspäätösten seurauksia hoidetaan edelleenkin. Siksi leikkauslistoja ei pidä tehdä kevyin perustein ja ilman laaja-alaista arviointia seurauksista. On haettava toimintojen kehittämisen kautta saatavia säästäjä.

Sote- uudistus on näyttäytynyt lähinnä rakenteiden ja rahoitusmallin hakemisena. Tavoitellut säästöt ja palveluiden turvaaminen edellyttävät Sote- palveluiden sisältöjen syvempää ymmärtämistä. haluan herätellä keskustelua Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön tiivistämisestä ja ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan työn vahvistamisesta. Näin asiakkaat saavat nopeammin apua, vältytään eri tahoilla tehtävältä osittain päällekkäiseltä työltä sekä väliinputoamisilta esim. lastensuojelun, nuorten syrjäytymiskehityksen, monien fyysisten sairauksien ym. kohdalla.

Kestävä talousajattelu pohjautuu siis työn ja yrittäjyyden kannustavuuteen – siihen, että työn vastaanottaminen ja tarjoaminen on aina kannattavaa. Kestävä talousajattelu tunnistaa myös inhimilliset lainalaisuudet – sen, että ihminen tarvitsee suojaa ja hoitoa erityisesti elämän alussa ja loppuvaiheessa. Ja usein myös siinä välissä.

Turvataan kotien turvallisuus ja turvakotien rahoitus

Maanantai 6.4.2015 klo 17.09 - Aino Kanniainen

Kaikissa kodeissa ei voida hyvin. Olen työssäni kohdannut paljon eriasteista perheväkivaltaa kokeneita ihmisiä. Tiedän, millaisen jäljen lapsuudessa koettu ja nähty väkivalta jättää sisäiseen turvallisuuden tunteeseen ja miten nämä mielenarvet tarvitsevat hoitoa usein jopa vuosien ja vuosikymmentenkin jälkeen. Olen seurannut ja ollut mukana suomalaisen perheväkivaltatyön kehittämisessä 90-luvulta saakka oman kuntani perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön kehittämisen yhdyshenkilönä ja viiden kunnan yhteisen Seula- perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön kehittämisen hankekoordinaattorina.

 Perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön kehittäminen on edelleen ajankohtaista ja tärkeää. Siksi otin vastaan Ensi- ja turvakotien liiton kutsun kirjoittaa vaaliblogilleni perheen turvallisuutta rikkovasta väkivallasta. Otan alkuun pari tuokiokuvaa.

 Puhelimeni soi illalla. Soittajana on äiti, joka sanoo lähteneensä lastensa kanssa kotoa pakoon nykyajan ”lumihankeen” eli ajelemaan autolla iltapimeään. Äiti ja lapset odottavat autossa kunnes kotona tilanne rauhoittuu ja isä nukahtaa. Näitä autoajeluja on ollut silloin tällöin. Kysyn, onko kotiin sittenkään turvallista palata. Annan tietoa lähikaupungin turvakodista ja suosittelen hakeutumaan sinne. Annan äidille tietoa erilaisista avun hakemisen vaihtoehdoista. Toivon sydämestäni, että äiti saa rohkeutta vihdoinkin hakeutua turvakotiin. Ja, että lasten ei tarvitse enää kertaakaan kokea kauhua, pelkoa ja turvattomuutta.

 Suljen turvakodin oven, joka napsahtaa lukkoon takanani. Hengitän raikasta ulkoilmaa ja kuuntelen lintujen laulua. Olen ollut työni puolesta rankkojen tarinoiden äärellä. Tarinoiden, joissa lasten kokema turvattomuus tulee iholle. Tarinoiden, joissa väkivalta on perheissä muuttunut osaksi "normaalia arkea". Entäpä jos turvakotia ei paikkakunnalla olisi ollut?

 Turvakotien rahoituksen siirtäminen vuonna 2015 valtiolle oli tervetullut uudistus, koska epävarmuus rahoituksen jatkuvuudesta vie pohjaa pitkäkestoiselta kehittämistyöltä. Rahoitus uusien turvakotien perustamiseen näyttää kuitenkin riittämättömältä. Turvakodeissa on nykyään noin 120 perhepaikkaa. Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemistä koskeva yleissopimus suosittaa Suomeen kuitenkin jopa 500 perhepaikkaa. Matkaa tähän on vielä pitkästi. Riittävän tiiviin turvakotiverkoston merkitys avautuu vaikkapa kysymällä, miten lasten tuttu ja turvallinen päivähoito tai koulun käyminen mahdollistuu turvakotijakson aikana.

 Sote - uudistuksessa on varauduttava myös siihen, että uuden sosiaalihuoltolain myötä kuntien vastuu ehkäisevästä tuesta ja kuntouttavasta tuesta kriisivaiheen jälkeen kasvaa. On varmistettava, että hoito- ja palvelujärjestelmissä on riittävästi osaamista perhe- ja lähisuhdeväkivallan tunnistamiseen, puheeksiottamiseen ja auttamiseen.

 Työtä on edelleenkin tehtävä sen eteen, että kodeissa voidaan hyvin. Ennaltaehkäisevä ja perheiden hyvinvointia vahvistava työ on ensiarvoisen tärkeää. Silmiä ei kuitenkaan tule sulkea tosiasialta, että tarvitsemme samalla resursseja myös vakavaa perheväkivaltaa kokeneiden palveluiden ja avun saamisen turvaamiseen. Auttamisen ketjuissa on turvattava jatkumo ennaltaehkäisevästä työstä aina väkivaltaspesifiin työhön saakka. Apua on saatava matalalla kynnyksellä tämän jatkumon kaikissa vaiheissa.

Nuoret tarvitsevat kohtaavaa tukea

Torstai 2.4.2015 klo 9.37 - Aino Kanniainen

Kirjoitus on julkaistu Warkauden lehdessä 1.4.15

Nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset esittivät tärkeän kysymyksen (WL23.3.15) meille kansanedustajaehdokkaille, miten vastata nuorten yksinäisyyteen ja tuen tarpeeseen. Voin itsekin nuoria hoitavana psykoterapeuttina yhtyä kirjoituksessa esille tuotuihin kysymyksiin. Asia on tärkeä nostaa esille.

Jokaisen nuoren selviytyminen hyvään ja tasapainoiseen elämään on meidän jokaisen asia. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi yhteiskunnalle koituva lasku yhdestä syrjäytyneestä nuoresta on 1,2 miljoonaa euroa. Meillä ei todellakaan ole tähän varaa. Jokainen syntyvä lapsi tarvitsee kasvulleen suojaa ja tukea.

Perusta yksilön mielenterveydelle luodaan lapsuudessa. Yksinäisen tai muuten syrjäytymisvaarassa olevan nuoren tilanne ei ole kehittynyt hetkessä vaan on usein hyvin monen tekijän summa.

Mitä konkreettista voimme sitten tehdä nuorten auttamiseksi?

Perheisiin annettava ennaltaehkäisevä ja varhainen tuki ovat parasta tukea lapsen tulevaisuudelle.

Perhepalveluita on kehitettävä niin, että perheiden hyvinkin erilaisiin tuen tarpeisiin on palvelujärjestelmässämme mahdollista vastata. Lapsiperheiden kotipalvelun, perhetyön, perheneuvonnan, matalan kynnyksen pari-, ja perheterapian ym. tulee muodostaa saumattoman palveluketjun. Päivähoitoon, kouluun ja oppilashuoltoon on turvattava riittävät resurssit nuoren kasvun ja kehityksen sekä varhaisen tuen tarpeen tunnistamiseen. Tunne- ja turvataitojen vahvistaminen vähentävät koulukiusaamisen riskiä. Opetussisältöihin tulee sisältyä ihmisenä olemisen ja arjen hallinnan taitoja.  Tärkeimmän pohjan kuitenkin luo kokemus, että on arvokas ja elämällä on merkitystä.

Täysi-ikäisyyden ja lastensuojelun rajana oleva 18 vuotta, ei takaa että nuori selviytyy ilman tukea. Näen tulevassa sote- uudistuksessa tärkeäksi, että rakenteiden ja rahoituspohjan miettimisestä päästään vihdoinkin toimintojen kehittämiseen ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön tiivistämiseen. Järjestelmän on oltava sellainen, että nuori ei turhaudu ja luovuta luukulta luukulle kulkiessa vaan saa tarpeidensa mukaisesti kohdennettua apua mahdollisimman matalalla kynnyksellä ja samalta luukulta. Tuen tulee olla pitkäkestoista. Tulevaisuuden uskon ja itsenäisen elämän rakentaminen tapahtuu askel askeleelta. Tälle matkalle tarvitaan kannustajia ja tukijoita, jotka jaksavat luoda uskoa myös takapakkien kohdatessa. Eri alojen ammattilaisilla on tähän halua. Siitä kertoo esitetty kysymyskin. Myös kolmannen sektorin ja monien järjestöjen julkisia palveluita täydentävä työ tulee nostaa sille kuuluvaan arvoon. Lyhytaikainen rahoitus luo epävarmuutta ja hyvien käytäntöjen juurruttaminen jää rahoituksen loppuessa kesken.

Tarvitaan todellista nuorisotakuun toteutumista ja nuorten asioiden syvempää ymmärtämistä, jotta myös resurssit saadaan riittävälle tasolle. Nuorille on löydyttävä myös opiskelu- ja työpaikkoja. On haettava malleja, joilla nuoria työllistäviä yrityksiä tuetaan niin, että kynnys nuoren työllistämiseen madaltuu. Parasta kuntoutusta on työ, joka vahvistaa uskoa omiin voimavaroihin ja luo elämään sisältöä ja merkitystä. 

Palveluiden kehittämisessä parasta asiantuntijuutta edustavat nuoret itse, heidän vanhempansa ja nuorten kanssa työskentelevät. Olen valmis tekemään parhaani, jotta nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen nostetaan tulevalla hallituskaudella yhdeksi tärkeäksi tavoitteeksi.

Kun minä en vaan muista

Torstai 19.3.2015 klo 7.12 - Aino Kanniainen

Kirjoitus on julkaistu Omaishoitaja- ja läheiset liiton haastekampanjan blogina

Katson äitini hopeisia hiuksia ja silmissä olevaa hämmennystä.

– Kun minä vaan en muista.

Tunnetta, jota aiemmin kaiken niin kirkkaasti muistaneen äitini sanat saavat aikaan, on vaikea kuvata. Siinä on sekoitus surua, hämmennystä ja lopulta ääretöntä hellyyttä.

– Ei se mitään. Minä otan selvää.

Yksi päivä voi muuttaa paljon. Olin juuri lähtenyt matkalle saadessani tiedon, että äitini on joutunut sairaalaan. Tästä alkoi matka huolen ja toivon vaihteleviin tunnelmiin. Alkoi matka uuteen tehtävääni äitini edunvalvojana. Tehtävään, johon äitini oli minut jo vuosia aiemmin "pahan päivän varalta" valtuuttanut. Tehtävään, joka ei kysynyt sopiiko tämä aikatauluihini. Sopii, koska asioilla on tärkeysjärjestys. Ja kaikella on tarkoituksensa.

Olla tytär ja edunvalvoja, on tehtävä, johon liittyy yhdistelmä vahvoja tunteita ja käytännön asioiden järjestelemistä. Nyt katson uudella tavalla maailmaa toisen heikentyneen toimintakyvyn näkökulmasta. On asioitava virastoissa, pankeissa, Kelassa, maistraatissa. Huomaan kalenteriini tulleen uudenlaisia merkintöjä: äidin lääkäriaikoja, soittoaikoja ja palvelusuunnitelmapalavereita. On yhteistyötä kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kanssa, jotta äidillä on turvallista olla kotona. Saamani luottamus tuntuu yhtä aikaa rakkaalta, raskaalta ja kuitenkin niin rikkaalta. Elämän oppikoulua tämäkin.

Välimatkan ja monien vastuideni vuoksi en pääse äidin luokse niin usein kuin haluaisin. Viivyn yön yli äidin luona. Puhumme menneistä ajoista ja aavistelemme tulevaa. Elämän tiimalasissa olevien päivien määrää ei kukaan voi tietää etukäteen. Tässä ja nyt jokainen hetki tuntuu tärkeältä. Lähtiessä peittelen vanhuksen nukkumaan, halaamme pitkään ja hyvästelemme toisemme.

– Jospa me vielä nähdään.

Vaivihkaa pyyhkäisen äidin sanojen nostattaman kyyneleen silmäkulmastani. Niin meni syksy. Kerran viikossa lähes kahdensadan kilometrin päähän ajaen. Huoli kotona pärjäämisestä kasvoi. Monet kysymykset mielessä.

– Äiti, kerrothan kun et enää pärjää. Järjestetään lisäapua tai etsitään vahvemman tuen paikkaa.

Näissä omakohtaisissa tunnelmissa olen monesti ajatellut niitä monia omaishoitajia, jotka tekevät rakkauden työtä läheistään hoitaen. Usein jaksamisen äärirajoilla. Jokaisella on oma ainutlaatuinen tarinansa. Tarina, jonka arvon myös yhteiskunnan soisi ymmärtävän ja osoittavan todellisina tekoina – siinä, miten omaishoitajien tasa-arvoisesta kohtelemisesta, jaksamisesta ja hyvinvoinnista huolehditaan kokonaisvaltaisesti.

Elämän puolella

Maanantai 5.1.2015 klo 10.13 - Aino Kanniainen

Vuosi 2014 oli minulle monitahoinen vuosi. Sain viettää monia hienoja hetkiä perheeni ja ystävieni kanssa. Elämääni tuli kuitenkin mukaan myös huolta läheiseni sairastumisen vuoksi ja aikataulujen uudelleenjärjestelyä hänen asioidensa hoitovastuun siirtyessä minulle. Vein samalla yritykseni töiden ohella päätökseen traumaterapiaan liittyviä opintojani. Siksi tämän blogin aktiivisempi kirjoittaminen on viivästynyt. Asioilla on kuitenkin tärkeysjärjestyksensä ja aikansa.  

Päätöstä antaa suostumus ehdokkaaksi kevään 2015 eduskuntavaaleihin harkitsin kuitenkin tarkkaan. Vaakakupissa painoivat toisaalla mielenkiintoinen työ, jota rakastan ja jonka koen merkitykselliseksi. Se, että jo yksikin nuori tai aikuinen toipuu ja löytää elämäniloa ja suuntaa elämälleen, on merkityksellistä. Kohtaanhan työssäni ihmiselämän lähes kaikki puolet ja värisävyt sysimustasta epätoivosta valoon ja tulevaisuudenuskoon.

Toisaalta mietin antaisiko kansanedustajuus - yhtenä kahdestasadasta - saman vai jopa laajemman mahdollisuuden vaikuttaa, jotta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa kuuluisi aiempaa enemmän ihmisen ääni. Uskon vahvasti, että pääsemme taloudellisesti kestävälle tielle huomioimalla ja hyödyntämällä tietoa inhimillisistä lainalaisuuksista. Sain eri puolilta maakuntaa ja jopa vaalipiirin ulkopuoleltakin viestejä, joissa toivottiin asettumistani toisen kerran ehdokkaaksi. Leppävirta-Varkaus alueen Keskustan aktiivit ilmaisivat jo varhain keväällä odottavansa myönteistä päätöstäni. Arvostin saamaani kannustusta.Mieheni sanat: "Aino, sinua kutsutaan" antoivat lopullisen varmuuden. Mieleeni nousivat Dag Hammarskjöldin sanat: "Tie valitsi sinut – ja sinun osasi on kiittää.”

Savo-Karjalan Keskustan piirin ehdokasasettelu meni todella hyvin vailla minkäänlaista ristiriitaa. Pääsin aloittamaan jo alkusyksystä kentän kiertämisen. Parasta vaalityössä on ihmisten kohtaaminen ja heidän kanssaan keskusteleminen. Äänestäjillä on myös oltava mahdollisuus tavata ja tutustua ehdokkaisiin. Uusi vaalipiirihän on laaja ja valittavat kansanedustajat tulevat olemaan koko Savo-Karjalan kansanedustajia. Vastaanotto Savon puolelta tulevalle ehdokkaalle on ollut myös Pohjois-Karjalassa sydämellinen - ihmisten mukaantulo kampanjaani on ollut koskettavaa. Koen olevani yhteisellä asialla.

Eräs koskettavin ja pysähdyttävin oli erään ikääntyvän naisen kysymys: "Mistä löytyy ehdokas, joka lähtee ajamaan armopiikkiä läpi? Äänestäisin sellaista. En halua tulla yhteiskunnalle rasitteeksi." Katsoin naista silmiin ja vastasin:" Minä en ole sellainen ehdokas. Minä teen töitä sen puolesta, että elämä voittaa. Olen elämän puolella. Kysymyksesi sisältää kuitenkin vakavan viestin. Voisimmeko kuitenkin puhua siitä?" Ja niin me puhuimme ja pitkään. Lopulta tämän naisen silmissä pilkahti valoa. Olinko tuossa enemmän kansanedustajaehdokas vai terapeutti, ei väliä. Tärkeintä oli, että hän lähti ehkä hivenen luottavaisempana, että hänenkin elämänsä on arvokas. Vielä sittenkin kun tulee päivä, että ei pärjää ilman toisten hoivaa.

Näillä ajatuksilla olen kansanedustajaehdokkaana. Valoisin mielin. Vaaliteemojani ja ajatuksiani pääset seuraamaan laajemmin tämän blogin kautta, tulemalla facebookiin seuraamaan Aino Kanniainen eduskuntaan 2015 sivustoa, tulemalla tupailtoihin, toritapahtumiin ja vaalitilaisuuksiin. Löydät minut myöskin twitteristä ja instagramista. Tehdään tästä yhdessä hyvä matka kohti kevään vaaleja ja erityisesti sen jälkeen koko Suomen - sinun, minun ja meidän - parhaaksi.

Suomi tarvitsee yhdistävää johtajuutta

Tiistai 24.6.2014 klo 9.20 - Aino Kanniainen

Kolumni on julkaistu Varkauden lehdessä 24.6.20

Olemme meneillään olevalla vaalikaudella nähneet ennätyksiin yltävää hallitustyöskentelyä.

Kataisen kuuden puolueen hallitus syntyi ylipitkien neuvotteluiden jälkeen kesäkuussa 2011. Hallituksen kestävyyttä on matkan varrella epäilty yhdeltä jos toiseltakin taholta. Kasassahan se on pysynyt - kuin ihmeen kaupalla. Vasemmistoliiton käveleminen opposition penkkiin paljasti, että yhteistyö ei niin saumatonta ollutkaan. Erilaisten ideologioiden yhteensovittaminen päätöksenteossa on taitolaji. Kompromissitkaan eivät välttämättä tuo sitä parasta lopputulosta.

Ennätyksellistä on ollut myös hallitustaipaleen pitkin matkaa tapahtunut ministereiden vaihtuminen. Lisäksi yksi jos toinenkin ministeri on tähyillyt ja lähteekin Brysseliin. Viimeisimpänä pääministerin ja valtiovarainministerin salkut ovat vaihtuneet kuin viestinjuoksussa konsanaan. Ulospäin on annettu kuva, että näinkin suuren vastuun voi ottaa tuosta noin vain. Eri alojen asiantuntijuuteen kasvaminen vaatii aikaa ja paneutumista. Näin olen ajatellut ja ajattelen kunnes toisin todistetaan.

En voi välttyä kysymykseltä, millainen mahtaa olla hallituksen sisäinen työviihtyvyys? Senhän pitäisi olla esimerkillisen hyvä, koska työviihtyvyys korreloi myös hyviä tuloksia.  Suomi tarvitsee työpaikkoja ja uutta kasvua – näin on hoettu ja näin myös on. Monien tutkimusten mukaan työhyvinvointiin vaikuttavat eniten hyvät työkaverit, työn sisältö ja siihen vaikuttamisen merkitys. Jatkuva kiire ja esimiestyöhön liittyvät ongelmat puolestaan heikentävät työssä jaksamista ja hyvinvointia. Koko Suomea ja yksittäisiä kansalaisia koskettavat päätökset kaipaavat huolellista paneutumista asiaan. Yhtä aikaa ei voi olla läsnä monessa paikassa. Ei edes pääministeri. Näin ajattelin lukiessani Stubbin sosiaalisessa mediassa tviittailusta kesken minihallitusneuvottelua.

 Pääministeri on joka tapauksessa Suomi- laivan kapteenina. Kaikella ystävyydellä häntä kohtaan ajattelen, että muodissa olevien selfie- kuvien sijaan meitsie- kuvien ottaminen voisi laajentaa näkökulmaa hyödyllisellä tavalla. Kuva meistä heijastaa yhdessä tekemistä enemmän kuin kuva itsestä.  Eväät talouskasvuun, vastuunottoon ja toisista huolenpitämiseen löytyvät sittenkin ruohonjuuritason ihmisiltä, yhteisestä tavoitteesta ja koko Suomen arvostamisesta. Hyvään me – henkeen sisältyy myös roima annos inhimillisyyttä, joka vahvistaa yhteiskunnan eheyttä.

 Elämme poikkeuksellisen haasteellista aikaa. Minihallitusneuvotteluissa katseet ovat kääntyneet Stubbiin ja Rinteeseen kuin ihmeiden tekijöihin. Tosiasia on, että yksi tai kaksikaan ministeriä tai edes koko hallitus yhdessä eivät pysty yksin muuttamaan Suomen talouden suurta kuvaa.  Taantuman ja meneillään olevan rakennemuutoksen haasteista selviytymistalkoisiin tarvitaan kaikkia suomalaisia. Hallituspuolueita ja oppositiota. Sinua ja minua – meitä kaikkia. Pääministerin ja valtiovarainministerin taidot punnitaan siinä, miten he osaavat luoda yhteen hiileen puhaltamisen henkeä.

Me sivustahuutelijat voimme itse kukin arvioida, osaammeko antaa palautetta rakentavasti ja kiitosta silloin kun siihen on aihetta. Poliittiset irtopisteet ovat lyhytaikaisia. Osat voivat vaihtua ja kenelläkään ei yksin ole viisautta luotsata Suomea taloudellisesti kestävälle pohjalle.

Aino Kanniainen

VET Psykoterapeutti

Kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Kesk. Leppävirta

Jokaisella nuorella on tarinansa

Keskiviikko 30.5.2012 klo 10.34 - Aino Kanniainen

Kansanedustajan roolista ja tehtävistä Aino Kanniainen

Keskiviikko 13.4.2011 klo 9.46 - Aino Kanniainen

Vaaleihin on enää neljä yötä. Viimeiset viikot ovat olleet tiiviitä ja paljon olen ollut ihmisten parissa. Mikä ihmisiä puhututtaa ja mietityttää?

Osalle Eu- tukipaketit ovat se tärkein keskustelun aihe ja toisille energiaan ja verotukseen liittyvät asiat. Asioita, jotka ovat merkityksellisiä ja joihin uusi eduskunta joutuu heti ensi töikseen paneutumaan. Edessä siis isoja ja vastuullisia päätöksiä, jotka vaikuttavat tulevaisuuteen ja konkretisoituvat lopulta jokaisen suomalaisen arkitasolle. Päätöksenteossa on tiedostettava tavoite, asiaan liittyvät uhat, mahdollisuudet ja kauaskantoiset seuraukset eri tahoille. Monelle omaa ehdokasta etsivälle on ollut tärkeää kuulla myös, miten ehdokas aikoo viedä lapsiperheiden, opiskelijoiden, yrittäjien tai ikääntyvien asioita eteenpäin. Huomaan myös, että ehdokkaan arvot ovat yksi tärkeä peruste, kenelle äänensä lopulta antaa.

Olen pohtinut paljon kansanedustajan tehtävää ja roolia. Kansanedustajan tulee pystyä katsomaan laajoja kokonaisuuksia koko Suomen näkökulmasta. Mitä suuria haasteita on edessä maailmanlaajuisesti ja miten pienenä maana niihin vastaamme. Lisäksi Kansanedustaja on oman alueensa edustaja ja edunvalvoja. Jos kansanedustaja ei vie oman alueensa asioita eteenpäin, niin kuka sitten. Pohjois-Savossa tulee pystyä näkemään koko Pohjois-Savo kokonaisuutena, jossa eri alueilla Ylä-Savolla, Kuopion ja Varkauden seuduilla on omat erityispiirteensä, vahvuutensa ja haasteensa. Lisäksi kansanedustajan tulee aluepoliittisten tehtävien lisäksi nähdä elinkeinopolitiikan erilaisia painotuksia ja tarpeita. Jotta alueella on työtä ja työpaikkoja. Elinkeinoelämän laaja-alaisuus on rikkaus. Suurista yksiköistä pk- yrityksiin ja aina yhden tai kahden hengen yrityksiin. Maaseutuelinkeinoja unohtamatta.

Kansanedustajan tulee olla myös ihmisten arjen tasolla ja pystyä sovittamaan suuret yhteiskuntapoliittiset linjaukset yksittäisen ihmisen tasolle. Kansanedustajuus on ihmisten asialla olemista. Silloin keskusteluun nousevat ne arkipäivän elämään vaikuttavat asiat kuten lasten kotihoidon tuen suuruus, kuntalisä, lapsiperheiden kotipalvelu, päivähoito, luokkakoot, nuorten asiat, työelämään ja yrittäjyyteen liittyvät kysymykset, miten perheelle jää aikaa ja miten perhe jaksaa, sosiaalietuuksien yhteensovittaminen, terveyspalvelujen saatavuus, eläkkeen riittävyys, toimeentulo, omaishoitoon liittyvät kysymykset jne. Tärkeitä asioita kaikki. Suomen hyvinvointi ja tulevaisuus rakennetaan ihmisten arjen hyvinvointia vahvistamalla.

Monet epäilevät, että yksi kansanedustaja ei paljoa saa aikaan. Totta. Yksin asioita ei viedä eteenpäin. Uskon kuitenkin yhdenkin kansanedustajan mahdollisuuksiin vaikuttaa, mikäli muistaa pitkäjänteisyyden, luotettavuuden, asia-linjalla pysymisen, toisten arvostamisen ja ennen kaikkea yhteistyön merkityksen.  Perhosensiipiefektin mukaan pienet asiat voivat johtaa suuriin asioihin. Muistetaan siis, että Suomen hyvinvointi rakennetaan arjen teoilla. Tehdään se yhdessä!

Työkyvytön työkykyinen? Kirj. Aino Kanniainen

Tiistai 15.3.2011 klo 7.38 - Aino Kanniainen

Kirjoitus on julkaistu Warkauden lehdessä 12.3.2011 ja Soisalon Seudussa 15.3.2011

Kirjoituksessani otan kantaa niin monen kohtaamani ihmisen työkyvyn menetyksestä seuranneeseen kohtaloon.

Sairaus tai tapaturma tulee pyytämättä ja usein yllättäen kesken aktiivisen työuran. Kaikkien kohdalla toipuminen ei etene toivotusti. Myöskään kaikkien kohdalla ammatillinen kuntoutus ei ole mahdollista esim. jatkuvien kipujen vuoksi. Työkyvyn menetys on monelle surutyön paikka ja eläkehakemuksen lähettäminen asia, jota ei olisi itselleen toivonut. Terveyden menettäminen ja työstä luopuminen koskettavat syvältä. Epätietoisuus tulevasta painaa mieltä. Mieluummin ottaisi terveyden takaisin kuin luopuisi työstä. 

Moni on kokenut eläkehakemuksen hylkäyksen. Eläkeyhtiön kirjallinen vastaus: ”Teillä ei ole oikeutta tähän eläkkeeseen” ja lainaus TyEL 35 §:ään tuntuvat kylmiltä. Vaihtoehdoksi lopulta jää usein hakeutuminen vajaakuntoisena työmarkkinatuelle. Aktiivisesta ja tunnollisesta työntekijästä onkin tullut työtön, joka ei sairauden vuoksi kykene työtä vastaanottamaan.  Edessä on usein vuosien muutoksenhakuprosessi, jossa minimituloista joutuu maksamaan lisätutkimuksia ja erikoislääkärinlausuntoja sekä ottamaan vastaan toistuvia hylkääviä eläkepäätöksiä. Prosessi, joka sairauden lisäksi uuvuttaa lopulta myös monen psyykkistä jaksamista. Tilanne, joka myös mielenterveyden ammattilaisena tuntuu kohtuuttomalta.

Kumpi on oikeassa, potilaan tilanteeseen huolellisesti paneutunut, silminnähtävään havaintoon ja tutkimustuloksiin vetoava B- lausunnon kirjoittanut erikoislääkäri vai potilaan kohtaamaton vakuutuslääkäri? Kummanko lääkärin arvio on väärä? Vai onko systeemissä ihmisen sairauden mentävä aukko? Vakuutuslääkärin hylkäävä päätös ei paranna ketään tai poista jatkuvia kipuja. Mahtaako eläkesuosituksen kirjoittanut erikoislääkäri kokea ammattitaitonsa riittämättömyyttä ja aliarviointia? Mitkä ovat potilaan tulevaisuuden vaihtoehdot?

Ihmisen oikeusturva ja oikeus tulla kohdatuksi omassa asiassa ovat tärkeitä arvoja. Eläkepäätösten tulee olla kaikille tasavertaisia ja uskon vakuutusoikeuden tähän toki pyrkivänkin. Systeemiä tulee kuitenkin kehittää.  Tilanteessa, jossa vakuutuslääkäri on tekemässä hylkäävää päätöstä, tulee potilaalla olla mahdollisuus tulla kohdatuksi ja tutkituksi myös kasvokkain. Ja työkyvyttömän paikka ei ole työmarkkinatuella. Ketään ei pidä jättää systeemin väliinputoajaksi.

Vaaliveikkauksista Asiaan

Sunnuntai 20.2.2011 klo 10.16 - Aino Kanniainen

Vaaleihin on vajaa kaksi kuukautta ja tihenevällä vauhdilla media julkaisee puolueiden kannatusmittauksia. Tämän aamun Savon Sanomat otsikoi eduskuntavaaleja Hurjia käänteitä luvassa - otsikolla. Keskisuomalaisen ja Satakunnan kansan teettämä gallupkysely ennustaa perussuomalaisille roimaa nousukiitoa.  Viereinen otsikko puolestaan uutisoi pääministeriyttä Kiviniemi yhä suositumpi – otsikolla.  Vaaleja ei ole vielä ratkaistu ja nyt on aika tehdä vaalityötä. Miten kannatusluvut asettuvat 17.4 vaalipäivän iltana, on lopullista faktaa. Ja vain se suuntaa tulevaa politiikan suuntaa.

Keskusta on lähtenyt liikkeelle Asiaa - pohjalta, johon on ollut helppo yhtyä. Edessä ovat mittavat  valtiontalouden ja ikärakenteen muutoksen kautta tulevat haasteet. Mahdollisuuksien katsominen vie pidemmälle kuin  uhkakuviin takertuminen. Nyt ei ole aika paniikkiratkaisuihin vaan on katsottava tehtävien päätösten vaikutuksia kauaskantoisesti. Keskusta on ilmaissut selkeästi EI perusturvaan kohdistuville leikkauslistoille. Toki menoja tulee pystyä katsomaan myös kriittisesti. Teemme vahvasti töitä työn, yrittäjyyden ja vakaan kasvun edellytysten eteen. Työn vastaanottamisen ja työn tekemisen on oltava aina kannattavaa. Suomi on selviytynyt aiemminkin ahkeruudella ja sinnikkyydellä. Ja selviytyy edelleenkin. Pidetään siitä huoli.

Suomi tarvitsee selviytyäkseen hyvinvoivia kansalaisia. Toimet lapsuuden suojelun ja lasten kasvun rauhan eteen kantavat tulosta vuosien päähän. Työelämän on siis joustettava perheen pikkulapsivaiheen tarpeiden mukaan. Vahvat juuret saaneet nuoret katsovat valoisasti tulevaisuuteen. Jokaiselle nuorelle on taattava peruskoulun jälkeen opiskelu-, oppisopimus-, työ- tai harjoittelupaikka. Yhtään nuorta ei pidä jättää tyhjän päälle. Lasku siitä on liian kallis ennen kaikkea inhimillisesti, mutta myös taloudellisesti. Työhyvinvointi ja sen eteen tehtävät toimet ovat ajankohtaisia niin työuran alku-, keski- kuin loppuvaiheessakin.

Sairaus ja työkyvyttömyys ovat myös totta. Kukaan ei vapaaehtoisesti valitse sairautta, kipua ja uupumusta. Jokaisen on voitava luottaa, että ei jää tyhjän päälle myöskään elämän tuomien koettelemusten kohdalla. Terveydenhoito tarvitsee resursseja ja työntekijöitä. Työn tehostamispuheissa on muistettava, että jo nyt monet tekevät arvokasta työtä jaksamisensa äärirajoilla.

Vastuullinen politiikka on inhimillistä. Tämän eteen on nyt aika tehdä vaalityötä. Tehdään se  valoisalla mielellä yhteisten asioiden ja hyvinvoinnin vuoksi.

 

Tammimarkkinoiden tunnelmia

Lauantai 29.1.2011 klo 19.13 - Aino Kanniainen

Nyt se on koettu tammimarkkinoilla  - 20 asteessa kampanjointi. Kansanedustajaehdokkaan eräänlainen kestävyyskoe. Kuopion markkinoilla keskiviikkona ja torstaina 26-27.1.11 oli kylmästä säästä huolimatta paljon väkeä. Ja ilahduttavan moni pysähtyi myös Keskustan teltalle.

Mikä ihmisiä puhututtaa – jonkinlainen kooste käydyistä keskustelunaiheista tässä.

Lapsilisät puhuttavat ja nostavat tunteita pintaan. Suurin osa on tuohduksissaan kuultuaan, että lapsilisä lasketaan toimeentulotuessa tuloksi. Niinpä. Samaa ihmettelen minäkin. Tiedän, miten paljon lapsen vaatteisiin, harrastuksiin ja urheiluvarusteisiin uppoaa rahaa. Lapset kasvavat nopeasti ja lähes joka vuosi on tarve hankkia uudet luistimet, sukset, monot ja toppavaatteet. Entäpä musiikkikoulun lukukausimaksut ja muut harrastusmaksut? Ja entäpä jos perheessä on useampi lapsi? Syystä tai toisesta tiukassa taloudellisessa tilanteessa olevilta vanhemmilta vaaditaan todella paljon. Miltä tuntuu vanhemmasta tilin näyttäessä hälytysrajaa ja lapsi kirkkain silmin kertoo, että ensi viikolla alkaa koulussa hiihto ja edellisen talven sukset ovat liian lyhyet? Ja seuraavaksi alkaa luistelu. Lapsilisä kuuluu lapsille ja piste.

Nuorten asiat puhuttavat myös ikääntyviä. Miten ihmeessä on mahdollista, että puhumme työurien pidentämisestä samalla kun nuoret eivät saa edes sitä ensimmäistäkään työpaikkaa?  Tai opintoihin kaivattavaa harjoittelupaikkaa? Ei siinä paljoa lohduta tilastot tulevien vuosien työvoimapulasta. Nuoren aika on tässä ja nyt.

Koskettavia elämäntarinoita sain myös kuulla. Vaimon kuoleman jälkeen yksinjäämisestä kahden lapsen kanssa ja millaista tukea sai tai jäi saamatta. Huomioidaanko fyysisen sairauden yhteydessä riittävästi omaisten tuen tarvetta? Entäpä lasten? Vielä vuosien jälkeen tapahtuneesta aistin tiettyä orpoutta. Koskettavaa oli myös kuulla vanhan herran tarinaa sota-ajoista ja matkasta tähän päivään. Mikä suojasi lapsia ja nuoria sotatraumoilta? Ja miksi nyt hyvinvoinnin aikana niin moni nuori kuitenkin oireilee? Missä on yhteisöllisyyden suoja nykyään?  Onneksi meillä on paljon hyvinvoivia ja elämässä eteenpäin meneviä nuoria. Mutta yhtäkään nuorta ei pidä jättää tyhjän päälle.

Kampanjointi ihmisten parissa on antoisaa. Kosketus ihmisten arkeen on tärkeää säilyä myös vaalien jälkeenkin, tuleepa valituksi kansanedustajaksi tai ei. Työni ihmisten parissa pitää siitä huolen. Mikäli tulen valituksi kansanedustajaksi, haluan työhuoneeni seinälle taulun, jossa on saamani äänimäärä. Jokainen ääni muistuttaa, keneltä ja keiltä olen valtuutuksen tehtävään saanut.

Perhepolitiikka on samalla myös vanhuspolitiikkaa

Sunnuntai 19.9.2010 - Aino Kanniainen

Olen saanut aloitella kampanjointia kansanedustaja ehdokasehdokkaana ja tavata ihmisiä monissa tilanteissa. Viimeksi eilen olin synnyinkaupunkini Iisalmen torilla Keskustan teltalla kampanjoimassa. Kotoinen olo tuli Iisalmelaisia jututtaessa ja monia muistoja alkoi palautua mieleen omista koulu- ja lukiovuosista. Moni kysyi, mistä olet kotoisin. Koen olevani kotoisin sekä Iisalmesta että Leppävirralta. Juureni ovat vahvasti molemmissa paikoissa. Mieleeni tuli Raija Rastin Leviällä ihmisen juuret – runon sanat: ”Kaikkialla, missä voimaa olet itseesi imenyt, ovat juuresi”.

Monissa keskusteluissa nousi esiin huoli nuorten uupumisesta. Asia, jonka kanssa teen työtä nuorten mielenterveystyössä. Asia, johon on havahduttu myös tilastoja tutkittaessa. Nuorten alle 35-vuotiaiden lisääntynyt työkyvyttömyys on vakavasti otettava ongelma. Samaa tahtia nuorten eläköitymisen kanssa on kasvanut myös nuorten mielialalääkkeiden käyttö. Mistä nuorten pahoinvointi kertoo ja mitä tälle voidaan tehdä? Puhuttelevaa oli, että asian torikeskusteluissa otti esille moni jo iäkkäämpi henkilö. Samoin he kantoivat huolta, millaisen velkataakan olemme jättämässä tulevalle sukupolvelle. Jäin miettimään, millaiset juuret ja perinnön nuoremme saavat?

Ensimmäiset ikävuodet ovat ratkaisevan tärkeitä myöhempää elämää varten. Silloin syntyy luottamus itseen ja muihin sekä rohkeus ja kyky välittää muista. Perusturvallisuus luo hyvän pohjan terveen itsetunnon kehittymiselle ja antaa vahvat elämäneväät aikuisuuteen, jolloin on aika astua kantamaan vastuuta omalta osaltaan. Suomi tarvitsee selviytyäkseen tulevaisuuden haasteista henkisesti hyvinvoivia kansalaisia. Vanhemmuuden ja lapsuuden merkitys tulisi ottaa laajemmin huomioon päätöksenteossa – miten taloudellisten ja työelämän vaatimusten rinnalla huomioimme ennen kaikkea yhteiskunnan hyvinvoinnin perustan. On aika kääntää katsetta perhepolitiikkaan. Lasten ja nuorten saadessa vahvat juuret voivat vanhemmat ihmiset oman osansa tehneenä ikääntyä turvallisesti. Nuorissa on tulevaisuus. Lasten ja nuorten hyvinvointiin sijoittaminen on näin myös vanhuspolitiikkaa.