Ihminen ei ole tilasto

Tiistai 8.4.2014 klo 6.44 - Aino Kanniainen

Kirjoitus on julkaistu Warkauden lehdessä 8.4.2014

Yllä olevan otsikon sanat tulivat spontaanisti mieleeni kuunnellessani erään nuoren kipuilua opintojensa viivästymisestä. Tavoite saada ammatti ja päästä vihdoinkin tekemään palkkatyötä on ollut vahva. Terveysongelmien vuoksi opinnot ovat edenneet odotettua hitaammin. Nuorta huolestutti, saako joustoa opintosuoritteiden deadlinejen kanssa. Vai joutuuko peräti keskeyttämään opinnot. Mistä saada kannustusta, jotta tavoite ei katoa näköpiiristä niinä harmaina aamuina, jolloin mielen ja kehon kivut nostavat päätään? Kurssi kurssilta ja näyttö näytöltä opintopisteitä kuitenkin kertyy. Ei niin nopeasti kuin pitäisi. Etenee kuitenkin omalla vauhdillaan. 90- luvun laman lapsi, joka ei halua näkyä tilastoissa yli miljoona euroa yhteiskunnalle maksavana syrjäytyneenä nuorena.

Ajatukseni siirtyy lapsiperheeseen, jossa isä on jäänyt kotihoidontuella hoitamaan lasta, jotta äiti saisi vietyä opinnot päätökseen. Perheen valinta on antaa keskosena syntyneelle lapselle vielä aikaa kasvaa ja vahvistua ennen päivähoitoon siirtymistä. Eskarilaisen ja ekaluokkalaisen ei myöskään tarvitse tulla iltapäivällä tyhjään kotiin tai jäädä iltapäiväkerhoon odottamaan vanhempien työpäivän päättymistä.  Asunto- ja opintovelat painavat päälle. Talous on tiukkaakin tiukemmalla. Huolen pilviä on nähtävillä. Perheessä halutaan katsoa yhteiskunnan synkkenevistä talousluvuista huolimatta vahvasti tulevaisuuteen. Eletään lapsiperheen arkea ja venytetään senttejä. Rahahan ei tuo onnea - niin sanotaan. Jaksamisen rajoja kuitenkin koetellaan.

Kriisitietoisuus on iskostunut vähänkään aikaa seuraavien tajuntaan. Siksipä hallitus leikkaa lapsilisiä. Hallitus päättää, että kotihoidontuki on perheen erityistarpeista huolimatta jaettava vanhempien kesken. On perheen tilanne sitten mikä tahansa. Hallitus rajoittaa päivähoito-oikeutta. Hallitus nostaa oppivelvollisuusikää vuodella. Siis tälläkö nuorten syrjäytyminen poistuu? Hallitus leikkaa opintotukikuukausia. Hallitus säästää YTHS:sta ja opiskelija- asumisesta. Uutisia, joita yhä tihenevällä vauhdilla on ropissut perheiden ja opiskelijoiden niskaan.  On säästettävä. On kannettava vastuuta. Kestävyysvaje on taitettava. Tässä tohinassa menee läpi perheiden ja opiskelijoiden elämää ohjailevia muitakin päätöksiä, joissa lopullinen hintalappu kääntyy lopulta maksuksi.

Osalle 90- luvun laman kokeneista lapsista tehty poikkeuksellisen laaja tutkimus piirsi karun kuvan huono-osaisuuden periytymisestä.Kuka muistaa? Ja jos muistuttaa, kuka kuuntelee?

Tilastothan sanovat, että suurimmalla osalla menee vielä hyvin ja osalla jopa lujaa. Niinpä tilastotieto rohkaisi leikkaamaan lapsilisiä (Yle 3.4.14) : "Lapsilisien pienentämiseen vaikutti keskeisesti se, että kahden huoltajan lapsiperheistä pienituloisia oli vuonna 2012 ”vain” 6 prosenttia. Käytännössä kyse on 100 000 henkilöstä." Entäpä jos lukuun lisätään monilapsiset tai yksinhuoltajaperheet?

Mitä seuraavaksi? - ajatellaan varmasti monessa perheessä. Pelätään pahinta ja toivotaan viisautta päättäjille. On opittu selviytymään, pidentämään päivää ja tiukentamaan kukkaronnyörejä. Lapsilisän vähennys 7 e/ lapsi/ kuukausi kuulostaa pieneltä summalta.  Kerrottuna perheen lasten määrällä ja yhdistettynä muihin perheisiin kohdistuviin leikkauksiin ja lisämaksuihin vaikutus alkaakin näyttää aivan toiselta.  Pisaroista tulee meri ja kamelinselänkin lopulta katkaisee oljenkorsi. Henkisellä ilmapiirillä on enemmän vaikutusta kuin mitä tilastonikkarit tulevat ajatelleeksikaan.

Hallitus on vaikeassa tilanteessa. Kreikan tielle emme halua. Niin kiireellä ei pidä päätöksiä tehdä, että seurauksien vaikutuksia ei ehditä arvioimaan. Vaikka tilastot antavat tärkeää tietoa, pelkästään niiden valossa toimiminen unohtaa yksilön – sen joka ei tilastoihin mahdu.

Lapsi- ja perheystävällinen Suomi katsoo tulevaisuuteen. Rohkaisevia sanoja olisi jo välillä mukava hallituksenkin suunnalta kuulla. Kannustavan ja lannistavan ilmapiirin väli on lopulta pienestä kiinni.

Tammimarkkinoiden tunnelmia

Lauantai 29.1.2011 klo 19.13 - Aino Kanniainen

Nyt se on koettu tammimarkkinoilla  - 20 asteessa kampanjointi. Kansanedustajaehdokkaan eräänlainen kestävyyskoe. Kuopion markkinoilla keskiviikkona ja torstaina 26-27.1.11 oli kylmästä säästä huolimatta paljon väkeä. Ja ilahduttavan moni pysähtyi myös Keskustan teltalle.

Mikä ihmisiä puhututtaa – jonkinlainen kooste käydyistä keskustelunaiheista tässä.

Lapsilisät puhuttavat ja nostavat tunteita pintaan. Suurin osa on tuohduksissaan kuultuaan, että lapsilisä lasketaan toimeentulotuessa tuloksi. Niinpä. Samaa ihmettelen minäkin. Tiedän, miten paljon lapsen vaatteisiin, harrastuksiin ja urheiluvarusteisiin uppoaa rahaa. Lapset kasvavat nopeasti ja lähes joka vuosi on tarve hankkia uudet luistimet, sukset, monot ja toppavaatteet. Entäpä musiikkikoulun lukukausimaksut ja muut harrastusmaksut? Ja entäpä jos perheessä on useampi lapsi? Syystä tai toisesta tiukassa taloudellisessa tilanteessa olevilta vanhemmilta vaaditaan todella paljon. Miltä tuntuu vanhemmasta tilin näyttäessä hälytysrajaa ja lapsi kirkkain silmin kertoo, että ensi viikolla alkaa koulussa hiihto ja edellisen talven sukset ovat liian lyhyet? Ja seuraavaksi alkaa luistelu. Lapsilisä kuuluu lapsille ja piste.

Nuorten asiat puhuttavat myös ikääntyviä. Miten ihmeessä on mahdollista, että puhumme työurien pidentämisestä samalla kun nuoret eivät saa edes sitä ensimmäistäkään työpaikkaa?  Tai opintoihin kaivattavaa harjoittelupaikkaa? Ei siinä paljoa lohduta tilastot tulevien vuosien työvoimapulasta. Nuoren aika on tässä ja nyt.

Koskettavia elämäntarinoita sain myös kuulla. Vaimon kuoleman jälkeen yksinjäämisestä kahden lapsen kanssa ja millaista tukea sai tai jäi saamatta. Huomioidaanko fyysisen sairauden yhteydessä riittävästi omaisten tuen tarvetta? Entäpä lasten? Vielä vuosien jälkeen tapahtuneesta aistin tiettyä orpoutta. Koskettavaa oli myös kuulla vanhan herran tarinaa sota-ajoista ja matkasta tähän päivään. Mikä suojasi lapsia ja nuoria sotatraumoilta? Ja miksi nyt hyvinvoinnin aikana niin moni nuori kuitenkin oireilee? Missä on yhteisöllisyyden suoja nykyään?  Onneksi meillä on paljon hyvinvoivia ja elämässä eteenpäin meneviä nuoria. Mutta yhtäkään nuorta ei pidä jättää tyhjän päälle.

Kampanjointi ihmisten parissa on antoisaa. Kosketus ihmisten arkeen on tärkeää säilyä myös vaalien jälkeenkin, tuleepa valituksi kansanedustajaksi tai ei. Työni ihmisten parissa pitää siitä huolen. Mikäli tulen valituksi kansanedustajaksi, haluan työhuoneeni seinälle taulun, jossa on saamani äänimäärä. Jokainen ääni muistuttaa, keneltä ja keiltä olen valtuutuksen tehtävään saanut.