Turvataan kotien turvallisuus ja turvakotien rahoitus

Maanantai 6.4.2015 klo 17.09 - Aino Kanniainen

Kaikissa kodeissa ei voida hyvin. Olen työssäni kohdannut paljon eriasteista perheväkivaltaa kokeneita ihmisiä. Tiedän, millaisen jäljen lapsuudessa koettu ja nähty väkivalta jättää sisäiseen turvallisuuden tunteeseen ja miten nämä mielenarvet tarvitsevat hoitoa usein jopa vuosien ja vuosikymmentenkin jälkeen. Olen seurannut ja ollut mukana suomalaisen perheväkivaltatyön kehittämisessä 90-luvulta saakka oman kuntani perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön kehittämisen yhdyshenkilönä ja viiden kunnan yhteisen Seula- perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön kehittämisen hankekoordinaattorina.

 Perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön kehittäminen on edelleen ajankohtaista ja tärkeää. Siksi otin vastaan Ensi- ja turvakotien liiton kutsun kirjoittaa vaaliblogilleni perheen turvallisuutta rikkovasta väkivallasta. Otan alkuun pari tuokiokuvaa.

 Puhelimeni soi illalla. Soittajana on äiti, joka sanoo lähteneensä lastensa kanssa kotoa pakoon nykyajan ”lumihankeen” eli ajelemaan autolla iltapimeään. Äiti ja lapset odottavat autossa kunnes kotona tilanne rauhoittuu ja isä nukahtaa. Näitä autoajeluja on ollut silloin tällöin. Kysyn, onko kotiin sittenkään turvallista palata. Annan tietoa lähikaupungin turvakodista ja suosittelen hakeutumaan sinne. Annan äidille tietoa erilaisista avun hakemisen vaihtoehdoista. Toivon sydämestäni, että äiti saa rohkeutta vihdoinkin hakeutua turvakotiin. Ja, että lasten ei tarvitse enää kertaakaan kokea kauhua, pelkoa ja turvattomuutta.

 Suljen turvakodin oven, joka napsahtaa lukkoon takanani. Hengitän raikasta ulkoilmaa ja kuuntelen lintujen laulua. Olen ollut työni puolesta rankkojen tarinoiden äärellä. Tarinoiden, joissa lasten kokema turvattomuus tulee iholle. Tarinoiden, joissa väkivalta on perheissä muuttunut osaksi "normaalia arkea". Entäpä jos turvakotia ei paikkakunnalla olisi ollut?

 Turvakotien rahoituksen siirtäminen vuonna 2015 valtiolle oli tervetullut uudistus, koska epävarmuus rahoituksen jatkuvuudesta vie pohjaa pitkäkestoiselta kehittämistyöltä. Rahoitus uusien turvakotien perustamiseen näyttää kuitenkin riittämättömältä. Turvakodeissa on nykyään noin 120 perhepaikkaa. Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemistä koskeva yleissopimus suosittaa Suomeen kuitenkin jopa 500 perhepaikkaa. Matkaa tähän on vielä pitkästi. Riittävän tiiviin turvakotiverkoston merkitys avautuu vaikkapa kysymällä, miten lasten tuttu ja turvallinen päivähoito tai koulun käyminen mahdollistuu turvakotijakson aikana.

 Sote - uudistuksessa on varauduttava myös siihen, että uuden sosiaalihuoltolain myötä kuntien vastuu ehkäisevästä tuesta ja kuntouttavasta tuesta kriisivaiheen jälkeen kasvaa. On varmistettava, että hoito- ja palvelujärjestelmissä on riittävästi osaamista perhe- ja lähisuhdeväkivallan tunnistamiseen, puheeksiottamiseen ja auttamiseen.

 Työtä on edelleenkin tehtävä sen eteen, että kodeissa voidaan hyvin. Ennaltaehkäisevä ja perheiden hyvinvointia vahvistava työ on ensiarvoisen tärkeää. Silmiä ei kuitenkaan tule sulkea tosiasialta, että tarvitsemme samalla resursseja myös vakavaa perheväkivaltaa kokeneiden palveluiden ja avun saamisen turvaamiseen. Auttamisen ketjuissa on turvattava jatkumo ennaltaehkäisevästä työstä aina väkivaltaspesifiin työhön saakka. Apua on saatava matalalla kynnyksellä tämän jatkumon kaikissa vaiheissa.

Ajatuksia lasten ja nuorten maailmasta

Keskiviikko 22.12.2010 klo 23.01

Työn täyteinen joulukuu alkaa kääntyä vähitellen jouluksi. Joulukuussa olen erityisesti pohtinut lasten ja nuorten asioita. Olenhan tehnyt päätöksen ja antanut suostumukseni jatkaa työtä nuorten mielenterveystyössä tehtävässä, jota jo vuoden ajan olen hoitanut.

Pro Peruskoulu nettivaaliliitteessä http://properuskoulu2011.blogspot.com/     kirjoituksessani Peruskoulu – kokonaisvaltaista ihmisenä kasvamisen aikaa pohdin erityisesti koulun, kodin ja oppilashuollon yhteistyötä. Valtaosalla nuoria menee hyvin ja heillä on selkeät tulevaisuuden suunnitelmat. Valitettavasti kaikilla nuorilla ei ole samoin. Nuoren pahoinvoinnin, käytösongelmien, kouluvaikeuksien tai psyykkisen oireilun taustalla voi olla monenlaisia syitä. Tarvitaan aikuisia, jotka huomaavat, pysähtyvät, kuulevat ja kuuntelevat ja tarvittaessa puuttuvat tilanteeseen. Yhtään nuorta ei pidä jättää yksin. Yhdenkään nuoren ilmaisemaa pahaa oloa ei pidä katsoa läpi sormien. Tarvitaan vanhempia, opettajia, oppilashuollon henkilöitä ja välittäviä aikuisia. Ja aikaa pysähtyä. Olen sanonut, että nuoren auttamisessa on tärkeintä saada yhteys nuoren mieleen ja sydämeen ja näin kuulla, mistä lopulta onkaan kysymys. On ollut koskettavaa ja palkitsevaa kokea, miten pipo silmillä oleva alasluotu katse on alkanut nousta ja nuoren sulkeutunut ilme avautua.

Eilen annoin haastattelun paikallislehteen perheväkivallasta lasten näkökulmasta. Toimittaja halusi lehteen artikkelin ennen joulua – jospa lasten näkökulmasta asiasta lukeminen havahduttaa vanhemmat pohtimaan, millaisen joulumuiston haluavat antaa lapsilleen. Aina on mahdollista tehdä valintoja turvallisuuden vahvistamiseksi.

Lasten turvallisuus rakentuu aikuisten läsnäolosta, huolenpidosta ja välittämisestä. Kannan huolta, millaista arvopohjaa tulevat vaikeatkin päätökset ja linjaukset Suomen talouden tasapainottamiseksi tulevat heijastelemaan. Taloutta on vastuullisesti tasapainotettava. Onko kestävä tie kuitenkin vain ja ainoastaan se, että markkinavoimat ja talouden kasvun paineet eivät saa meitä unohtamaan inhimillisen elämän lainalaisuuksia. Hyvinvoinnin pohja luodaan lapsuudessa. Kukaan ei jaksa yli voimiensa myöhemminkään. Terveyden ja mielenterveyden näkökulmaa on pidettävä esillä inhimillisten ja kansantaloudellisten vaikutusten vuoksi.

Jouluviikolla on aika hiljentää ja hiljentyä seimen lapsen sanoman äärelle. Me jokainen tarvitsemme taukoa arjen kiireistä. Rauhaisaa joulua!

Aino Kanniainen kansanedustajaehdokas Pohjois-Savo Keskusta